Aika unohtaa tolkku

Suomalainen yhteiskunta polarisoituu. Asia kuin asia tuntuu jakautuvan harmaiden ideologisten rajojen mukaan ja näennäisesti pienistäkin asioista tulee kohuja, riitoja ja konflikteja. Esitetään syyksi sitten sosiaalista mediaa, kapitalismia tai maahanmuuttoa, ajatus taustalla on sama: asiat olivat paremmin aikana, jolloin yhteisymmärrys vallitsi.

Ratkaisuksi ehdotetaan tolkkua ja rauhallista keskustelua, haikaillaan takaisin konsensuksen aikaan. Presidentti Sauli Niinistönkin kehuman Jyri Paretskoin kolumnin myötä tällaisia maltillisia ideaalikansalaisia on alettu kutsua tolkun ihmisiksi. Tolkun ihminen ei huuda, eikä tee itsestään numeroa, vaan löytää rauhallisesti ja loogisesti totuuden keskeltä.

Filosofi Bart Brandsman polarisaatioteoriassa tolkun ihmisiä kutsutaan sillanrakentajiksi. Sillanrakentaja on henkilö, joka asettuu konfliktin yläpuolelle ja pyrkii ratkaisemaan sen, tyypillisesti tuomalla itse määrittelemänsä osapuolet yhteen. Brandsman teorian mukaan sillanrakentajan toimet päätyvät kuitenkin usein pikemminkin pahentamaan kuin purkamaan polarisaatiota.

Depolarize.fi:n hankejohtaja, sovittelija Miriam Attias on samaa mieltä Brandsman kanssa.

– Tolkun ihminen asemoi itsensä konfliktin keskelle ja ajattelee näkevänsä kokonaiskuvan, kun kaikki muut näkevät vain osatotuuksia. Tolkun ihminen viestii, että osapuolten pitäisi vain yrittää ymmärtää toisiaan paremmin.

– Tämä ei osoita arvostusta ketään kohtaan, koska silloin ihmiset eivät tule kuulluiksi. Jos ajattelee, että tietää paremmin, ei pysty kuuntelemaan muita.

Tolkun ihmisiä leimaa pyrkimys neutraaliuteen eli puolueettomuuteen. Neutraalius nähdään hyveenä, johon kaikkien tulisi pyrkiä. Konfliktin eriävät puolet nähdään kiihkoilijoina ja oikeaa vastausta haetaan näiden kahden eriävän mielipiteen väliltä, olivat mielipiteet sitten kuinka ulossulkevia tahansa.

Neutraaliuden tavoittelussa unohdetaan tunteiden merkitys. Polarisaatiossa on aina pohjimmiltaan kyse tunteista, etenkin niistä, jotka liittyvät identiteettiin. Keskustelu faktoista ei yksinään ratkaise asiaa.

Tolkun ihminen asemoi itsensä konfliktin keskelle ja ajattelee näkevänsä kokonaiskuvan, kun kaikki muut näkevät vain osatotuuksia.

Identiteetti ei itsessään ole paha asia, vaan sisäinen osa ihmiselämää. Attiaksen mukaan identiteetit voivat kuitenkin kehittyä polarisoiviksi.

– Identiteettiin tarvitaan ne toiset. Ne toiset luovat meidät ja me olemme olemassa suhteessa niihin toisiin. Identiteettejä ei luoda rationaalisen ajattelun kautta.

– Identiteeteistä tulee vaarallisia, kun ne muuttuvat mustavalkoisiksi. Polarisaatio alkaa kehittyä, kun joku identiteetin osa alkaa määrittää kaikkea, mitä johonkin ryhmään kuuluva henkilö on. Tämä kyseinen identiteetti alkaa silloin määrittää kokonaisia ryhmiä ja niiden yhteiskunnallista asemaa.

