USA:n Syvää etelää pidetään usein yksiulotteisesti konservatiivisena ja taantumuksellisena alueena. Georgian kuvernöörinvaalit ovat kuitenkin valaiseva esimerkki siitä, että etelän osavaltiot ovat nykyisellään keskeinen erilaisten yhteiskunnallisten muutosprosessien ja poliittisten kamppailujen näyttämö.

Georgian kuvernöörinvaalit pidetään marraskuun 6. päivänä osana Yhdysvaltojen vuoden 2018 välivaaleja. Ehdokkaina ovat demokraattien Yalen yliopiston oikeustieteellisestä valmistunut 44-vuotias Stacey Abrams, joka on saanut huomiota vähemmistöihin kuuluville tarkoitetulla johtamisen oppaallaan Minority Leader (2018), sekä republikaanien pienyrittäjätaustainen 54-vuotias Brian Kemp.

Abramsin ja Kempin vaalikamppailu on monessakin mielessä historiallinen: valituksi tullessaan Abrams olisi USA:n ensimmäinen musta naiskuvernööri ja ensimmäinen demokraattien kuvernööri Georgiassa sitten vuoden 1998 vaalien. Samalla vaalien uskotaan antavan suuntaa vuoden 2020 presidentin vaalien ennakkoasetelmista ja siitä, millainen vaalistrategia tulee tuolloin todennäköisimmin voittamaan rodullisesti ja taloudellisesti polarisoituneessa ympäristössä.

Esivaaleissa demokraattien ehdokkaiden pyrkivät vakuuttamaan äänestäjät edistyksellisyydestään, kun taas republikaanien kohdalla kyse oli pyrkimyksestä esiintyä mahdollisimman konservatiivisena ja ”hulluimpana”, kuten Kempille esivaaleissa hävinnyt Casey Cagle kuvaili asiaa julkisuuteen tuodussa nauhoitteessa. Siinä missä Abrams on edistyksellinen musta nainen, Kemp edustaa konservatiivisia valkoisia miehiä ja on todennut anteeksipyytelemättömästi olevansa ”poliittisesti epäkorrekti”.

Linjauksissaan Donald Trumpin virallisesti tukema Kemp panostaa trumpilaisiin teemoihin ja konservatiivisiin lähtökohtiin, kuten tiukkiin aborttilakeihin, aseoikeuksien laajentamiseen, sairausvakuutusjärjestelmä Medicaidin laajentamisen vastustamiseen sekä julkishallinnon menojen ja sääntelyn leikkaamiseen. Maaseudun ääniä hän tavoittelee muun muassa lupauksilla nopean internetin ulottamisesta harvaanasutuille alueille.

Kärjekkäimpinä esimerkkeinä Kempin strategiasta ovat paikoin itseparodiankin puolelle menneet vaalimainokset ennen esivaaleja. Niissä hän muun muassa esitteli isoa lava-autoaan, jolla oli varautunut viemään laittomia siirtolaisia rajalle, sekä lupaili kaasutella moottorisahallaan tarpeettoman sääntelyn pirstaleiksi ja räjäytellä hallinnon tuhlaavan rahankäytön menneisyyden muistoksi. Kemp on myös syyttänyt ”valemediaa” jo etukäteen häneen kohdistuvasta poliittisesta ajojahdista.

Abramsin tähänastinen menestys taas on yleisesti ottaen pohjautunut onnistuneeseen pyrkimykseen rakentaa laaja-alainen ryhmittymä Trumpin edustamalle taantumukselliselle, muun muassa rasismiin ja muukalaisvihaan vetoavalle uusliberalismille. Yhdysvaltalainen yhteiskuntatieteilijä Nancy Fraser on kutsunut tällaista vastahegemonista ryhmittymää edistykselliseksi populismiksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja ryhmittymää on kutsuttu myös ”sateenkaarikoalitioksi” (viittauksena Jesse Jacksonin vaalikampanjaan vuonna 1988), ”uudeksi demokraattiseksi koalitioksi” ja ”monirotuiseksi koalitioksi”.

Fraserin hahmottelemassa koalitiossa tuotaisiin yhteen Bernie Sandersin tyyppinen poliittinen ohjelma ja rodullistettujen intressit esimerkiksi Platform for Black Lives -verkoston edustamien tavoitteiden muodossa. Tällaisen ryhmittymän kaksi keskeisintä tukipilaria ovat laaja-alainen tunnustuksen politiikka ja tasa-arvoon tähtäävä jakamisen politiikka, mikä on irtiotto Clintonin ja Obamankin kauden strategiasta.

Laaja-alaista tunnustuksen politiikkaa heijastaen Abrams on toistuvasti ilmaissut tukensa rodullistettujen ohessa esimerkiksi LHBTQ-ryhmille. Tähän on kuulunut myös valkoisten ylivaltaa kuvastavien Amerikan konfederaation muistomerkkien avoin vastustaminen. Samalla hän pyrkii vakavasti vähentämään taloudellista eriarvoisuutta Georgiassa.

Abramsin sijoittaminen Fraserin hahmottelemaan edistykselliseen populismiin ei ole kuitenkaan mutkatonta. Esimerkiksi terveydenhuollon ja talouden osalta hänen on arveltu sijoittuvan Sandersista oikealle. Osin kyse on siitä, että Abramsin kenttänä on koko liittovaltion sijaan yksi osavaltio, minkä takia hänen huomionsa keskipisteessä on esimerkiksi tarveperustaisen Medicaidin ulottaminen yhä useampien georgialaisten saataville, eikä koko terveydenhuoltojärjestelmän uudistava sairausvakuutuksen universalisointi (Medicare for all).

