Death metalia ja toimistohommia

”Tämä on ensiaskeleeni yhteiskunnan täysipainoisena jäsenenä”, iloitsee toimistotöihin isoon firmaan päässyt Retsuko. Viisi vuotta myöhemmin idealismi on karissut pois: Retsukon pomo on kirjaimellisesti sovinistisika ja työtaakka niin kova, että paineita on purettava laulamalla death metalia yksin karaokekopissa. Palkkatyöläisen elämä ei ole helppoa, vaikka sattuisikin olemaan pörröinen pikkupanda.

Aikuisten ongelmien kanssa painivista eläinhahmoista kertova Aggretsuko on helppo tulkita parodiaksi japanilaisesta söpöilykulttuurista. Kyse täytyy kuitenkin olla itseparodiasta, sillä Fanworks-studion tekemä ja Netflixin levittämä sarja perustuu Hello Kittystä ja muista suloisista maskottihahmoista tunnetun Sanrion hahmoon. Raivokas pikkupanda valittiin osaksi yhtiön tuotevalikoimaa yleisöäänestyksen avulla ja on aikaisemmin seikkaillut Japanin TBS-kanavalla näytetyissä lyhytanimaatioissa.

– Tarkkailin Japanin yrityskulttuurin keskiössä olevia toimistotyöntekijöitä ja kuulin heidän sydämen pohjasta tulevat huutonsa, hahmon taiteilijanimeä Yeti käyttävä suunnittelija kuvaili Aggretsukon syntyprosessia viime vuonna BBC:lle.

Japanilainen työelämä on surullisenkuuluisa uuvuttavuudestaan. Erityisesti palkkatyötä tekeviltä miehiltä on vaadittu äärimmäistä omistautumista työyhteisölle, mikä on tarkoittanut ylipitkiä työpäiviä ja iltojen viettämistä firman juomingeissa. Neljännes japanilaisista työntekijöistä tekee kuukaudessa yli 80 tuntia ylitöitä, ja karoshi eli työstressiin menehtyminen on maassa virallinen kuolinsyy.

Ylitöiden lisäksi japanilaisia työpaikkoja leimaa kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen paksu lasikatto: vain 3,7 prosenttia japanilaisten pörssiyhtiöiden johtajista on naisia ja yli puolet naistyöntekijöistä työskentelee epäsäännöllisissä työsuhteissa. Keskeinen syy tilanteelle on vallitseva ajattelutapa, jonka mukaan naisten velvollisuus on jäädä kotiin lapsia hoitamaan. Toisaalta joidenkin arvioiden mukaan kotirouvaksi jääminen on samalla tarjonnut ainakin keskiluokkaisille naisille tavan välttyä työelämään liittyviltä paineilta.

Naisten töissäkäynti on ollut Japanissa pitkään kuuma kysymys, sillä naistyöntekijöiden toivotaan paikkaavan väestön vanhenemisen myötä syntynyttä työvoimapulaa. Pääministeri Shinzo Aben konservatiivinen hallitus onkin aktiivisesti houkutellut perheellisiä naisia tekemään enemmän palkkatöitä, mutta yritykset ovat tyssänneet muun muassa lasten päiväkotipaikkojen puutteeseen.

Sukupuoliroolit ovat kuitenkin muuttumassa, sillä yhä useammat nuoret naiset valitsevat työelämässä etenemisen perheen perustamisen sijaan. Viime vuosina Japanissa on myös alettu kohista 1990-luvun laman jälkeen syntyneistä ”kasvinsyöjämiehistä”, jotka ovat kiinnostuneempia esimerkiksi puutarhanhoidosta tai rauhallisista kävelyretkistä kuin uraohjuksen elämästä.

Maskottihahmoja ja metalliestetiikkaa yhdistävä Aggretsuko on siis pohjimmiltaan kuvaus nuoren naisen yrityksestä parantaa asemaansa Japanin jähmeästi muuttuvassa työelämässä. Tulokset jäävät pääosin surkuhupaisan laihoiksi: oman yrityksen perustaminen opiskelukaverin kanssa kaatuu taloudellisiin realiteetteihin, varakkaan aviomiehen etsiminen ei saa tuulta siipiensä alle eivätkä nuoremmalta kollegalta opitut imartelutekniikatkaan suojele pikkupandaa kyykyttämiseltä. Ihastuminen stereotyyppiseen kasvinsyöjämieheen tuo hetkeksi lohdutusta, mutta Retsuko saa lopulta oppia kantapään kautta, että pelkkä parisuhde ei riitä avaimeksi onneen.

Työpaikallaan Retsuko painii monenlaisten juorukellojen, pomottajien ja mielistelijöidenkin kanssa, mutta hänen ehdoton ykkösvihollisensa on johtaja Ton, jonka mielestä naispuoliset alaiset ovat olemassa teetarjoilua ja sättimistä varten. Sarjan edetessä paljastuu, että Tonkin on vain viimeisin linkki management by perkele -metodia noudattavien esimiesten ketjussa. Perimmäinen ongelma on sikailevia johtajia suojeleva järjestelmä, joka pakottaa työntekijät sietämään näiden mielivaltaa.

Tämän sietämisen kulttuurin vastapainona Aggretsuko tarjoaa täyden hyväksynnän päähenkilönsä ja muiden päähänpotkittujen sisäänsä kätkemälle raivolle. Samalla sarja osoittaa, että kurjia olosuhteita ei tarvitse sietää yksin: Retsukon tukena ovat niin samassa veneessä olevat työkaverit kuin kaksi lasikaton rikkonutta uranaista, jotka kannustavat häntä pitämään puolensa ja käyttävät kulissientakaista valtaansa epäkohtien korjaamiseen.

On toki ironista, että juuri japanilaista söpöilykulttuuria ja kulutuskapitalismia puhtaimmillaan ilmentävä Sanrio on onnistumaan luomaan jotain, joka kuvaa niin hyvin molempiin liittyviä ongelmia. Tästä huolimatta Aggretsuko on samaistuttavuudessaan riemastuttava kutsuhuuto paremman työelämän sekä varsinkin naisten välisen solidaarisuuden puolesta. Madeleine Albrightia mukaillen: helvetissä on erityinen paikka eläimille, jotka eivät auta toisiaan.

Aggretsuko (Fanworks/Sanrio 2018) katsottavissa Netflixissä.