Kuka kantaa vastuun ilmastosta?

Eero Suoranta

Savusumua Shanghaissa kesäkuussa 2015 (moerschy/Pixabay, CC0).

Kiina on alkanut pitää itseään suurvaltana ja mahdollisesti myös johtajana ilmastonmuutoksen suhteen – kunhan talous ei kärsi. Samaan aikaan vanhat suurvallat Venäjä ja USA tuntuvat karttavan päästövähennyksiä. Asiantuntijat keskustelivat Helsingissä siitä, mitä suurvaltojen ilmastovastuullisuus käytännössä merkitsee.

Millainen on vastuullinen suurvalta – ja onko esimerkiksi Kiina sellainen vai ei? Vastaukset näihin kysymyksiin kiinnostavat paitsi ulkomaisia tarkkailijoita, myös Kiinan johtoa, joka yrittää vahvistaa maan ”pehmeää vaikutusvaltaa” sekä kiillottaa sen imagoa.

– Kiina ei halua näyttäytyä uhkana, vaan harmonisena toimijana, jonka kanssa on hyvä tehdä politiikkaa ja bisnestä, toteaa Aleksanteri-instituutin tutkijatohtori Sanna Kopra. Kiinan ilmastovastuullisuutta väitöskirjassaan (esitelty Ytimessä 4/2016) sekä tuoreessa teoksessaan China and Great Power Responsibility for Climate Change käsitellyt Kopra puhui aiheesta Helsingin yliopiston Tiedekulmassa elokuussa pidetyssä tilaisuudessa.

Vastuullisuus on vakiintunut käsite kansainvälisessä politiikassa. Toisen maailmansodan aikana alettiin ajatella, että suurvalloilla on muita suurempi vastuu kansainvälisen turvallisuuden ylläpitämisestä ja että niiden tulisi aktiivisesti pyrkiä ratkomaan konflikteja – siis toimia eräänlaisina maailmanpoliiseina.

Myöhemmin suurvaltavastuuseen on liitettyä uusia ulottuvuuksia, ja varsinkin kylmän sodan jälkeen Yhdysvallat on nostanut esiin ihmisoikeuksien edistämisen vastuullisen suurvallan merkkinä. Ihmisoikeusongelmiensa takia kritiikin kohteeksi joutunut Kiina on puolestaan julistanut niiden olevan kunkin valtion sisäinen asia ja siksi etsinyt vaihtoehtoisia tapoja näyttää kantavansa vastuuta.

– Kiinalle ilmastonmuutos tuntui olevan parempi tapa määritellä suurvaltavastuuta, Kopra sanoo.

Muiden valtioiden odotusten lisäksi Kiinaa kannustavat ilmastovastuun kantamiseen sisäiset tekijät. Tärkeimpiä niistä ovat ilmansaasteet ja niiden voimistuvassa keskiluokassa herättävä tyytymättömyys. Ilmanlaadun parantamiseksi Kiina on esimerkiksi suunnitellut vähentävänsä hiilen polttoa ja alkanut tukea sähköautojen käyttöönottoa.

– Bensakäyttöisten autojen käyttökielto tulee todennäköisesti voimaan Kiinassa lähitulevaisuudessa, Kopra arvioi.

Kiinassa ei ole mahdollista, että Kiina ottaa ilmastojohtajan roolin, jos se tarkoittaa kansalaisten elintason laskemista.

Hiilipäästöjen kannalta linja ei kuitenkaan ole ollut johdonmukainen: hiilen kulutus maassa kääntyi taas kasvuun viime vuonna ja esimerkiksi Pakistaniin ollaan rakentamassa kiinalaisrahalla hiilivoimaloita osana Kiinan uuden silkkitien hankkeita. Syynä on tarve pitää maan talous kasvu-uralla.

– Mikä tahansa johtajuus maksaa. Kiinassa ei ole mahdollista, että Kiina ottaa ilmastojohtajan roolin, jos se tarkoittaa kansalaisten elintason laskemista.

Huoli elintason heikentymisestä on ymmärrettävää, jos ajatellaan miljoonia köyhyysrajalla tai sen alapuolella eläviä kiinalaisia. Kopran mukaan Kiinan johto on kuitenkin huolestuneempi maan keskiluokan ja kulutushyödykkeisiin tottuneiden nuorten tyytyväisenä pitämisestä. Sen takia se suosii teknologisiin ilmastoratkaisuihin panostamista, mikä toimii myös keinona jatkaa maan talouden rakennemuutosta.

