Pohdintaa julkisesta keskustelusta

Asemoidutaan ensin. Saksalainen sosiologi Jürgen Habermas julkaisi jo 1960-luvun alussa teoksen, jossa hän pohti julkista keskustelua, sen kriittistä ulottuvuutta ja ideaalia demokratialle. Habermasia huolestutti tuolloin kaupallisen lehdistön vahvistuminen, jonka hän katsoi vievän tilaa yhteiskuntaa kriittisesti tarkasteltavalta keskustelulta ja tekevän ihmisistä lähinnä mediatuotteiden kuluttajia.

Tärkeätä toimivassa demokratiassa habermasilaisen ajattelun mukaan on se, että ihmisillä on vapaa pääsy tiedon äärelle, mutta että samalla tarjolla on laatua, toimitettua ja oikeaa tietoa julkisen keskustelun käymiseksi, siihen osallistumiseksi ja yhteiskunnan ymmärtämiseksi sekä poliittisten valintojen tekemiseksi. Vaikka teorian esittämisestä on aikaa, on se edelleen hyvä työkalu julkisen keskustelun merkityksen ja etenkin sen haasteiden ymmärtämiseksi.

Sosiaalinen media ja vapaa tiedonvälitys internetissä on merkittävin historiallinen muutos tiedonvälityksessä kautta aikojen. Emme ole enää lukijoita, kuuntelijoita tai katsojia, vaan meistä jokainen on myös tekstin tuottaja. Habermas kuvasi tätä muutosta 89-vuotissyntymäpäivähaastattelussaan El Pais -lehdessä vuonna 2018:

”Aiemmin vei vuosisatoja, että meistä jokaisesta saattoi tulla potentiaalinen lukija. Internet on tehnyt meistä jokaisesta potentiaalisen kirjoittajan vain muutamassa vuosikymmenessä… Ärsyttävää on, että ihmiskunnan historiassa suurin median vallankumous palvelee taloutta kulttuurin sijaan.”

Ytimen keskustelutilaisuudessa Julkisen keskustelun ihanuus ja kauheus, joka pidettiin 22.10. Päivälehden museossa, puhuimme professori Pekka Isotaluksen, toimittaja Marko Junkkarin ja kirjailija, OTT Jarkko Tontin kanssa tästä historiallisesta muutoksesta. Samalla keskustelimme myös siitä, millaisen osuuden erilaiset mediat ahmaisevat päivästämme ja mikä on kriittisen ja tarkistetun tiedon asema. Kaikki media ei nimittäin ole journalismia.

Näin se on. Erilaisen median käyttö hallitsee elämäämme. Käytämme siihen vuorokaudesta kolmanneksen, karvan vaille kahdeksan tuntia. Televisio, noin kolmannes ajasta, päihittää vielä sosiaalisen median aseman.

Erilainen informaatio puuroutuu. Emme välttämättä edes muista, mistä lähteestä olemme asioita lukeneet tai kuulleet.

Toki luemme vielä edelleen myös sanoma- ja aikakauslehtiä. Kuitenkin nuorten, opiskelijoiden ja työttömien parissa sanomalehdistön seuraaminen on vähentynyt selvästi 1990-luvun alkuun verrattuna. Poliittisesti, siis yhteiskunnallisiin arvoihin, sitoutunut journalismi on erityisesti henkitoreissaan.

Pekka Isotalus korostaa, ettei valtavan isoja muutoksia median käytössä ole sittenkään tapahtunut.

– Digitaalisuus on toki lisännyt viestinnän kokonaisuutta. Tutkimuksissa puhutaan eri medioiden sekoittumisesta eli hybridimedioista. Erilainen informaatio puuroutuu. Emme välttämättä edes muista, mistä lähteestä olemme asioita lukeneet tai kuulleet.

– Sosiaalisen median merkitystä myös saatetaan liioitella. Esimerkiksi Suomessa on kuviteltu koko 2000-luvun käytävän some-vaaleja, vaikka sen rooli on ollut tosiasiassa marginaalinen.

Isotalus huomauttaa myös, että eräänlaista pettymystä sosiaaliseen mediaan on ilmassa.

– Oletus, että some mahdollistaa kaikkien tasavertaisen keskustelun – vaikka tasavertaisuus on tärkeä mahdollisuus – ei ole sittenkään toteutunut. Tähän ollaan pettyneitä ja se on jopa heikentänyt julkista keskustelua.

Someen liittyy myös bisnes ja politiikka. Professori Christian Fuchs on kirjoittanut teoksessaan Social Media: A Critical Introduction, että tärkeää onkin juuri osata tehdä kysymyksiä näistä sosiaalisen median aspekteista. Sosiaalinen media on nimittäin muuttanut myös julkisen ja yksityisen sfäärin rajoja: meistä tiedetään enemmän kuin koskaan, mutta me myös kerromme itsestämme enemmän kuin koskaan.

