Julkaistu alun perin Ytimen numerossa 4/2017.

Länsimaissa digitalisaatio kasvattaa mineraalien kysyntää. EU yrittää nyt ensimmäistä kertaa puuttua lain kautta niitä tuovien yritysten hankintaketjujen vastuullisuuteen.

Kongon demokraattinen tasavalta on monen mielissä antanut kasvot konfliktimineraaleille. Aseellisten ryhmittymien hallussa olevat kaivokset toimivat usein pakkotyöllä ja mineraaleista saatu raha käytetään aseistautumiseen. Vuoden 2016 lopussa 6,9 miljoonaa ihmistä maassa oli humanitäärisen avun tarpeessa. Viimeisen vuoden aikana väkivaltaisuudet eivät ole näyttäneet laantumisen merkkejä.

Kongon demokraattisen tasavallan lisäksi laittomasti louhituista mineraaleista saadut varat rahoittavat aseellisia selkkauksia myös esimerkiksi muissa Keski- ja Länsi-Afrikan maissa, kuten Ruandassa, Etelä-Sudanissa ja Nigeriassa. Kolumbiassa laiton kaivostoiminta aiheuttaa korvaamatonta ympäristövahinkoa Amazonilla. Aasiassa konfliktimineraaleja louhitaan Myanmarissa, jossa kiistat mineraalien ja muiden luonnonvarojen hallinnasta ovat yksi syy konflikteille etnisten ryhmien välillä.

Samaan aikaan kun väkivallan noidankehä monilla näistä alueista on kiihtynyt, länsimaissa kysyntä mineraaleille on kasvanut. Monet nykypäivän laitteet tarvitsevat toimiakseen tinaa, tantaalia ja volframia tai kultaa. Ilman näitä mineraaleja ei olisi älypuhelimia, tietokoneita eikä edellytyksiä EU:n yhdelle tärkeimmistä prioriteeteista: digitaaliselle taloudelle.

Älypuhelimien ja tietokoneiden lisäksi mineraaleja käytetään lukemattomissa muissakin tuotteissa, lentokoneiden turbiineista golfmailojen päihin. Euroopan komission vuonna 2013 tekemän arvion mukaan lähes 880 000 yritystä EU:ssa käy kauppaa tinasta, tantaalista, volframista ja kullasta sekä prosessoi niitä.

Yritysten tiedot raaka-aineiden alkuperästä ovat vajavaiset. Yhdysvalloissa vuosina 2014–2016 vain yksi prosentti niistä yrityksistä, jotka oli velvoitettu due diligence -vaatimusten mukaan raportoimaan käyttämiensä mineraalien alkuperästä, kykeni todellisuudessa jäljittämään, mistä niiden käyttämät raaka-aineet olivat peräisin. Luku antaa suuntaa myös EU:n tilanteesta.

Presidentti Obaman kaudella Yhdysvallat velvoitti yritykset raportoimaan, mikäli ne käyttivät Kongon tasavallasta tai sen naapurimaista tuotuja mineraaleja. Myös Brysselissä herättiin tilanteen vakavuuteen. EU:lla ei ollut aikaisemmin lakeja, jotka säätelisivät mineraalien vastuullista hankkimista. Komissio ehdotti vuonna 2014 ratkaisuksi vapaaehtoisuuteen perustuvaa järjestelmää, jonka mallina käytettiin OECD:n ohjeistusta vastuullisista tuotantoketjuista konflikti- ja riskialueilla.

Euroopan parlamentissa tavoitteet olivat kuitenkin korkeammalla. Maaliskuussa 2017 europarlamentaarikot hyväksyivät sitovan asetuksen mineraalien toimitusketjun due diligence -velvoitteiden vahvistamisesta. Lainsäädännön piirissä tulevat olemaan ne yritykset, jotka tuovat kultaa, tinaa, tantaalia ja volframia EU:n alueelle. Sääntely perustuu edelleen OECD:n ohjeistukseen.

Lainsäädäntö esimerkiksi velvoittaa komission laatimaan listan vastuullisesti toimivista sulattamoista, minkä lisäksi yrityksiä vaaditaan valvomaan kaivoksia ja sulattamoita erityisillä tarkastuksilla. Tämän on tarkoitus helpottaa maahantuojayritysten työtä raaka-aineiden eettisyyden selvittämisessä: sulattamot ja jalostamot ovat keskeisiä mineraalien globaaleissa toimitusketjuissa ja tavallisesti niiden viimeinen vaihe, jossa voidaan jäljittää mineraalien alkuperä.

Kuten komission alkuperäisessä ehdotuksessa, hyväksytyssä asetuksessa ei määritellä yksittäisiä maita. Tämän on tarkoitus varmistaa, että lainsäädäntö ei vanhene äkillisten poliittisten muutosten seurauksena.

Poliittisen yhteisymmärryksen saavuttaminen ei ollut helppoa: kompromissi vaati lähes kolmen vuoden keskustelut poliittisten ryhmien välillä. Kokoomuksen EPP-ryhmä, keskustan ja RKP:n ALDE sekä perussuomalaisten ECR kannattivat vapaaehtoista järjestelmää. Parlamentin enemmistön muodostavat vihreät, sosialistit, vasemmisto ja EFD-ryhmä taas olivat sitovan sääntelyn kannalla.

