HX-hankkeen tarkoitus on korvata Hornetit suorituskykyisemmillä hävittäjillä. Sen tarjouspyyntö sisältää kuitenkin sudenkuoppia, joihin putoaminen kasvattaa pahimmillaan puolustusmenot kansantalouden kannalta kestämättömän suuriksi.

Valtioneuvosto on perustanut HX-hankkeen korvaamaan Hornetit uusilla hävittäjillä, mitä koskeva tarjouspyyntö lähetettiin huhtikuussa 2018 viidelle eri valmistajalle. Valtioneuvoston puolustusselontekoon nojautuen 64 hävittäjän hankintaan varataan 7–10 miljardia euroa. Summa on kasvanut selvästi, jos sitä verrataan Hornetien hankintaan vuonna 1992, mikä maksoi nykyrahassa viisi miljardia euroa.

Puolustusministeriön mukaan hankintapäätös tulee perustumaan lähinnä hankittavan monitoimihävittäjän suorituskykyyn, kun taas hankintahinnan, elinkaarikustannusten, huoltovarmuuden sekä teollisen yhteistyön (vastakauppojen) osalta riittää tiettyjen kynnysarvojen ylittyminen. Toisin kuin Hornetien kohdalla, HX-hankkeessa ei enää pyritä soveltamaan kustannus-hyötyanalyysia, mikä on tavatonta julkisten investointien kohdalla.

HX-hankeen tarjouspyynnössä kauppahinnan edellytettäneen pysyvän tuon 7–10 miljardin haarukan rajoissa, kun taas teollisen yhteistyön kokonaisarvon on oltava vähintään 30 prosenttia hankinnan kokonaissummasta. On siis mahdollista, että hankitut hävittäjät maksavat useita miljardeja enemmän kuin kilpailun hävinnyt kohde, vaikka niiden suorituskyvyssä olisi vain vähäisiä eroja. Sama ongelma koskee teollista yhteistyötä: yksi voi tarjota yhteistyötä, joka vastakauppoineen nousee 70 prosenttiin hankintahinnasta, ja toinen taas vain 30 prosenttia ilman, että sillä on mitään vaikutusta itse valintaan.

Hankintapäätökseen voidaan myös vaikuttaa pimittämällä oikeita tietoja esimerkiksi hankintahinnasta tai vastakaupoista. The Timesin mukaan F-35-hävittäjän hinnaksi ilmoitettu 77 miljoonaa puntaa nousee 130–150 miljoonaan, kun siihen sisällytetään asianmukaiset ohjelmistojen päivitykset ja jälkikäteisvarustukset. Belgia taas ilmoitti viime syksyllä hankkineensa 34 kappaletta F-35A-hävittäjiä aseineen ja harjoitteluineen 76,3 miljoonalla eurolla kappale. Koska konetta oli kaupattu ilman vastaavaa varustusta paljon korkeammalla hinnalla, asiantuntijasivusto defence-aerospace.com piti Belgian ilmoitusta epäuskottavana.

Eri maiden puolustusministeriöt saattavat siis liikkua näissä hankinnoissa kahdella hinnalla, ilmoitetulla ja todellisella. Teollisen yhteistyön arvoa on helppo vääristää vielä enemmän kuin hankintahintaa. Suomen Hornet-kauppojen toteutumattomat vastakaupat ja sellaiset ”vastakaupat”, jotka olisivat toteutuneet muutoinkin, ovat oiva esimerkki tästä.

Nykyaikaisten monitoimihävittäjien älytekniikka on kasvattamassa niiden elinaikaisia ylläpidon ja käytön kustannuksia suhteessa itse hävittäjäkoneen hintaan. Samalla elinkaarikustannukset (hankinta, ylläpito ja käyttö) nykyarvossa ovat kasvamassa per kone. Puolustusministeriön antamien tietojen mukaan HX-hankkeen tarjouspyynnössä edellytetään, että ”hankittavan järjestelmän käyttö- ja ylläpitokustannukset on pystyttävä kattamaan puolustusbudjetista”.

Kuvaavaa on, ettei Suomessa ole vielä edes vuonna 1992 ostettujen Hornetien elinkaarikustannuksista mitään yksiselitteistä arviota. Kun niitä koskeva ostopäätös tehtiin, ilmoitetun hankintahinnan ja ylläpitokustannusten pohjalta lasketut koneiden varsinaiset elinkaarikustannukset olivat vuoden 2018 rahassa noin 3,8 miljardia euroa 30 vuodessa. Puolustusministeriön entisen kansliapäällikön Matti Aholan MTV:n uutisissa vuonna 2016 antama lausunto, jonka mukaan muun muassa tällaisissa hankkeissa kaksi kolmasosaa kustannuksista tulee kaluston ylläpidosta ja käytöstä, antaisi ymmärtää hankittujen Hornetien elinkaarikustannusten olleen 8,4–11,2 miljardia euroa, siis huomattavasti suuremmat. Pentti Sainion kirjassaan Armeijan hukatut miljardit esittämä arvio, jonka Ahola jyrkästi kiisti, oli nykyrahassa jo yli 22 miljardia euroa.