Identiteettipolitiikka, eli jaetun identiteetin ympärille muodostettu poliittinen agenda, nähdään usein yhteiskunnallista polarisaatiota kiihdyttävänä. Yalen yliopiston oikeustieteen professori Amy Chua on muun muassa argumentoinut kirjassaan Political Tribes, että nykyinen Yhdysvaltoja koetteleva polarisaatio johtuu pitkälti vähemmistöliikkeiden ajamasta identiteettipolitiikasta. Chuan mukaan maahanmuuttovastaisen politiikan suosion nousu johtuu vähemmistöjen identiteetin korostamisesta ja tämän seurauksena tapahtuneesta valkoisen identiteetin ahtaalle joutumisesta.

Tolkun ihmisenä Chua etsii vastausta keskeltä, missä hänen määrittelemänsä ääripäät joutuvat molemmat luopumaan identiteettinsä korostamisesta. Chua ei analyysissaan huomioi sitä, etteivät identiteetit ole yhteiskunnassa tasa-arvoisia. Vähemmistöjen ja enemmistön identiteettipolitiikat kumpuavat erilaisista syistä ja taustoista.

– Vähemmistöjen identiteettiliikkeet ovat usein syntyneet, kun jokin ryhmä on kokenut, että nykyinen politiikka on identiteettipolitiikkaa, nimittäin vallitsevan ryhmän identiteettipolitiikkaa. Se vain nähdään neutraalina, koska vallitsevan ryhmän identiteetti on aina normi.

– Jos joku vähemmistöryhmä tuo esille omia tarpeitaan niin se nähdään kuitenkin identiteettipolitiikkana. Identiteetit aktivoituvat, kun joku ryhmä kokee asemansa uhatuksi, Attias kertoo.

Tolkun ihmisten lisäksi Brandsma on pohtinut median roolia konflikteissa. Perinteisesti journalismiin liittyy ajatus tasapainosta tai neutraaliudesta, jota tavoitellaan tuomalla erilaisia mielipiteitä yhteen ja antamalla yleisön tehdä omat päätöksensä. Ongelma on Brandsman mukaan se, että keskustelu tapahtuu yleensä polarisaatiota kiihdyttävien toimijoiden luomassa kehikossa.

Mediassa luotetaan dialogin voimaan, joka nähdään taianomaisena ratkaisuna konflikteihin. Dialogi ei kuitenkaan aina ole ratkaisu vaan voi toimia jopa polttoaineena polarisaatiolle.

– Usein keskustelemaan tuodaan tahoja, jotka eivät oikeasti halua dialogia, mutta osallistuvat, koska pääsevät edustamaan itseään ja tuomaan omat näkemyksensä esille. Kun on kyseessä vaikea, polarisoitunut aihe tai keskustelussa on vallan epätasapaino, niin dialogin pitäisi olla hyvin valmisteltu, Attias kertoo. Hänen mukaansa sovittelutyössä dialogia saatetaan valmistella kuukausia tai jopa vuosia etukäteen ennen kuin ihmisiä tuodaan yhteen.

Konfliktit ovat haastavia kaikkialla, mutta Suomessa konsensushakuisuus ja homogeenisyyden ihanne vaikeuttavat niiden rakentavaa käsittelyä. Konfliktit ovat kuitenkin osa Suomen historiaa. Suomessa on käyty läpi sisällissota, eivätkä väestöryhmien väliset jännitteetkään ole täällä uusi asia.

– Suomessa emme korosta erojamme, sillä ajattelemme jollain tasolla, että on turvallista, jos olemme samanlaisia. Suomessa, missä konsensus, tasapäistäminen ja yhdenmukaistamisen normi ovat vahvoja, on vaikea puhua neutraalisti ryhmistä ja niiden erilaisuuksista. Ryhmien pitäisi olla itsessään neutraali asia, Attias sanoo.

Filosofi Bart Brandsman mukaan polarisaatio on hyvä silloin, kun se haastaa olemassa olevia normeja ja auttaa yhteiskuntia edistymään.

Ryhmistä keskustelu pelottaa ja siksi pyrimme usein etsimään yhtäläisyyksiä tai haikailemme takaisin aikaan, jolloin kaikki olivat samanlaisia. Suomi ei kuitenkaan ole koskaan ollut homogeeninen. Edistysaskelista huolimatta emme edelleenkään osaa hyväksyä erilaisuuttamme.

