Kuva: Pekka Elomaa.
Teppo Eskelinen on filosofi ja yhteiskuntatieteilijä, joka on perehtynyt poliittiseen talouteen ja kehitystutkimukseen. Eskelisen teos Demokratia utopiana ja sen vastavoimat ilmestyi helmikuussa.
Demokratia on kautta historian ollut käsite, johon sisältyy jonkinlainen lupaus paremmasta ja tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta. Historiallisesti paikoissa, joissa demokratiasta on kamppailtu, on ajatus demokratian merkityksestä ollut paljon suurempi kuin se, että pääsee äänestämään.
Olemme lakanneet käsittelemästä demokratiaa lupauksena ja haaveena jostakin toisenlaisesta, tasa-arvoisemmasta todellisuudesta. Sitä on alettu pitää pelkkänä päätöksentekojärjestelmänä.
Demokratian puolustamiseksi ei kuitenkaan riitä se, että puolustetaan formaalia institutionaalista päätöksenteon muotoa, jota kutsutaan demokratiaksi. Demokratian puolustaminen edellyttää, että sen pitäisi viedä yhteiskuntaa eteenpäin. Jotta demokratialla olisi mieltä, sen täytyy olla jotenkin utooppisesti muotoiltua.
Olemme liberaalissa demokratiakäsityksessä liian tottuneita siihen, että demokratian ainut todellinen vastavoima on diktatuuri tai mielivaltainen despotia. Esimerkiksi Kiinassa poliittista valtaa ei pyritä oikeuttamaan brutaalilla voimalla vaan asiantuntijuudella, meritokratialla. Kiinalainen malli menestyy hirvittävän hyvin taloudellisesti, jolloin se pakottaa valitsemaan taloudellisen menestyksen ja demokratian välillä. Euroopan unionissa tai nykyhallinnassa ylipäätään on jotain samankaltaista mentaliteettia. Ajatellaan, että pätevimpien tulee tehdä päätökset sen sijaan että kansa päättäisi. Tämä näkyy erityisesti taloudellisessa hallinnassa.
Liberaali demokratiakäsitys estää sellaisten demokratian vastavoimien näkemistä, jotka ovat päällisin puolin sivistyneitä ja rationaalisia. Nämä vastavoimat liittyvät ennen kaikkea ammattijohtamisen yleistymiseen. Meillä on entistä asiantuntijavetoisempi yhteiskuntahallinta ja kysymättä jää, muodostuuko tällainen rationaalinen asiantuntijahallinta demokratian rajoitteeksi itsessään. Esimerkiksi valtiovarainministeriö pyrkii tuottamaan talouskeskustelun reunaehdot ennen kuin kukaan on ehtinyt sanoa talouspolitiikan linjasta mitään.
Yksi demokratian vastavoimien taso liittyy poliittiseen mielikuvitukseen. Kyky kuvitella toisenlaisia yhteiskuntia on heikkenemässä. Kun instituutiot tuntuvat tarpeeksi muuttumattomilta, emme osaa enää kuvitella, miten voisi olla toisin. Tällaisia kulttuurisia tekijöitä täytyy pitää demokratian vastavoimina, koska ne nakertavat demokratiaa yhtä lailla kuin jotkin institutionaaliset muutokset. On vaikea toimia mielekkäästi demokratiassa, jos emme osaa kuvitella muuta kuin juuri sen hetkisen yhteiskunnallisen rakenteen, jossa elämme. Tarvitsemme toisenlaisia tulevaisuudenkuvia pystyäksemme kritisoimaan nykyisyyttä.
Erilaisissa analyyseissä populististen liikkeiden noususta korostuu usein hyvä show. Liberaali demokratia ei korosta ihmisten osallisuutta vaan ihmiset pikemminkin seuraavat yleisöstä käsin. Ihmiset reagoivat populistipoliitikkoihin, koska haluavat nähdä jonkun vähän ravistelevan asioita.
Demokratian kannalta on vakavaa, jos reagoimme populismin nousuun pitämällä kansaa hulluna ja ajattelemme, että kansanvaltaa pitää rajata. Populismin nousussa on kyse demokratian rajaamisen tuottamasta kyynistymisestä eikä demokratian ongelmallisuudesta sinänsä. Se voi olla pikemminkin hyvin vaarallista, jos tällaiseen populismiin reagoidaan lukitsemalla instituutioita lisää.
Pitäisi pystyä varmistamaan, että ihminen näkee oman tahtotilansa vaikutuksen yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Meidän täytyy huonoltakin näyttävien ratkaisujen kohdalla elää sen kokemuksen kanssa, että demokraattinen tahtotila määrää yhteiskunnan suunnan. Demokratian pitää olla arvaamattomampaa, silloin sillä alkaa olla väliä.