Presidentti Tsai Ing-wenin auttoivat toiselle kaudelle niin Hongkongin mielenosoitukset kuin kilpailevan puolueen epäonnistunut ehdokasasettelukin. Kiinan johdon peloista huolimatta Tsai ei välttämättä tule ajamaan Taiwanilla läpi radikaaleja muutoksia.

Tammikuun 11. päivänä Taiwanilla nähtiin historiallinen äänisaalis, kun Demokraattisen edistyspuolue DPP:n Tsai Ing-wen valittiin toiselle presidenttikaudelle yli kahdeksalla miljoonalla äänellä. Vaikka 57,1 prosenttia äänistä saanut Tsai peittosi toiseksi tulleen Han Kuo-yun yli 18 prosenttiyksikön erolla, vaaleja ei välttämättä voi kuvailla erityisen dramaattisiksi.

– Taiwanilaisella mittapuulla nämä vaalit olivat varsin tapahtumaköyhät. Esimerkiksi kansanäänestyksiä ei tällä kertaa käytetty vaalikamppailun työkaluina, eikä vaalien yhteydessä nähty suuria mielenosoituksia, kommentoi Turun yliopiston kollegiumtutkija, dosentti Mikael Mattlin Ulkopoliittisessa instituutissa vaalien jälkeen järjestetyssä tilaisuudessa.

Mattlinin mielestä presidenttikisaa kiinnostavammiksi osoittautuivat tällä kertaa Taiwanin (toiselta nimeltään Kiinan tasavallan) lakiasäätävän yuanin eli parlamentin vaalit, joissa DPP säilytti enemmistönsä, vaikka menettikin seitsemän edustajanpaikkaa. Merkillepantavaa oli myös varsin korkea 75 prosentin äänestysaktiivisuus, sillä Taiwanilla ei ole ennakko- tai postiäänestystä.

Vielä vuosi ennen vaaleja Tsain voitto näytti kuitenkin paljon epätodennäköisemmältä. Ensimmäisellä kaudellaan presidentin kannatusta söivät niin talousongelmat, muutokset Taiwanin virkamiehiä suosivaan eläkejärjestelmään kuin sähkökatkoksia aiheuttanut yritys luopua asteittain ydinvoimasta. Vuonna 2018 DPP hävisi paikallisvaalit ja Tsain kannattama ehdotus tasa-arvoisesta avioliittolaista hylättiin kansanäänestyksessä, vaikka lakiasäätävä yuan äänesti sen puolesta vain alle vuosi myöhemmin.

– Yhteiskunnan itsensä osalta Taiwan voi olla hyvin konservatiivinen, kuvailee Helsingin yliopiston Kiinan-tutkimuksen professori Julie Yu-Wen Chen.

Tsain kannatuksen kuitenkin käänsi kuitenkin nousuun kaksi saaren ulkopuolella käynnistynyttä tapahtumaketjua. Ensimmäinen oli Kiinan ja USA:n välinen kauppasota, joka vauhditti Taiwanin taloutta. Toinen olivat Hongkongin mielenosoitukset ja niiden taustalla ollut kansantasavallan halu tiukentaa otettaan erityishallintoalueestaan, jotka saivat Manner-Kiinaan etäisyyttä pitävän ja itsenäisyyteen päin kallistuvan DPP:n näyttämään entistä paremmalta vaihtoehdolta.

– Ulkomaisilla medioilla on aina tapana painottaa Kiina-kysymystä, ikään kuin Kiina-suhteet olisivat tärkein syy kaikkeen, mitä Taiwanilla tapahtuu, huomioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio.

– Tällä kertaa ne saivat, mitä halusivat.

