Historioitsija, teologi André Swanström törmäsi tutkimustyössään kahteen pappiin, jotka olivat olleet toisen maailmansodan aikana Saksassa SS-joukoissa. Syntyi kirja Hakaristin ritarit – suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto ja sotarikokset.

Yleensä voittajat kirjoittavat historian, mutta suomalaisista SS-miehistä samoin kuin Suomen ja natsi-Saksan liittolaisuudesta on rakennettu taitavaa maineenhallintaa aina näihin päiviin asti. Tämä siitäkin huolimatta, että natsi-Saksa hävisi sodan, SS-miesten toimia tutkittiin muualla, ja myös sotarikossyytteitä nostettiin. Valtioneuvosto on tilannut selvityksen suomalaisista SS-miehistä ja heidän mahdollisista sotarikoksistaan, joka on vielä valmistelussa.

– SS-miesten tarina on tähän asti ollut osa isoa kansallista isänmaallista kertomusta, jossa Suomi kävi erillissotaa Saksan rinnalla ja sodan lopputulos oli torjuntavoitto, korostaa Swanström.

Keitä SS-miehet olivat? SS oli natsi-Saksan kansallissosialistisen puolueen puolisotilaallinen järjestö, alun perin Adolf Hitlerin henkivartiokaarti. Sodan aikana muodostettiin sotilaallinen Waffen-SS, johon myös Suomesta värvättiin valtion suojeluksessa upseereita ja sotilaita vapaaehtoisina noin 1200.

Suomalaiset palvelivat itärintamalla vuodesta 1941 ja palasivat raskaat miestappiot kärsineenä Suomeen 1943. Sotilaspastori Ensio Pihkala kaatui jo elokuussa 1941. Swanström piirtää nuoren Pihkalan päiväkirjamerkintöjen ja kirjeiden perusteella kuvaa miehestä, joka ennen operaatio Barbarossan alkua sekä ihaili Saksaa että pelkäsi pahinta.

Kalervo Kurkiala oli sen sijaan IKL:n eli Isänmaallisen kansanliikkeen aktiivi, joka oli osallistunut Suomen sisällissotaan vuonna 1918. Hänellä on läheiset suhteet natsi-Saksan sotilaseliittiin aina Heinrich Himmleriä myöden. Kurkiala siirtyi Pihkalan tilalle yhdysupseeriksi Karjalasta siksi, että hän oli joutunut Mannerheimin epäsuosioon ajaessaan voimakasta Karjalan luterilaistamista, jota sotamarsalkka ei pitänyt viisaana.

Swanströmin mielestä ei ole epäselvyyttä sen suhteen, etteikö merkittävä osa suomalaisista SS-miehistä ollut fasisteja.

Itärintamalta kotiutumisensa jälkeen Kurkiala toimi vielä SS-Aseveljet ry:n puheenjohtajana, kunnes muutti poliittisten suhdanteiden muututtua Ruotsiin, jossa hän vuonna 1966 kuoli. SS-Aseveljet ry lakkautettiin vuonna 1944. Veljesapu-perinneyhdistys on sen sijaan edelleen olemassa ja toimii Saksan asevoimissa 1941–1943 palvelleiden yhdyssiteenä.

Swanström on selvittänyt perusteellisesti värvättyjen suomalaisten SS-miesten poliittisia kantoja. Hänen mielestään ei ole epäselvyyttä sen suhteen, etteikö merkittävä osa suomalaisista SS-miehistä ollut fasisteja. IKL oli ylivoimaisesti suosituin puolue SS-miesten keskuudessa. Myös IKL:ään läheisesti kytkeytynyt körttiläinen herätysliike oli vahvana taustatekijänä vapaaehtoiseksi värväytymiselle.

– Heitä yhdisti ajatus Suur-Suomesta, jota osallistuminen sodankäyntiin SS-joukoissa edisti. Unelmana oli Adolf Hitlerin totalitaarisesti johtama uusi Eurooppa, joka olisi puhdistettu bolševikeista ja juutalaisista ja jonka osa Suomi olisi.

