Pseudohistorian teoriat leviävät verkossa
1100-luvulla eläneen Saxo Grammaticuksen teos Gesta Danorum on yksi esimerkki historiallisesta lähteestä, jota on käytetty perustelemaan väitteitä Suomen muinaisista kuninkaista.
Virheellistä tietoa sisältävällä näennäishistorialla eli pseudohistorialla perustellaan usein omalle maalle mahtava menneisyys. Turun yliopiston hankkeessa tutkitaan, miten pseudohistorialliset väitteet leviävät Suomessa ja Venäjällä.
Internetissä leviävät erilaiset villit teoriat eri maiden historiasta. Turun yliopistossa on ryhdytty selvittämään näitä väitteitä sekä niiden leviämistä Muinaiset kuningaskunnat ja Venäjän perustajat: pseudohistoria ja historiapolitiikka 2000-luvun Suomessa -hankkeessa. Hanketta johtava tutkijatohtori Reima Välimäki kertoo, että pseudohistorian teoriat sisältävät harhaanjohtavia väitteitä eikä pseudohistoria noudata historian tutkimuksen menetelmiä.
− Pseudohistoria pitää kuitenkin erottaa fiktiosta tai esimerkiksi keskiaikatapahtumista, sillä ne ovat taidetta ja viihdettä. Pseudohistoria taas väittää esittävänsä ehdottoman totuuden.
Välimäki kertoo, että pseudohistorian kirjoittajilla on usein vilpitön ajatus. Kyse ei ole informaatiovaikuttamisesta tai keskustelun häiritsemisestä.
− Pseudohistoria on osa laajempaa ilmiötä eli pseudotiedettä, joka on ollut viime vuosina paljonkin otsikoissa etenkin lääketieteen kautta, kun lääkärit ovat ryhtyneet ampumaan alas vääriä väitteitä.
Hänen mukaansa pelkkä asiavirhe ei tee jostain pseudotiedettä.
− Emme voi kuitenkaan täysin osoittaa huonon tieteen ja pseudotieteen rajalla olevista väitteistä, että kumpaa ne ovat, Välimäki kertoo.
Välimäen mukaan pseudohistorian erottaa vähän villimmästä historian spekuloinnista tietty salaliittomaisuus. Pseudohistorian kirjoittajat väittävät, että vain heillä on tieto oikeista tapahtumista. Usein myös toimittajien, tutkijoiden tai museoviraston epäillään salaavan totuuden.
Monet tutkijat ovat tutkineet pseudohistoriaa viime vuosina ja erityisesti Inkeri Koskisen vuonna 2015 julkaistu ja Vuoden tiedekirja -palkinnon voittanut Villi Suomen historia on herättänyt huomiota. Välimäen johtamassa hankkeessa tutkijat selvittävät, miten verkosta löytyvät pseudohistorian tekstit leviävät ja nousevat esiin. Tämän jälkeen tutkitaan myös teksteissä käytettyjä lähteitä ja tekstien poliittista käyttöä.
− Hanke lähti liikkeelle vuonna 2018, jolloin huomasin verkossa kiertävän Suomen varhaiskeskiaikaan liittyviä tekstejä. Näissä puhutaan, että Suomi on ollut mahtava kuningaskunta ja Suomella on ollut kuninkaita, jotka halutaan salata, Välimäki kertoo.
Hankkeessa onkin uutta internetin laajamittainen tekstilouhinta ja -analysointi. Julkisesta internetistä eli avoimilta sivuilta on imuroitu tekstejä ja on havaittu, että tietyt keskeiset tekstit ilmestyivät internetiin 2000-luvun alussa. Tekstejä käytetään eri foorumeilla edelleen noin viidentoista vuoden jälkeen.
Pseudohistoriaa tutkiessa Välimäellä ja ryhmällä on vertailuaineistona venäjänkielistä aineistoa, jonka tutkimuksesta vastaa FT Mila Oiva. Venäjänkielistä kiinnostusta keskiaikaan on tutkittu verrattain vähän. Suomessa keskiaikaa ei pidetä yleisesti kovin tärkeänä, mutta Venäjällä keskiaikaa, mukaan lukien Iivana Julman aikaa 1500-luvulta muistetaan paljon enemmän.
− Meitä kiinnosti, millaista keskustelua käydään naapurimaassa, Välimäki toteaa.
Pseudohistorian leviäminen on kulkenut osin samanlaista reittiä kuin muukin keskustelukulttuuri viime vuosikymmeninä. Ennen internetiä pseudohistorian teoksia painettiin omakustanteina ja joskus suomalaista muinaishistoriaa yhdistettiin pienissä kustanteissa salatieteisiin.
1990-luvulla näennäishistoriaa koskeva keskustelu siirtyi hiljalleen internetiin, mutta nämä keskusteluryhmät ovat jo pitkälti kadonneet. 2000-luvulla erilaisia väitteitä esitettiin yksityisillä kotisivuilla, blogeissa sekä ryhmien omilla keskustelufoorumeilla. Viime vuosina pseudohistoria on siirtynyt sosiaaliseen mediaan ja videoihin.
Näennäishistorian teksteissä viitataan oikeisiin lähteisiin, mutta niiden tulkinta on kyseenalaista. Teorioiden kannattajat ohittavat ne yksityiskohdat, jotka eivät sovi tarinaan, ja nappaavat vain omaan teoriaan sopivat yksityiskohdat. Myös myyttien, jumalten ja sankareiden maailmaan sijoittuvia kertomuksia luetaan kuin ne toimisivat todisteina historiallisista tapahtumista.