Konfliktimineraalireportin raportin esittelijä, romanialainen konservatiivipoliitikko Iliu Winkler ei halunnut luoda liian raskaita vaatimuksia yrityksille. Kompromissina keväällä hyväksytty asetus tuleekin keskittymään vain raaka-aineisiin ja jättää lopputuotteet lainsäädännön ulkopuolelle.

Global Witness -kansalaisjärjestön kampanjoija Emily Norton suhtautuu jossain määrin kriittisesti hyväksyttyyn lainsäädäntöön, vaikka tunnustaakin myös EU:n toimien arvon. Brittiläinen Global Witness keskittyy työssään ympäristö- ja ihmisoikeusrikkomuksiin sekä korruption kitkemiseen.

– Useilla konfliktimineraalikauppaan sekaantuneilla yrityksillä on suuremmat resurssit kuin joillakin valtioilla. On ensiarvoisen tärkeää puuttua näiden yhtiöiden toimitusketjuihin. On kuitenkin erittäin valitettavaa, että nyt hyväksytyssä lainsäädännössä lopputuotteet eivät kuulu sääntelyn piiriin.

Norton sanoo, että eri jäsenvaltioissa tulisi soveltaa yhtenäistä linjaa säätelyn valvomisen suhteen. Nyt mahdollisista sanktioista päättäminen jää jäsenmaiden kontolle. Tämä luo Nortonin mukaan epävarmuutta siitä, tulevatko seuraamukset lakia rikkoneille yrityksille olemaan tarpeeksi vakavia.

Sääntelyn toimeenpaneminen on vielä hyvin alkuvaiheessa. Laki tulee voimaan vasta vuoden 2021 tammikuussa. Tämä oli myönnytys teollisuudelle: siirtymäajan tarkoituksena on antaa yrityksille aikaa sopeutua muutokseen. Norton sanoo, että kysymyksessä ei kuitenkaan pitäisi olla yrityksille täysin uusi asia, sillä OECD:n ohjeistus tuli voimaan jo vuonna 2010.

Useilla konfliktimineraalikauppaan sekaantuneilla yrityksillä on suuremmat resurssit kuin joillakin valtioilla.

Ilari Aula, tohtorikoulutettava London School of Economics -yliopistossa puolestaan katsoo yhden suurimmista haasteista olevan se, että tuotantoketjun alkupäässä on vaikea saada luotettavaa tietoa lainsäädännön todellisesta vaikutuksesta paikallisiin oloihin. Aulan tutkimus käsittelee väkivaltaisten konfliktien ja teollisuusmaiden kulutuksen yhteyttä.

Aulan mielestä pitäisi ottaa huomioon, että sertifiointimekanismien toimivuus konfliktialueilla ei ole itsestäänselvyys. Lisäksi kulta, tina, tantaali ja volframi eivät ole ainoita luonnonvaroja, joilla aseelliset ryhmät rahoittavat toimintaansa. Nyt huomio kiinnittyy ainoastaan näihin mineraaleihin. EU:n toimet hän näkee kuitenkin tärkeänä askelena eteenpäin.

– EU-lainsäädäntö ei yksin ratkaise konflikteja. On kuitenkin hienoa, että EU käyttää valtaansa maailman talousmahtina vaikuttaakseen epäkohtiin maailmalla. Konfliktinehkäisyssä kauppapolitiikan yhdistäminen EU-lainsäädäntöön on hyvä asia.

Asetuksen symbolisen arvon puolesta puhuu muuttunut kansainvälinen tilanne. Amnesty Internationalin EU-toimiston yritystoiminnan ja ihmisoikeuksien johtaja Nele Meyer totesi Euractiv-julkaisulle maaliskuussa, että Euroopan rooli ihmisoikeuksien globaalina puolustajana ja konfliktimineraalikaupan hillitsijänä tulee tulevien vuosien aikana olemaan tärkeämpi kuin koskaan.

Syy Euroopan roolin korostumiselle on Yhdysvaltojen vetäytyminen taka-alalle vastuullisuuskysymyksissä. Presidentti Trump haluaa poistaa Dodd Frank -lainsäädännöstä osan, joka säätelee yritysten vastuuta konfliktimineraalien käytöstä.

On jo viitteitä siitä, että yhdysvaltalaisten yritysten hankintaketjujen valvonta on heikentynyt. Kansalaisjärjestö Responsible Sourcing Networkin (RSN) hiljattain julkaistun raportin mukaan suurin osa kahdestasadasta tarkastellusta yrityksestä suoriutui vastuullisuudessa huonommin kuin vuonna 2016.

Euroopassa huomio on kuitenkin jo kiinnittynyt toisiin teollisuudenaloihin ja niiden hankintaketjuihin. Eurokansanedustaja Heidi Hautala (vihr.) totesi Helsingin Sanomille viime keväänä, että seuraavaksi EU:n tulisi laatia lainsäädäntöehdotus tekstiiliteollisuuden tuotantoketjujen vastuullisuudesta.

Globaalien arvoketjujen läpinäkyvyyden lisääminen ei ole yksinkertainen tehtävä. EU:n toimet kuitenkin osoittavat, että poliitikkojen ja kansalaisten keskuudessa on yhä enemmän tilausta sitovalle yritysvastuulle.