Kamppailua yhteiskunnan johtajuudesta käydään koko ajan ja kaikkialla: politiikassa, työyhteisöissä, yliopistoissa ja mediassa. Omalle näkökulmalle maailman selittämiseen haetaan laajaa kannatusta. Kyse on hegemoniasta.

Hegemonisissa valtakamppailuissa tuotetaan ja annetaan ilmiasua uudenlaiselle toimijuudelle ja toiminnoille, joilla pyritään legitimoimaan ajattelutapoja ja näkemyksiä. Legitimiteetti ei perustu pakkoon, vaan siihen, että ihmiset noudattavat näitä ajattelutapoja vapaaehtoisesti sääntöinä. Usein säännöistä tulee myös lainsäädäntöä.

Hegemoniaa ei voiteta väkivalloin. Sen työkaluina ovat ajattelu ja kyky vakuuttaa yhteiskunnan eri toimijat, myös kuulijat ja lukijat, oman ajattelutavan järkevyydestä. Kamppailu hegemoniasta näkyy julkisessa keskustelussa, mutta se on nykyisin myös kulttuurissa vahvana.

Politiikan vapautta tehdä valintoja ovat rajoittaneet erilaiset pakot, osin todelliset mutta myös kuvitellut. Rahan mahti on luultavasti aina ollut vahva, mutta niin on ollut myös ihmisten pyrkimys oikeudenmukaisuuden edistämiseen. Työväenliikkeelle keskeinen kysymys on aina ollut, miten työn tuottama lisäarvo jaetaan. Meneekö kaikki hyöty omistajille vai saavatko sen tekijätkin kukin oman siivunsa kunnollisena palkkana, mahdollisuutena vapaa-aikaan, koulutukseen ja terveydenhuoltoon sekä sosiaalisena turvallisuutena?

Pitkään jatkuneen uusliberalistisen talouspolitikan hegemonia on ollut ällistyttävän vahvaa, vaikka erilaisissa kriiseissä se on osoittautunut ongelmalliseksi, jopa tehottomaksi. Näin erityisesti sen omimmalla alueella, finanssikriisissä 2008 ja sen jälkeen. Sama pätee kuitenkin myös ihmiskunnan tärkeitten kysymysten ratkaisemisessa, kuten kaikkinaisen eriarvoisuuden vähentämisessä sekä ilmaston lämpenemisen hidastamisessa.

Juuri köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen on tehokkain tapa hallita väestönkasvua, lisätä turvallisuutta ja vahvistaa demokratiaa. Sokea Reettakin näkee, että ympäristön, ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden varjeleminen edellyttää markkinoiden säätelyä. Kaikkea ei saa tehdä voitontavoittelun nimissä. Säätelemätön kapitalismi on paitsi ilmaston myös ihmiselämän suurin uhka.

Politiikan vapautta tehdä valintoja ovat rajoittaneet erilaiset pakot, osin todelliset mutta myös kuvitellut.

Hento muutos on nähtävissä Rinteen hallituksen pyrkimyksessä irrottautua leikkauspolitiikasta tulevaisuusinvestoinneilla. Hyvinvointivaltio nimittäin pystyy vähentämään yhteiskunnallista eriarvoisuutta sekä myös kantamaan vastuuta ympäristöstä ja ilmastosta.

Uusliberalistinen talouspuhe on kuitenkin vielä voimissaan: Julkiseen keskusteluun marssitetaan ekonomisteja vahvistamaan vanhaa ja tiensä päähän tullutta markkinauskoa. Moitteita taloudenpidon suhteen on hallinnossa aina osattu tilata ulkomailta kotimaisiin tarpeisiin. Kun vielä oikeistopopulistiset liikkeet kääntävät kaiken paradigmamuutokseen tähtäävän keskustelun maahanmuutoksi ja muukalaiskammoksi, kapitalisti kiittää.

Ydin haastaa vuoden viimeisessä numerossamme nykyisen rahateorian. Asiantuntijahaastattelussa ekonomisti Patrizio Lainà osoittaa velkakeskustelun varjoon jäävän puolen: raha on velkaa. Nythän vain kauhistellaan valtion velkaa tai liian suuria lainoja ottavia kansalaisia. Kannattaisi mieluummin katsoa, mitä tehdä järjestelmälle.

Samoin tarjoamme mahdollisuuden ymmärtää syvemmin nykyhallituksen pyrkimystä yhteiskuntapolitiikan muutokseen. Ydin-keskustelu on tällä kertaa raportti eräästä syksyn tärkeimmästä talouspoliittisesta keskustelusta, jota Vapaus valita toisin -yhdistys oli järjestämässä. Johtopäätös ei ole, että nyt vain odotellaan tuloksia. Johtopäätös on, että nyt pitää tehdä vielä enemmän eikä ainakaan unohtaa verotusta tulo- ja varallisuuserojen kaventamisessa sekä ekologisesti kestävän kulutuksen vahvistamisessa. Eriarvoisuuden vähentäminen hyvinvointivaltiota rakentamalla on kansakunnan suuri tulevaisuusloikka, jolla voidaan ratkoa niin demokratian yskää kuin odotettavissa olevan eliniän pitenemisen pelkoa.

Juuri ekologinen kestävyys ja vastuullinen kuluttaminen ovat vahvasti esillä numerossamme, kuten Anne Hyvösen, Anna Pulkan, Karoliina Kantolan ja Heikki Simolan jutuissa. Ydinhenkilömme on päästöpaastoaja Timo Korpi. Samalla puutumme myös Lauri Sirenin jutun myötä robottiaseiden kieltämisen kiireellisyyteen, unohtamatta Venezuelan kuohuntaa tai uusia käänteitä Lähi-idän kriisissä.

Olen ollut Ydin-lehden päätoimittaja nyt kymmenen vuotta. Toimenkuvaan on kuulunut paitsi vastuu lehden sisällöstä sekä hyvästä journalistisesta tavasta myös kaikenlaiset hallinnolliset askareet. Pienen kulttuuri- ja mielipidelehden hengissä pitämisessä olen luottanut laatuun. Uskon, että näin Ydin-lehdellä on paikkansa julkisessa keskustelussa ja ennen muuta hegemoniakamppailussa.

Henkilökohtaisesti suurta iloa ovat tuottaneet myös keskustelut tärkeistä, mutta piiloon jääneistä kysymyksistä monien eri alojen ihmisten kanssa, aina kirjailija Antti Tuurista ja kapellimestari Jordi Savallista tutkija Hanna Wassiin.

Ydin-lehden päätoimittajana otin kantaa myös postilaisten puolesta, kun he vastustivat työehtojensa heikentämistä ja palkkojensa polkemista. Kulttuuri- ja mielipidelehdille on tärkeätä, että lehti jaetaan luotettavasti riippumatta tilaajien asuinpaikasta. Postilla tulee olla siksi julkinen palvelutehtävä. Sananvapaus liittyy lehdistön vapauteen, mutta myös oikeuteen saada tietoa eri lähteistä. Lukeminen aloittaa aina pienen kumouksen ja antaa valmiudet osallisuuteen.

Ydin ei ole vain neljästi vuodessa ilmestyvä lehti, vaan myös yhteiskunnallisen keskustelun vauhdittaja tilaisuuksineen ja nyt myös podcasteineen. Enempään rahkeet eivät ole riittäneet. Ne ovat kuitenkin tärkeitä edistettäessä sitä, että väkivallattomuus ja vastuu maailmasta tekevät ihmisistä kansalaisia – oman elämänsä hallitsijoita hallittavien sijaan. Kiitos Ydin, kiitos Ydin-lukijat!