Ilmastopolitiikassa on perinteisesti puhuttu teollistuneiden maiden historiallisesta vastuusta, mikä on sopinut hyvin kehittyväksi maaksi luokitellulle Kiinalle. Kopran mielestä tärkeä kysymys onkin, aikooko Kiina käyttää uutta johtajuuttaan teollistuneiden ja kehittyvien maiden välisen vastakkainasettelun jatkamiseen vai onko se todella valmis kantamaan aikaisempaa enemmän vastuuta ilmastonmuutoksen torjumisesta.

Myös vanhoihin teollisuusmaihin Venäjään ja Yhdysvaltoihin kohdistuu erilaisia paineita ryhtyä hillitsemään päästöjä. Esimerkiksi Venäjän johto suhtautuu kuitenkin ilmastokysymykseen varsin ristiriitaisesti, arvioi Helsingin yliopiston Venäjän ympäristöpolitiikan apulaisprofessori Veli-Pekka Tynkkynen.

– Venäjä haluaa näyttäytyä vastuullisena toimijana kansainvälisillä areenoilla, mutta rakentaa sisäisesti kuvaa, että ilmastonmuutokselle ei tarvitse tehdä mitään.

Tynkkysen mukaan Venäjällä olisi mahdollisuus olla uusiutuvan energian suurvalta, mutta nykyisen hallinnon riippuvuus fossiilisista polttoaineista toimii kehityksen esteenä. Ilmastonmuutoksen syistä puhumisen ja niihin puuttumisen sijaan hallinto esittääkin ilmaston muuttumisen olevan luonnonilmiö ja ajaa siihen sopeutumaan pyrkivää politikkaa.

Venäjä haluaa näyttäytyä vastuullisena, mutta rakentaa sisäisesti kuvaa, että ilmastonmuutokselle ei tarvitse tehdä mitään.

Myös Yhdysvaltojen ilmastopolitiikka on alkanut näyttää entistä lyhytnäköisemmältä presidentti Donald Trumpin irtisanouduttua Pariisin ilmastosopimuksesta. Turun yliopiston tutkijatohtori Anna Kronlund, jonka tutkimushanke tarkastelee Trumpin hallinnon ympäristöpolitiikkaa ja sen globaaleja vaikutuksia, toteaa tämän kertovan USA:n liittovaltion rajoitetusta roolista.

Barack Obaman kaudella saavutettiin paljon presidentin toimivallalla, mutta seuraava presidentti käänsi kelkkaa eri suuntaan.

USA:ssa onkin jo ennen Trumpin kautta puhuttu paljon osavaltioiden roolista muun muassa uusiutuvaan energiaan panostamisessa. Esimerkiksi Kalifornian on nähty olevan maassa ilmastopolitiikan suunnannäyttäjä. Kronlund kuitenkin huomauttaa, että osavaltioiden välisten erilaisten linjausten takia niiden tekojen vaikutuksia on vaikea arvioida kokonaisuudessaan.

Yhdysvalloissa näkyy myös nuorten aktivoituminen ilmastokysymyksissä. Esimerkiksi vuonna 2015 joukko nuoria aktivisteja nosti kanteen USA:n liittovaltiota vastaan ilmastonmuutoksen hillitsemisen laiminlyömisen takia, vedoten siihen, että fossiilisten polttoaineiden käyttö vaarantaa nuorimpien sukupolvien perustuslaillisten oikeuksien toteutumisen. Lokakuussa oikeuteen etenevä haaste tulee muodostamaan merkittävän ennakkotapauksen ennen marraskuun välivaaleja.

Ilmastonmuutos liittyykin olennaisesti muihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten tasa-arvoon ja globaaliin oikeudenmukaisuuteen. On esimerkiksi myös eurooppalaisten vastuulla, että EU-maiden päästöjä ei ulkoisteta muualle ja että kuluttamiemme tuotteiden ja energian tuotantoketjuun kiinnitetään huomiota.

Kopran mielestä ilmastovastuusta on valtioiden lisäksi puhuttava myös yksilöiden tasolla – ei niin, että ilmastokysymysten ratkaiseminen sysätään yksilöiden harteille, vaan niin, että myös rikkaat kantaisivat siitä heille kuuluvan vastuunsa.

– Kiinassa on hirveästi rikkaita ihmisiä, mutta se näkee itsensä kehitysmaana, jolloin heidän ei tarvitse kantaa samanlaista vastuuta kuin köyhä ihminen rikkaassa maassa, hän havainnollistaa.

Yksilöihin pätee siis sama kuin valtioihin: vauraus merkitsee valtaa. Ja suuri valta tuo mukanaan suuren vastuun.

1 thought on “Kuka kantaa vastuun ilmastosta?

  1. Päivitysilmoitus: Ydin overview of the panel discussion on great power responsibility for climate change | Research Group on the Russian Environment

Kommentointi on suljettu.