Jos yleinen asevelvollisuus on Suomen maanpuolustuksen selkäranka, sitä vaivaa skolioosi. Sukupuolten epätasa-arvo lain edessä on yhä vaikeampi perustella varsinkin nuorille, sotilaiden liikakoulutus vaikuttaa olevan ongelma jopa armeijalle ja kansainväliset ihmisoikeuselimet esittävät Suomelle toistuvasti moitteita totaalikieltäytyjien vapausrangaistuksista sekä sivarin rangaistuksenomaisesta pituudesta. Ei ole ihme, että Suomen hallitus päätti asettaa parlamentaarisen komitean selvittämään asevelvollisuuden kehittämistä.

Ihmeellisempää on se, että ainoa järkevä ja realistinen suunta järjestelmän kehittämiseksi on tukittu jo komitean tehtävänannossa, johon sisältyy yleisen asevelvollisuuden ylläpitäminen. Komitean tehtäviin kuuluu selvittää koko ikäluokalle määrättävää kansalaispalvelusta ja naisten velvoittamista kutsuntoihin. Lisäksi sen on tarkoitus pohtia siviilipalveluksen hyödyntämistä kokonaisturvallisuuden toimintamallin tarpeisiin – neljännen kerran viimeisten vuosien aikana, vaikka edellisillä kerroilla tarvetta ei ole löytynyt.

Kun nykyisen asevelvollisuuden epätasa-arvoisuus on niin räikeää ja ilmeistä, on ymmärrettävää, että kaikkia yhtäläisesti kohtelevat kutsunnat ja kansalaispalvelus tuntuvat monesta nopeasti ajateltuna käyvältä ratkaisulta. Toivoisi kuitenkin, että päättäjät eivät ajattelisi pelkästään nopeasti, vaan myös hitaasti ja rauhassa.

Yrityksistä huolimatta kansalaispalvelukselle ei ole pystytty osoittamaan tarvetta, eikä sellaista järjestelmää ole käytössä demokratioissa. Koko ikäluokan poissaolo työelämästä ja koulutuksesta palveluksen ajan tulisi todella kalliiksi, ja armeijakin on lähinnä huolissaan siitä, lisääntyisikö sen koulutettavien määrä kansalaispalveluksen myötä. Kirsikkana kakun päällä järjestelmän ihmisoikeusongelmat vain pahenisivat, sillä muille kuin vakaumuksellisille aseistakieltäytyjille määrätty pakollinen siviililuonteinen palvelus rikkoisi todennäköisesti pakkotyön kieltäviä ihmisoikeussopimuksia.

Asevelvollisuuden ongelmia ei siis voi kestävästi ratkaista laajentamalla pakollista palvelusta koskemaan uusia ryhmiä. Sen sijaan tavoitteeksi on otettava järjestelmän kehittäminen vapaaehtoisuuden suuntaan muiden Pohjoismaiden esimerkin mukaisesti, vähimmäisvaatimuksena tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Kirjoittaja on Aseistakieltäytyjäliiton järjestökoordinaattori ja Antimilitaristi-lehden päätoimittaja.