SS-miehet näkivät keskitysleirien olemassaolon ja juutalaisten joukkotuhon, olivathan keskitysleirit olennainen osa pakkotyön järjestelmää, jota sotatalous Saksassa tarvitsi. Swanström raportoi kirjeissä kerrotuista juutalaisten ampumisista. Hänen mukaansa merkittäviä määriä suomalaisiin SS-miehiin liittyvistä dokumenteistä on hävitetty ja Valtiollisen poliisin takavarikoimia dokumentteja kadonnut.

Ampuivatko kaikki suomalaiset SS-miehet teloituksissa ohi, kuten Panttipataljoonasta kirjoittava historioitsija Mauno Jokipii antaa ymmärtää?

– Jokipiin tutkimus syntyi SS-miesten perinneyhdistyksen toimeksiannosta. Hän oli hyvin lähellä omaa tutkimuskohdettaan eli suomalaisia SS-miehiä, jotka pääsivät vaikuttamaan tutkimuksen muotoutumiseen. Veljesapu-perinneyhdistyksen kiertokirjeessä ilmaistiin tyytyväisyys sen johdosta, että akateemista arvovaltaa nauttivan tutkijan avulla saataisiin viimeisetkin epäilyksen varjot hälvenettyä ja SS-miesten kannalta edullinen tulkinta varmistettua.

Suomalaisia osallistui myös saksalaisten eliittisotilaiden koulutukseen, jossa tulevia upseereja koulittiin erityisesti aatteellisesti. Suomalaisia valmistui Tölzin upseerikoulusta yhteensä 15. Vuoden 1943 kurssin oppilaiden koulutus jäi kesken, kun suomalaisten vapaaehtoisten pataljoona kotiutettiin. Opetukseen kuului muun muassa rotuoppia.

Ylipäätään SS-joukkoja koulittiin saksalaisen ritarikunnan ihanteiden mukaisesti, jota myös SS-joukkoja yhdistävä pääkallomerkki symboloi.

Jos pataljoona olisi säilytetty yhtenäisenä yksikkönä, olisi siitä voinut muodostua saksalaismielisen kaappaushankkeen ydinjoukko.

– Vanhan, Himmlerin mielestä degeneroituneen aatelin tilalle nousivat SS-miehet, joiden tarkoitus oli olla yhtä aikaa vanhojen sotilasperinteiden vaalijoita ja uuden kansallissosialistisen maailmankatsomuksen vallankumouksellisia taistelijoita. Ritarikuntaperinteitä korostettiin arkkitehtuuria ja retoriikkaa myöten.

Aatteellisesti sitoutuneimmat SS-miehet ottivat Swanströmin mukaan Suomen päätöksen kotiuttaa heidät kahden vuoden palvelussitoumuksen jälkeen hyvin raskaasti.

– Suomessa SS-miehet hajautettiin armeijan eri yksiköihin, jotta he voisivat levittää järjestön opissa saamaansa sotilaallista osaamista. Taustalla vaikutti myös merkittävänä syynä pelko pataljoonan muodostamasta uhasta: jos pataljoona olisi säilytetty yhtenäisenä yksikkönä, olisi siitä voinut muodostua saksalaismielisen kaappaushankkeen ydinjoukko. Hajauttaminen oli toimiva strategia.

Mutta ei suomalaisten SS-miesten elämä Saksan armeijassa ollut mitään sankarielämää. Puutteellinen kielitaito aiheutti ongelmia ja monet valittelivat kirjeissään myös huonoa kohtelua, suomalaisia ei nimittäin luokiteltu rodullisesti arjalaisiksi. Monet kokivat epäreiluksi sen, että joutuivat hinkkaamaan saksalaisten esimiestensä saappaita. Lisäksi kovat taistelut ja nopea eteneminen, jossa SS-joukot eivät säästelleet miestappioita, aiheuttivat rankkaan juopotteluun yhdistettynä kurinpidollisia ongelmia.

Swanströmin tutkimus on herättänyt suurta huomiota ja sitä on myös kritisoitu.

– Olen pyrkinyt dokumenttien valossa purkamaan SS-myyttejä. Sieltä ei nouse esiin mitään sankarieeposta, vaan tarinoita, joiden joukkoon mahtuu vakaumuksellisia fasisteja, illuusionsa isänmaahansa menettäneitä tai onnensotureita matkalla uuteen Eurooppaan. Olen halunnut avata myytin jälkeisen monipuolisten tulkintojen ajan niin Suomen Saksa-suhteista kuin erityisesti SS-miehistäkin.