Oma vaikutuksensa vaalien tulokseen oli myös Taiwanin vanhan valtapuolueen, kiinalaisnationalistisen ja konservatiivisen Kuomintangin omilla vaikeuksilla. Sen ehdokkaaksi noussut Han Kuo-yu oli onnistunut yllättäen voittamaan Kaohsiungin pormestarinvaalit vuonna 2018 ja hänen nostattamansa populistisen aallon arveltiin voivan tuoda uutta eloa kalkkiutuneeseen puolueeseen. Kokemattomana pidetyn nousukkaan valinta herätti myös tyytymättömyyttä puoluehierarkiassa ylempänä olleissa poliitikoissa.

– Kuomintangissa käydään yleensä valtataistelua vaalien alla. Siellä on liian paljon ihmisiä, jotka kysyvät ”mitä minä tästä hyödyn?”, sanoo Mattlin.

Kuomintangin ehdokasasettelu kuitenkin osoittautui kautta linjan epäonnistuneeksi, mikä näkyy Hanin tappion lisäksi myös lakiasäätävän yuanin vaalien tuloksissa. Taiwanin lainsäätäjistä 73 valitaan enemmistövaalilla, yksi kustakin vaalipiiristä, ja 34 suljetuilla listavaaleilla suhteellista vaalitapaa käyttäen. Vaikka molemmat pääpuolueet saivat yhtä paljon edustajia listavaaleissa, vaalipiirikohtaisissa kamppailuissa DPP:n 46 edustajaa voittivat reilusti Kuomintangin saamat 22 paikkaa.

– Tämä tarkoittaa, että ihmiset eivät ehkä tukeneet Han Kuo-yuta ehdokkaana, mutta he eivät vastusta Kuomintangia puolueena, Chen sanoo.

– Jos Kuomintang olisi vain voinut valita jonkun, joka olisi kykenevämpi ohjaamaan maata, se olisi voinut muuttaa vaalien suunnan.

Puoluepolitiikan taustalla jyllää kiinalaisina itseään pitävien määrän vähentyminen Taiwanilla. Saari liitettiin alun perin osaksi Kiinaa 1600-luvulla, jolloin sinne alkoi muuttaa maan eteläosista sikäläistä kiinalaisväestöä. Vuonna 1895 Taiwanista tuli Japanin siirtomaa, ja 1949 Kiinan tasavallan Kuomintang-johtoinen hallitus vetäytyi sinne hävittyään sisällissodan kommunisteille, tuoden mukanaan pääosin mandariinikiinaa puhuvia mannerkiinalaisia.

Kuomintangin suunnitelmana oli käyttää Taiwania tukikohtana mantereen takaisinvaltauksessa sekä samalla juurruttaa oma kiinalaiseen nationalismiin perustuva aatemaailmansa saaren väestöön. Koululaisia rangaistiin paikallisten kielten puhumisesta ja historiantunneilla kerrottiin Taiwanin olleen aina ollut osa Kiinaa. Mao Zedongin kulttuurivallankumouksen hyökätessä mantereella kaikkea vanhaa vastaan Kuomintang esitti itsensä ”aidon” kiinalaisuuden viimeisenä puolustajana.

Taiwanin 1980-luvulla alkanut demokratisoituminen loi kuitenkin tilaa Kiinasta erillisen identiteetin nousulle. Tätä nykyä yli puolet saaren asukkaista pitää itseään pelkästään taiwanilaisina, vajaa 40 prosenttia sekä kiinalaisina että taiwanilaisina ja vain alle neljä prosenttia pelkästään kiinalaisina. Kuomintang onkin viime vuosina lähentynyt vanhaa vihollistaan Kiinan kommunistista puoluetta, jonka kanssa se on sentään samaa mieltä siitä, että Taiwan ja Manner-Kiina ovat yhtä maata.

– Kukaan Kuomintangin ehdokas ei voi ottaa selkeästi kantaa identiteettikysymykseen, koska sillä, mitä heillä on sanottavanaan, ei voiteta vaaleja nykypäivän Taiwanilla, sanoo Mattlin.

