Museovierailulla avautuvat silmät, aivoissa palasina oleva tieto järjestyy uudella tavalla ja myös erilaiset tunnekokemukset ravitsevat sielua, aivan kuten hyvää kirjaa lukiessa. Nyt vain kaikki aistit vahvistavat muutaman tunnin elämystä, joka tallentuu elämänkokemukseksi siinä missä eletty elämäkin.
Kävin Oslossa Holokausti-keskuksessa sekä myös pienessä juutalaisten museossa. Jälkimmäinen sijaitsee 1940-luvun juutalaiskortteleissa. Asukkaista 532 vietiin Saksaan. Museon pienet esineet, kuten muistokirjat kiiltokuvineen ja runoineen tai henkilökortit, joissa lukee ”ei-arjalainen”, puristavat sydäntä.
Holokaustin, joka oli järjestelmällinen juutalaisten kansanmurha natsi-Saksan aikana, oppipohjana oli eugeniikka, rodunjalostus. Holokaustin kaltaiset tapahtumat eivät ole siitä ainoita esimerkkejä maailman historiassa: heikkojen eliminoimista ja sitä puolustavaa keskustelua on esiintynyt aina enemmän tai vähemmän. Erityisen suosittua rotuhygienia oli 1900-luvun alussa. Siitä ovat olleet innostuneita niin oikeistolaiset kuin vasemmistolaiset.
Keskuksessa voi kokea pikakelauksena sen, miten harmittomalta tuntuvasta kansallisen yhteisyyden korostamisesta sekä jo huolestuttavammasta oman rodun ja kulttuurin ylivertaisuutta korostavasta puheesta syntyvät monistuvat viholliskuvat, ja kuinka ne voivat johtaa vuosikymmenessä kauhistuttavaan terroriin ja tuhoon.
Eugeniikan uhreja eivät ole olleet vain stigmatisoidut etniset ryhmät kuten juutalaiset, romanit tai alkuperäiskansat, vaan myös köyhät, sairaat, vammaiset, rikolliset tai vain muuten hyväosaisten mielestä kelvottomat ihmiset. Suomessakin pakkosteriloitiin vuosina 1935–1970 lain perusteella 7500 ihmistä rotuhygienian nimissä. Transsukupuolisilta laki vaatii edelleen lisääntymiskyvyttömyyttä ennen kuin he voivat muuttaa henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän omaa sukupuoli-identiteettiään vastaavaksi.
Keskuksessa mietin eniten tämän päivän puheita, asenteita ja jopa tekoja. Eriarvoisuutta on myös ihmisten alentava kohtelu ja kyvyttömyys empatiaan, eugeniikkaa ihmisen arvon mittaaminen hyödyllisyydellä, stigmatisointia etninen profilointi. Eristämistä pakolaisten sulkeminen leireille vain siksi, että heidät koetaan uhkaksi omalle elämänmuodolle.
Näihin mietteisiin sopii hyvin Kari Vitikaisen kirjoituksessa siteeratun Søren Kierkegaardin toteamus, että oleellista ei ole, mitä ihmisen pitää tietää, vaan valinnat, joita ihmisen on tehtävä elämässään – siis valinnat, joita teemme suhteessa toisiimme.
Eriarvoisuutta on myös ihmisten alentava kohtelu ja kyvyttömyys empatiaan.
Tässä tulee esiin sivistyksen ja koulutuksen ero. Vähän koulutetuista ja työntekijäasemassa toimivista on tehty jonkinlainen alaluokka, joka syö roskaruokaa, juo liikaa, ei äänestä ja jos äänestää, äänestää populisteja, ja kaiken lisäksi sairastaa paljon sekä tarvitsee yhteiskunnan turvaverkkoja. Mutta ei se näin mene! Voi olla yhteiskunnallista asemaa tai menestystä talouselämässä, koulutusta ja hyvät tulot, mutta samalla voi olla täydellisen sivistymätön. Voi olla vähän koulutusta ja kamppailla toimeentulon kanssa, mutta samalla onkin äärettömän sivistynyt.
Sivistys on omaksuttua – ei vain opittua – tietoa. Sivistys on sitoutumista itsensä kehittämiseen ja henkiseen kasvuun sekä kaikenlaista avarakatseisuutta, joka avaa maiseman, jota useimmat eivät näe avokonttoreistaan tai virka-autoistaan edes merkkilaseilla.
Tällä kertaa Ydin käsittelee eriarvoisuutta köyhyyden ja syrjäytymisen torjumisen näkökulmasta: Jiri Sirosen kanssa käytävässä keskustelussa tulee vahvasti esille Euroopan unionin sosiaalisen pilarin välttämättömyys ja tehdystä työstä vähimmäisturvan välttämättömän tason määrittämiseksi kirjoittaa tutkija Lauri Mäkinen. Syvenevästä integraatiosta puhutaan lähinnä pankkiunionina. Työllisyys ja sosiaalipolitiikka ovat kuitenkin alueita, joilla EU voi kuroa umpeen ihmisten ja organisaation välille repeytynyttä todellisuuskuilua.
Ydinasiaa ovat myös monet numeromme eri näkökulmat aseiden varaan rakentuvasta turvallisuudesta. Suurlähettiläs Klaus Korhonen tietää, miten helposti lailliset aseet muuntuvat laittomiksi ja kuinka esimerkiksi ISIS on voinut hankkia korkean tason aseteknologisen osaamisen.
Koululaiset Yhdysvalloissa ovat saaneet tarpeekseen kouluampumisista ja ovat saaneet liikkeelle voimia, jotka horjuttavat kansallisten asejärjestöjen vahvaa asemaa. Merkillistä on, että asedirektiivin valmistelussa meillä Suomessa puolustusministeri Jussi Niinistö ajaa voimakkaasti maanpuolustuksen turvaamisen nimissä reserviläisten oikeutta aseenkantoon. Samoin se, että maanpuolustusyhdistyksissä jopa alle 18-vuotiaat voisivat harjoitella pahimmassa tapauksessa singon kaltaisilla aseilla.
Entiset taistelijat voivat toimia myös rauhan puolesta. Anna Juholan raportti Israelin ja Palestiinan entisten sotilaiden yhteistoiminnasta tuo lohtua päivittäiseen uutisvirtaan, jossa aseet ovat kääntyneet palestiinalaisia mielenosoittajia vastaan. Israelin perustamisesta on kulunut 70 vuotta. Samoin siitä, kun palestiinalaiset joutuivat lähtemään kodeista.
Muita muistamisen arvoisia asioita ovat Pariisin kadut vallanneet opiskelijat vuonna 1968, joista kirjoittaa Jorma Turunen, tai kymmenen vuotta sitten käynnistynyt finanssikriisi. Olemmeko oppineet mitään? Pertti Haaparanta kertoo. Tai Karl Marx, joka innoittaa edelleen nuoria saksalaisia sosialidemokraatteja.
Viime Ydin-lehden mediateeman innoittamana pyysimme Olli Ruohomäeltä arviota Qatarista, onhan myös uutiskanava Al Jazeera joutunut ahtaalle. Jos pöly laskeutuisi sen ylle, menettäisimme tärkeän näkökulman maailman ymmärtämiseen.
Muistamiseen liittyvät myös Tähtien sota -elokuvat. Eero Suoranta avaa oivallisella tavalla eri sukupolvia yhdistänyttä kaukaisen galaksin hyvän ja pahan taistelua, jolla on vastineensa omalla planeetallamme. Olkoon voima kanssamme!