– Kun lukee Suomen juutalaisten historiaa, niin näkee, että 1800-luvun lopulla on puhuttu hyvin samalla tavalla kuin tänä päivänä. Jos vaihdat sanan ”juutalainen” tilalle sanan ”maahanmuuttaja” tai ”muslimi” niin teksti voisi olla tältä päivältä. Se dynamiikka ja ennakkoluulot ovat samoja, vain kohde vaihtuu, Attias kuvailee.

– Tuntuu, että usein huomaamme niissä toisissa jotain, mitä emme voi hyväksyä itsessämme. Usein se, mitä näemme vähemmistöissä, peilaa suoraan jotain laajempaa.

Attiaksen mukaan yhteiskunnan moninaistuminen johtaa väistämättä polarisoitumiseen. Polarisoituminen ei kuitenkaan ole itsessään hyvä tai huono asia. Brandsman mukaan polarisaatio on hyvä silloin, kun se haastaa olemassa olevia normeja ja auttaa yhteiskuntia edistymään. Polarisaatio on osa ihmiskehitystä.

– Vapaassa yhteiskunnassahan on erilaisia ryhmiä, joten yhteiskunta on aina vähän polarisoitunut. Se on normaalia, se kuuluu elämään, Attias toteaa.

Yhteiskuntarauha onkin useimpien polarisaatiota vastustavien tavoite. Mutta siitä, mitä rauhalla tarkoitetaan ja miten sinne päästään, on eriäviä mielipiteitä. Suomessa rauha mielletään usein konfliktien poissaolona, konsensuksena. Attiaksen mielestä se voi itse asiassa tarkoittaa sarjaa hyvin ratkaistuja konflikteja.

– Rauha ei mielestäni tarkoita konfliktien poissaoloa, vaan sitä että ne käsitellään rakentavalla tavalla. Tämä tarkoittaa konfliktien lisääntymistä, kun ne tulevat esiin, ja että ne käsitellään väkivallattomasti ja ihmisten tarpeet huomioiden.

Tämä vaatisi sekä konfliktien että erilaisten mielipiteiden sietämistä. Ennen tätä meidän tulisi kyetä kestämään erilaisuutta ja luopumaan ajatuksesta, jonka mukaan samanlaisuus on edellytys rauhalle. Tämä on usein myös tolkun ihmisen kompastuskivi.

– Pohjimmiltaan tolkun ihminen ei hyväksy muiden eriäviä identiteettejä ja mielipiteitä. He pyrkivät, usein hyväntahtoisesti, tuomaan yhteen ja samaistamaan.

– Ihmiset karsastavat erilaisuutta. Yleensä kun tapaamme uuden ihmisen, lähdemme siitä, mikä meitä yhdistää. Emme voi puhua siitä, mistä olemme eri mieltä, sillä turvallisuus tulee siitä, että olemme samanlaisia. Samanlaisuus on kuitenkin eri asia kuin ihmisten välinen yhteys. Miksi se haittaisi, että olemme erilaisia tai asioista eri mieltä? Attias pohtii.

Emme voi palata aikaan, jolloin olimme kaikki samaa mieltä, lähinnä koska sellaista aikaa ei ole koskaan ollutkaan. Nyt elämme myös aikaa, jolloin useammilla ryhmillä kuin koskaan aiemmin on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Tämä johtaa väistämättä polarisaatioon, mutta se ei välttämättä ole huono asia. Jos voisimme vain unohtaa tolkun.

Depolarize.fi

– osa monialaista Vastakkainasettelun purkaminen ja toimivien väestösuhteiden edistäminen dialogilla ja sovittelulla -hanketta, jota rahoittaa Koneen Säätiö

– hanke pyrkii lisäämään ymmärrystä polarisaatiosta ilmiönä sekä rakentamaan strategiaa polarisaation purkamiseksi yhteistyössä viranomaisten kanssa

– hankkeen työryhmään kuuluu eri tutkijoita ja asiantuntijoita

Artikkelia korjattu 30.9.2019 klo 14:44: Tekstin lopusta poistettu maininta Naapuruussovittelun keskuksen sovittelijoista, jotka eivät enää ole mukana Depolarize.fi:n työryhmässä.