Se, että puolustusministeriö aluksi selvästi aliarvioi hävittäjien kokonaiskustannuksia, vaikuttaa olevan enemmän sääntö kuin poikkeus myös muille maille. Tanska päätti vuonna 2016 ostaa 27 kappaletta F-35A-hävittäjää, joiden elinkaarikustannusten maan puolustusministeriö arvioi nousevan 10 miljardiin dollariin 30 vuodessa. Euroiksi muutettuna (vuoden 2016 valuuttakurssein) elinkaarikustannukset olisivat noin 333 miljoonaa euroa konetta kohti. Sittemmin Tanskan valtion tarkastusvirasto epäili arvioidun summan olevan alakantissa.

Konsulttiyritys Raymond Chabot Grant Thornton arvioi vuonna 2014 Kanadan hallituksen toimeksiannosta, että F-35A-hävittäjän elinkaarikustannukset olisivat 30 vuodessa noin 480 miljoonaa euroa. Norjassa tehdyt vastaavat arviot, jotka pitkälti perustuvat Kanadassa tehtyyn selvitykseen, päätyivät puolestaan reilusti yli 500 miljoonaan euroon.

Ennakkokaavailuissa F-35A on noussut jopa ykkössuosikiksi Suomen hävittäjäkonekilpailussa. Sen perusteella, miten sen elinkaarikustannuksia on Norjassa ja Kanadassa arvioitu, 64 kappaletta F-35A-koneita maksaisi Suomelle 30 vuodessa 30–40 miljardia euroa. On vaikea ymmärtää, miten Suomella voisi olla tähän varaa.

Käytännössä HX-hankkeen tarjouskilpailu, jossa vain suorituskyky pisteytetään, voisi kuitenkin tehdä F-35A:n valinnan mahdolliseksi. Riittää, että sen suorituskyky arvioidaan parhaimmaksi ja etteivät itse koneet maksa yli kymmenen miljardia. Voidaan vain todeta, että korkeat operointi- ja ylläpitokustannukset katetaan budjettivaroista huolimatta siitä, etteivät nykyisen suuruiset sotilasmenot suhteutettuna BKT:hen siihen riitä.

Suomen lehdistössä on jo aiemmin tuotu esiin Saabin lupaus siitä, että yhtä monen JAS 39/E:n kokonaiskustannukset eivät 30 vuodessa nousisi yli kymmeneen miljardiin euroon. Tämä arvio voi toki tarkentua ylöspäinkin. Olisi kuitenkin absurdia, että valitsimme hävittäjät, joiden kokonaiskustannukset olisivat jopa yli 20 miljardia halvinta vaihtoehtoa suuremmat. Erikoisinta on, että vähäinenkin ero suorituskyvyssä voisi tehdä tällaisen valinnan mahdolliseksi.

Pentti Perttulan kirjassa Paras hävittäjä Suomelle on varsin kattavasti selvitetty HX-hankkeen tarjouskilpailussa mukana olevien koneiden suorituskykyä. Vaikka F-35:ttä mainostetaan tässä kirjassa ainoaksi ”viidennen sukupolven” hävittäjäksi, pidetään siinä muitakin mukana olevia hävittäjiä pitää varsin suorituskykyisinä. Kirjan lopussa anonyymi entinen ilmavoimien komentaja tosin leimaa ruotsalaisen Jas Gripenin lennokiksi ja samassa yhteydessä F-35A nostetaan suosikiksi. Toisaalta taas Hush-Kit -asiantuntijasivustolla Jas Gripen arvioidaan lähes yhtä suorituskykyiseksi kuin F-35A/B.

F-35 nojaa vahvasti sen kykyyn olla piilossa ja nähdä kauemmaksi kuin vastustaja sen näkee. Sensorien kehittyminen kuitenkin lisää kykyä havaita myös häivekone, jolloin se on heikohkojen kineettisten ominaisuuksiensa vuoksi alivoimainen useimpia muita hävittäjiä vastaan. F-35 onkin parhaimmillaan yhteiskäytössä sitä nopeampien, ketterämpien ja korkeammalle pääsevien hävittäjien, kuten F-22:n kanssa. Tanskan tapaiselle pienelle maalle F-35:n valinta on jo uhkapeliä.

Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteossa arvioidaan, että Itämeren turvallisuuspoliittinen tilanne on heikentynyt Venäjän vuoden 2014 toimien jälkeen. Selonteossa todetaan, että ”sotilaallista voimankäyttöä Suomea vastaan tai sillä uhkaamista ei voida sulkea pois”. Niinpä yhdeksi HX-hankkeen tavoitteeksi on otettu Horneteilla ja niihin ostetuilla aseilla aikoinaan hankitun kaukovaikuttamiskyvyn säilyttäminen. HX-hanketta valmistelevassa raportissa mennään pitemmälle ja korostetaan ilmahallinnan saavuttamisen edellyttämää hyökkäyksellistä vastatoimintaa.

Vastustajaa ei mainita, mutta eiköhän se tarkoita Venäjää, jolla on laaja lennosto ja jonka ilmatorjunta on ehkä maailman tehokkain. Suomella ei ole ollut kykyä haastaa Venäjää ilmataistelussa tai kykyä tunkeutua sen ilmatilaan edes Hornetien aikana. HX-hanke ei kalleimmillaankaan riitä tähän.

Suomi ei siis voi voittaa vastustajaa, mutta sillä voi olla vain enemmän tai vähemmän uskottava puolustus. Sen vuoksi on vaikea sanoa, kuinka paljon on riittävästi. Mielestäni suorituskyvynkään kohdalla ei kuitenkaan ole mitään selvää kynnystä, jonka alittaminen merkitsisi sotilaallista katastrofia. Tämän vuoksi hävittäjähankkeeseen voidaan luontevasti soveltaa kustannushyötyanalyysia, jossa verrataan toisiinsa suorituskyvyn aikaansaamaa hyötyä ja hankkeen kokonaiskustannuksia.

Olen ollut mukana toteuttamassa Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusta sotilasmenojen vaikutuksesta tuottavuuteen ja BKT:hen laajalla eri maista koostuvalla aikasarja-aineistolla. Sen perusteella, mitä olemme saaneet selville, Venäjän talousongelmiin ovat syynä lähinnä suuret sotilasmenot, jotka ovat viime vuosina olleet runsaat neljä prosenttia maan BKT:sta.

Tutkimuksemme mukaan sotilasmenojen vaikutus kansantalouden tuottavuuteen ja BKT:hen on huomattava ja negatiivinen, mitä myös taloustieteen tutkimustulokset pitkälti tukevat. Tämä johtuu siitä, että sotilasmenot syrjäyttävät muun muassa koulutukseen, korkeakoulujen ja yksityisten tahojen tutkimukseen sekä julkiseen infrastruktuuriin suunnattuja julkisia menoja. On myös mahdollista, että sotilasmenot syrjäyttävät myös esimerkiksi sosiaalimenoja, jolloin pitkän aikavälin BKT-vaikutus voi jäädä vähäiseksi, mutta vaikutus kansan elintasoon voi olla suuri.

Suomen sotilasmenojen suhde BKT:hen on viime vuosina pysytellyt 1,4 prosentissa, aavistuksen EU:n keskitason alapuolella. Se on kuitenkin selvästi enemmän kuin Natoon kuulumattomissa Ruotsissa ja Itävallassa. Suomen kansantalouden suhteellisen hyvä menestys ei olisi ollut mahdollista, jos sotilasmenojen suhde BKT:hen olisi esimerkiksi prosenttiyksikön nykyistä korkeampi.

Suomen HX-hankkeessa on kyse niin suurista rahoista, että sillä on merkittävä vaikutus koko kansantalouteen. Hankkeen kotimaisuusaste on jäämässä selvästi alle sen, mitä se on puolustusvoimien hankinnoissa keskimäärin. Tämän vuoksi hanke syrjäyttää muita julkisia menoja tavanomaista enemmän ja sen vaikutus BKT:hen on vielä negatiivisempi kuin sotilasmenojen kohdalla keskimäärin. Riskinä siten on, että hanke paisuu kustannuksiltaan kansantalouden kannalta kestämättömäksi.

Puolustusbudjetin sisällä ilmakalusto saattaisi lohkaista niin suuren osan, että maavoimat jäisi liian vähälle. Pahimmillaan tämä jopa heikentäisi sotilaallista puolustuskykyämme. Koska kyse on vuositasolla ainakin sadoista miljoonista, pitäisi hankkeesta päättää korkeimmalla poliittisella tasolla. Valitettavasti HX-hankkeen tarjouskilpailun rakennevika antaa puolustushallinnolle mahdollisuuden esittää kustannuksiltaan liian kallista vaihtoehtoa.