Lisäksi Abrams on jossain määrin korostanut maaseutualueiden kehittämisen tärkeyttä köyhyyden vastaisessa taistelussa. Laaja-alaisen koalition rakentamisen näkökulmasta tämä on potentiaalisesti tärkeää, koska se voi tuoda myös maaseudulla asuvien valkoisten ääniä Abramsille, vaikka hän onkin sanonut, ettei pyri tavoittelemaan republikaanien suuntaan kallellaan olevia äänestäjiä.

Abramsin edistyksellisen vaalistrategian yksi taustasyy on epäilemättä Georgian demografisissa muutosprosesseissa ja erityisesti valkoisten alati pienenevässä osuudessa. Georgiasta on jo vuonna 2025 tulossa osavaltio, jossa valkoiset ovat vähemmistöasemassa.

Tämä demografinen muutos on vuorostaan yksi taustasyy Kempin kyseenalaiselle maineelle Georgian vaalijärjestelmän luotettavuuden heikentäjänä. Kempia on syytetty muun muassa äänestäjälistojen perusteettomasta puhdistamisesta erityisesti rodullistettujen nimistä sekä äänestäjien rekisteröinnin tahallisesta hankaloittamisesta. Vuosien 2013 ja 2017 välillä hänen on väitetty poistaneen 1,3 miljoonaa nimeä äänestäjälistoilta.

Kemp on myös vastustanut liittovaltion pyrkimyksestä kehittää Georgian vaalijärjestelmän luotettavuutta. Häntä onkin vaadittu eroamaan nykyisestä osavaltion ”valtiosihteerin” (Secretary of State) virastaan, jonka tehtäviin kuuluu esimerkiksi kuvernöörin vaalien valvonta. The New York Times on puolestaan kutsunut Kempia suorasukaisesti demokratian viholliseksi.

Toisin kuin esimerkiksi Suomessa ja eräissä USA:n osavaltioissa, Georgiassa ei ole käytössä äänestäjien automaattista rekisteröintijärjestelmää, vaan rekisteröityjen äänestäjien määrän maksimointi on usein käytännössä vapaaehtoistyön varassa. Eräiden arvioiden mukaan keskeisintä voiton kannalta eivät olekaan sisällölliset kysymykset vaan se, kykeneekö Abramsin vaalikoneisto rekisteröimään riittävän määrän erityisesti rodullistettuja äänestäjiä ja saadaanko heidät myös äänestämään. Esimerkiksi Georgian viimeisimmässä kuvernöörin vaalissa 1,5 miljoonaa rodullistettua äänioikeutettua jätti äänestämättä.

Vaalimatematiikan mukaan Abramsin olisi kyettävä houkuttelemaan vaaliuurnille ennätysmäärä rodullistettuja äänestäjiä sekä noin 25–30 prosenttia valkoisten äänistä. Abrams aloittikin jo vuonna 2014 äänestäjien rekisteröintiprojektin, joka on tähdännyt erityisesti nuorten, naimattomien naisten ja rodullistettujen rekisteröintiin.

Abramsin mahdollisen voiton on katsottu merkitsevän lujempaa jalansijaa demokraattien vasemmalle siivelle koko liittovaltion tasolla. Tällä tulisi olemaan merkittäviä seurauksia sille, millaisella vaalistrategialla demokraattien presidenttiehdokas lähtisi kampanjoimaan ja millaisia poliittisia tavoitteita edustava henkilö ylipäätään valittaisiin demokraattien ehdokkaaksi. Voitollaan Abrams toisi Georgian osavaltion myös historialliseen käännekohtaan, jolloin siitä tulisi pitkästä aikaa ainakin osin demokraattien hallitsema osavaltio. Merkittävää on, että tämä tapahtuisi tavalla, joka ei perustuisi mustien antamalle tuelle valkoisten rakentamalle poliittiselle ohjelmalle.

Republikaanien kannalta kyse taas on tulkintojen tekemisestä trumpilaisten teemojen kestävyydestä tulevien presidentin vaalien suhteen. Kempin voiton katsotaan lisäävän Trumpin uudelleenvalinnan todennäköisyyttä sekä todennäköisesti myös sellaisten demokraattien näkyvyyttä, jotka ovat huolissaan demokraattien kyvyttömyydestä puhutella valkoista työväenluokkaa ja maaseudun äänestäjiä. Tämä huolen jakaa myös Fraser puhuessaan edistyksellisen populismin mukaisen koalition rakentamisen haasteista.

Eräiden tulkintojen mukaan Demokraattinen puolue on nykyisellään keskellä ”sisällissotaa”, jota käydään – karkeasti ilmaistuna – puolueen sandersilaisen ja clintonilaisen siiven välillä. Tälle osin vastakkainen tulkinta painottaa sitä, että puolue on historiallisesti merkittävässä muutosprosessissa kohti vasemmistolaisempia painotuksia. Tämän näkökannan puolustajat vetoavat esimerkiksi USA:n Demokraattisten sosialistien, kuten Alexandria Ocasio-Cortezin, voittoihin tähänastisissa esivaaleissa.

Georgian kuvernöörin vaaleissa on kyse siis paitsi trumpilaisen taantumuksellisen uusliberalismin ja edistyksellisen populismin välisistä valtasuhteista, myös kamppailusta demokratian tulevaisuudesta sekä Georgiassa että ylipäätään USA:ssa ja erityisesti Demokraattisen puolueen sisäisten muutosprosessien suunnasta. Kyse on eittämättä myös Eurooppaa ja sen tulevaisuutta koskettavista teemoista. Käynnissä olevat vaalikampanjat ja marraskuun välivaalit Georgiassa sekä muissa osavaltioissa antavat polttoainetta näiden jännitteisten kysymysten jatkopohdintaan.