Monikansalliset jätit Apple, Amazon, Facebook ja Google hallitsevat sosiaalisen median bisnestä. Siihen kuuluu myös algoritmien merkityksen ymmärtäminen hyvässä ja pahassa. Meistä kerättyjen tietojen perusteella syntyy kaava tai resepti, joka syöttää meille mieluisaa aineistoa – ja synnyttää kuplia, joita myös politiikka hyödyntää.

Sosiaalinen media voi olla myös tapa luoda julkista keskustelua, muistuttaa Jarkko Tontti. Silloin näkökulmaa on avarrettava suomalaisesta. Kaikkialla maailmassa ei ole yhtä hyvä tilanne lukutaidon, median laadun tai lehdistön vapauden mittareilla.

– Suomi on oikeastaan poikkeus. Kun lehdistön vapaus on ahtaalla tai muuten valvonnan alla, sosiaalinen media luo julkisen tilan mahdollisuuden keskustelulle. Meilläkin se mahdollistaa palautteen antamisen silloin kun toimittajilla ovat faktat vinossa.

Sosiaalisessa mediassa ei ole vastaavaa päätoimittajaa, joka olisi vastuussa siitä, millaista tietoa siellä välitetään. Puhutaan paljon valeuutisista, jotka leviävät varsin estottomasti.

Meistä tiedetään enemmän kuin koskaan, mutta me myös kerromme itsestämme enemmän kuin koskaan.

Marko Junkkariakin kuplautuminen huolestuttaa.

– Somessa kuplautuminen johtaa ihmisten saaman tiedon yksipuolistumiseen ja se on omiaan vahvistamaan ennakko-odotusten mukaisia viestejä.

– Mutta pitää myös muistaa, että onhan nykyään mahdollista halutessaan päästä kaiken mahdollisen tiedon äärelle aivan toisin kuin aiemmin.

Tiedon äärelle pääsyssä digiaikana sanomalehteä kannattaa puolustaa. Junkkari muistuttaa, että sanomalehti on kätevä käyttöliittymä:

– Siinä on hierarkia toisin kuin verkkolehdissä. Päivän tärkeät uutiset nousevat esille. Sanomalehti on kuin pysäytyskuva eilisestä, kun taas digitaalisissa julkaisuissa kaikki rullaa uutisvirtana eikä kokonaisuutta näe samoin kuin sanomalehdessä järjestettynä.

Mielenkiintoista on myös se, millaisia muutoksia vaikuttamisessa on tapahtunut. Samalla kun vallankäyttäjiin voi saada yhteyden suoraan somessa, uusia vaikuttajia ovat tubettajat, jotka saavat videoilleen tuhansia katsojia. Puhutaankin huomiotaloudesta, jossa viestinnän tärkein tehtävä on huomion herättäminen.

Isotalus perääkin viestintätoimistojen roolin pohtimista. Niillä on erityisesti agendavaltaa. Kun aiemmin toimituksissa oltiin herkkinä poliittisten puolueiden vaikutusyrityksille, ollaanko niissä varauduttu viestintätoimistojen vaikutusyrityksiin?

Journalismin ja viestinnän törmäyksestä on kyse myös Vihreä lanka -lehden ilmestymisen lopettamisessa. Lehden entinen päätoimittaja Elina Grundström kirjoitti pääkirjoituksessaan vuonna 2009 tuolloin sovituista puoluetuen muutoksista:

”Viestintätuki muodostaa nyt puolet koko puoluetuesta, mutta sen käyttö ei ole samalla tavalla läpinäkyvää kuin muun puoluetuen. Viestintätuki on yleisesti ohjattu yhtiöille, joiden kirjanpito ei osakeyhtiölain vuoksi ole avointa.”

”Sen jälkeen, kun viestintätuki vuonna 2008 kasvoi, puolueiden talousjohtajat ja puoluesihteerit ovat alkaneet käyttää näissä yhtiöissä entistä suurempaa valtaa. He eivät aina ole kiinnostuneita journalismista vaan yhtiöiden resursseista.”

Kannattaisiko olla kiinnostunut journalismista? Kannattaisiko olla kiinnostunut monimuotoisesta ja moniarvoisesta mediasta? Kannattaisi, jos haluaa, että kansanvaltaan kuuluu kansalaisuus ja osallisuus. Sillä, miten poliittinen mielipiteenmuodostus tapahtuu ja miten kansalaisyhteiskunta muodostuu hallinnoimisen vastinpariksi, on nimittäin väliä.

Koko keskustelutilaisuus Vapaus valita toisin -yhdistyksen YouTube-kanavalla.