Pseudohistorian villit teoriat saavat tukea akateemisen tutkimuksen osin vanhentuneista tulkinnoista, jotka menevät pseudohistorian rajalle.
− Osa historiantutkijoista on myös tutkinut aiheita, joita eivät kunnolla tunne. Heidän tulkintojaan kuitenkin uskotaan, koska heillä on historioitsijan auktoriteetti, Välimäki kertoo.
Traditio tulkita tietyt hahmot Suomen kuninkaiksi perustuu 1600-luvun tutkimuksiin. Tällöin Johannes Messenius kirjoitti Suomelle mahdollisimman kunniakasta menneisyyttä, kuten ajalle oli tyypillistä: Suomen historia aloitettiin Raamatun Nooan pojista. 1600-luvulla ei suhtauduttu muutenkaan erityisen kriittisesti teksteihin, joita luettiin.
Näennäishistorian teksteissä viitataan oikeisiin lähteisiin, mutta niiden tulkinta on kyseenalaista.
Välimäki kertoo, että monissa maissa on omia alkuperäkertomuksia, joissa maalle esitetään hyvin uljas ja kunniakas menneisyys. Esimerkiksi Venäjällä esitetään pseudohistorian piirissä ajatuksia valtavasta slaavi-imperiumista, joka maassa olisi ollut varhaiskeskiajalla. Samalla kuitenkin uskotaan, että suuri alkuperä halutaan peitellä.
Suomessakin jotkut katsovat, että ruotsalaisvalloituksen jälkeen Suomen historiaa on pyritty salaamaan. Siitä on syytetty etenkin museovirastoa ja rahoittajia. Tämä on yksi keskeinen syy, miksi Välimäki itse tekee tutkimusta pseudohistoriasta.
− Pseudohistoriaa voi pitää harmittomana spekulaationa verrattuna pseudolääketieteeseen, joka voi olla aidosti vaarallista. Metallinilmaisinharrastajat voivat kuitenkin salata löytöjään Museovirastolta ja tämä voi uhata aineellista kulttuuriperintöämme.
Pseudohistoria liittyy usein myös historiapolitiikkaan eli siihen, miten menneisyyttä käytetään poliittisiin tarkoituksiin ja historiasta löydetään nykyisyyttä tukeva tarina.
− Venäläisessä keskustelussa varhaiskeskiajan historialla perustellaan Ukrainan tai Krimin kuulumista eri tahoille, Välimäki kertoo.
Monissa maissa historian arat ja politisoituneet kohdat ovat pseudohistorian teorioiden kohteena. Kansainvälisesti tunnetuimpia esimerkkejä pseudohistoriasta ovat holokaustin kieltävät teoriat. Ajattelu kytkeytyy äärioikeiston historiakäsitykseen ja äärioikeistolaisessa liikkeessä teoriat on otettu osaksi poliittista toimintaa.
Kaikki virallisen historiankirjoituksen vastainen historia ei kuitenkaan ole varsinaista pseudohistoriaa. Välimäki mainitsee esimerkkinä, kuinka Turkissa virallinen historia vaikenee Armenian kansanmurhasta. Tällöin ei ole kyse pseudohistoriasta, vaan valtiojohtoisesta historian manipuloinnista.
Suomen muinaishistoriaa koskevat väitteet perustuvat pohjoismaisiin saagalähteisiin. Niissä mainitaan henkilöitä, joita on tässä traditiossa tulkittu Suomen kuninkaiksi, mutta joilla todennäköisemmin on tarkoitettu saamelaisten päälliköitä. Ajatukseen Suomen muinaisista kuninkaista liittyy joskus pyrkimys vähätellä saamelaisasutuksen levinneisyyttä: kun suomenkielisten historiaa korostaan, kirjoitetaan pois osa muiden kieliryhmien historiasta. Äärimmillään teorioilla voi perustella etnonationalismia.
Historioitsijat suhtautuvat pseudohistoriaan eri tavoin. Välimäen mukaan väitteet jätetään usein kokonaan huomiotta tai niitä voidaan kommentoida, jos ne liittyvät omaan tutkimusaiheeseen. Toisaalta pelätään, että kommentoinnilla ja pseudohistorian tutkimisella annetaan näille väitteille turhaa näkyvyyttä.
− Jos tiedeyhteisö on kykenemätön reagoimaan vääriin väitteisiin, on se mielestäni kuitenkin huonompi asia, Välimäki sanoo.
Välimäen mukaan tutkijoiden tietoisuus historian politisoitumisesta on noussut viime vuosina. Hän näkee parhaiksi keinoiksi torjua pseudohistorian väitteitä avoimesti saatavilla olevat tutkimusjulkaisut sekä omasta tutkimusaiheesta puhumisen. Koska Wikipedia hallitsee tiedonvälitystämme, pitäisi Välimäen mukaan sinne kirjoittamisen olla kaikkien tutkijoiden tehtävä.
− Myös yhteistyön tekeminen tavallisten historian harrastajien kanssa kannattaa ja arvostan sitä suunnattomasti, kertoo Välimäki, joka on tehnyt vuosien ajan yhteistyötä Turun keskiaikamarkkinoiden kanssa.
Nyt käynnissä oleva hanke on vaikuttanut tietoisuuteen pseudohistoriasta: aiemmin tehdyt tutkimusartikkelit ovat nousseet esiin ja monia vääriä väitteitä on kumottu niiden avulla keskustelupalstoilla. Välimäki on myös käynyt puhumassa tutkimusaiheesta kansallisessa tiedeviestintäkongressissa sekä esimerkiksi Turun pääkirjastossa. Tarkoituksena on olla mukana uusissa tapahtumissa taas ensi syksynä.