Oma lukunsa ovat Taiwanin alkuperäiskansat, jotka muodostavat noin kaksi prosenttia saaren väestöstä ja myös valitsevat lakiasäätävään yuaniin kuusi edustajaa. Perinteisesti suurin osa näistä paikoista on mennyt Kuomintangille, jonka perustamilla ”palveluasemilla” on edelleen merkittävä rooli alkuperäiskansojen yhteisöissä. Tammikuun vaaleissa DPP onnistui kuitenkin nostamaan paikkaosuutensa yhdestä kahteen.

Taiwanin eroja Kiinaan painottavana presidenttinä Tsai Ing-wen onkin omalla kaudellaan korostanut saaren monikulttuurisuutta ja luvannut parannuksia alkuperäiskansojen asemaan. Vuonna 2016 hänestä tuli myös ensimmäinen Taiwanin johtaja, joka pyysi anteeksi heidän vuosisatoja jatkunutta sortoaan. Tsain hallintoa on kuitenkin kritisoitu muun muassa alkuperäiskansojen maita uhkaavien rakennusprojektien jatkumisen sallimisesta.

Vaikka uhittelu vaikuttaa osuneen Kiinaa omaan nilkkaan, Julie Chen ei usko, että Tsai tulee antamaan virallista itsenäisyysjulistusta.

Muutamaa päivää ennen vaaleja alkuperäiskansojen edustajat myös julkaisivat avoimen kirjeen vastauksena Kiinan presidentti Xi Jinpingille, joka oli julistanut Kiinan olevan valmis ”jälleenyhdistämään” Taiwanin mannermaan kanssa jopa voimakeinoin. Kirjeessä he huomauttivat, että Taiwanin alkuperäiskansat eivät ole koskaan olleet osa Xin mainitsemaa ”kiinalaista kansakuntaa”, sekä kehottivat Kiinaa luopumaan ”vääristyneestä” historiankäsityksestään.

– Taiwanin tulevaisuus kansakuntana on kaikkien kotimaallamme asuvien etnisten ryhmien itsenäisesti päätettävissä, Taiwanin alkuperäiskansat mukaan luettuna, kirjeessä sanotaan.

Syynä Xin uhkauksiin on kommunistisen puolueen pelko siitä, että Taiwan lakkaisi kutsumasta itseään ”Kiinan tasavallaksi” ja julistautuisi muodollisesti itsenäiseksi valtioksi. Kiina on painostanut Taiwania muun muassa pysäyttämällä mannerkiinalaisten turistiryhmien vierailut saarelle sekä estämällä sitä osallistumasta Maailman terveysjärjestö WHO:n kaltaisten YK-organisaatioiden toimintaan. Tammikuussa sekä DPP että KMT kuitenkin kritisoivat Kiinan toimia, joiden seurauksena Taiwan ei saanut osallistua WHO:n uutta koronavirusta koskevaan hätäkokoukseen.

Vaikka uhittelu vaikuttaa osuneen Kiinaa omaan nilkkaan, Julie Chen ei usko, että Tsai tulee antamaan muodollista itsenäisyysjulistusta.

– Hän ei ole kovin provokatiivinen, vaan varovainen ja harkitsevainen poliitikko, Chen arvioi. Samalla hän kuitenkin mainitsee amerikkalaisen Brookings-instituutin raportin, jonka mukaan Kiinan joka tapauksessa vihamielinen suhtautuminen voi saada Tsain kuuntelemaan itsenäisyysmielisiä kannattajiaan aikaisempaa enemmän.

Samaan aikaan Tsailla tulee olemaan takanaan entistä kapeampi enemmistö lakiasäätävässä yuanissa. Ei siis ole mitenkään varmaa, että presidentti saisi toisella kaudellakaan uudistuksiaan sellaisenaan läpi.

– Lainsäädännössä tullaan käymään jatkuvaa vääntöä, mutta tämä on demokratian hyvä puoli, Chen toteaa.