Mielenosoittaja pitelee kullanväristä vessaharjaa Moskovassa 23. tammikuuta. Harjoja on käytetty mielenosoituksissa viittauksena Aleksei Navalnyin työryhmän tekemään elokuvaan, joka käsittelee niin sanottua ”Putinin palatsia” Mustanmeren rannalla. (Sergey Korneev, CC BY-SA 4.0)
Duumassa ei ole Putinille todellista vastusta, mutta kaduilla tilanne on toinen. Alkaako Venäjän uusi tulevaisuus sittenkin parkkipaikalta?
Venäjällä ei ole vaikutusvaltaista oppositiota, mutta heillä on uusi poliittinen marttyyri. Edellistä samanlaisen julkisen profiilin miestä istutettiin tutkintovankeuden jälkeen toistakymmentä vuotta eriasteisissa vankileireissä periferiassa, Kiinan rajalla ja Karjalassa, kunnes hänet yht’äkkiä vapautettiin Venäjän johtajan vuotuisen tiedotustilaisuuden päätteeksi.
Mihail Hodorkovski, 57, selvisi hengissä. Vapaana ollessaan hänestä on tullut yksi Venäjän valtiovallasta riippumattoman median suurista rahoittajista, jonka tukemana tuotetaan tutkittua tietoa Venäjän taloudesta ja politiikasta. Entinen öljyteollisuuden uudistaja ja liberaalien sekä sosialidemokraattisten liikkeiden rahoittaja loukkasi Venäjän johtajaa julkisesti ja hänet tuomittiin niin häpeällisesti, että hän vaikuttaa edelleen kalpealta versiolta itsestään.
Kremlin murhayrityksistä selvinnyt Aleksei Navalnyi, 44, on vallankumouksellinen. Hänen tavoitteenaan on syrjäyttää valtaistuimelta Vladimir ”Kalsarimyrkyttäjä” Putin, 68, ja hän on tehnyt kaikkensa tullakseen tämän vastustajaksi. Navalnyi on vienyt tilan, koska muista ei siihen ollut. Kahden miehen yhteenotot julkisuudessa ovat kasvaneet mittoihin, joissa kaikki näyttää henkilökohtaiselta: Putin heikolta, Navalnyi menestystä janoavalta.
Oppositiopoliitikon elämään mahtuu paljon: vaimo Julia ja kaksi lasta sekä pikkuveli Oleg; väitetty kuhertelu äärinationalistien kanssa; suositun blogin ja maanlaajuisen korruptionvastaisen liikkeen luominen sekä paluu elävien kirjoihin 18 vuorokauden kooman jälkeen. Navalnyi oli tarkoitus saada hengiltä ja alaviitteeksi joukkoon salamurhia, joiden uhreiksi joutuvat ovat Putinin näkemyksen mukaan aina jotenkin yliarvostettuja muualla eivätkä kovin merkittäviä henkilöitä.
Putinin aikakausi on jo merkitty hänen kovimpien arvostelijoidensa verellä. Kuusi vuotta sitten helmikuussa Kremlin kupeeseen ammuttiin poliitikko, opposition ääni Boris Nemtsov. Hän kuoli ylittäessään naisystävänsä kanssa Punaiselta torilta pois johtavaa siltaa kotiinsa. Miltei kotiovelleen tapettiin myös vuonna 2006 toimittaja Anna Politkovskaja. Molempia murhia on pidetty tšetšenialaisten palkkatappajien tekeminä. Heistä osalla väitettiin olevan yhteyksiä raakaan ja itsevaltaiseen Ramzan Kadyroviin, jonka Putin oli valinnut panemaan järjestykseen Venäjästä irtautumassa olleen Tšetšenian.
Navalnyin henkilökohtaisia ominaisuuksia ja työtovereiden taitoja on selvästi aliarvioitu, ja maineen kasvaessa hänestä on jo tullut kansainvälisen politiikan tekijä. Virallinen Venäjä vaikuttaa hermostuneelta: maan ulkoministeriön mediaosaston johtaja Marija Zaharova läksyttää tiukasti ulkomaisia ”partnereita” pysymään erossa maan sisäisistä asioista. Hänen esimiehensä, ulkoministeri Sergei Lavrov luonnehtii tarvittaessa keskustelukumppaneita epäluottaviksi.
Venäläisessä sellissä istuvalla miehellä on takanaan vankka tuki. Uutiskuvissa tuomioistuimeen tuotu Navalnyi vetää yleisöä jopa niin paljon, että Venäjä päätti karkottaa kolme diplomaattia.
Venäjän johtaja ja hänen alipäällikkönsä ovat tottuneet ratkaisemaan keskuudessaan kaiken – puuttumaan korruptioon ja juonittelemaan niin, että ilmeisesti he eivät yksinkertaisesti kykene edelleenkään uskomaan, että joillain muilla ihmisillä on erilaiset tavoitteet ja kiinnostuksen kohteet. Se, että kansalaiset voivat vilpittömästi pitää Navalnyista, tai että hän ainakin herättää ihmisissä myötätuntoa, tuntuu heistä mahdottomalta.
Venäläiset ovat olleet vuoden 2021 aluksi, jälleen, poliittisen terrorin kohteena. Navalnyi seurasi Venäjän johdon arvostelemiseksi järjestäytyneitä mielenosoituksia pidätyssellinsä ”zombi-laatikon” kautta valtiollisen television uutislähetyksistä ja kirjoitti sosiaaliseen mediaan: ”Julia, sinut näytettiin televisiossani. He sanovat, että olet lainrikkoja. Tuhma tyttö. Rakastan sinua!”
Samaan aikaan Navalnyin puolestapuhujien lista kasvoi: Angela Merkel, Emmanuel Macron, Boris Johnson. Myös Suomessa koko ulkopoliittinen johto reagoi ja vaati oppositiopoliitikon välitöntä vapauttamista. Sanamuodot hieman vaihtelivat, mutta kaikki olivat samaa mieltä.
Mielenosoitusten koetellessa Venäjällä jouduttiin olemaan luovia, sillä ihmiset kokoontuivat 125:llä paikkakunnalla. Tammikuun 23. ja 31. päivänä sekä helmikuun 2. päivänä eri puolilla maata otettiin talteen yli 11 000 ihmistä, noin viidennes heistä Moskovasta. Talteenotettuja säilytettiin väliaikaisesti pidätykseen käytetyissä busseissa ja myöhemmin huonosti varustetuissa vastaanottokeskuksissa, kuten Saharovissa liki kahden tunnin ajomatkan päässä Moskovan keskustasta. Pietaristakin pidätettyjä vietiin lähikaupunkeihin.
Oikeustieteen tohtori Vladimir Pastuhov määritteli MBH-median blogissaan oikeuslaitoksen menettäneen alkuperäisen tarkoituksensa ja muuttuneen rangaistusten kirjaamis- ja rekisteröintimenettelyksi: ”Poliisiasemien ovensuutuomioistuimet, syytteiden muuttajat, jotka voivat siirtyä nopeasti mihin tahansa tehtävään, pidätykset ilman asianajajia ja noiden asianajajien pidätykset – kaikki tämä on vain jäävuoren huippu, joka on lohjennut Kremlistä ja lipuu Titanic-Venäjää vastaan.”
Tällaisella menettelyllä on hintansa. Se lankeaa maksettavaksi erikseen Venäjälle ja maan hallinnolle. Kyse on Pastuhovin mielestä Putinin valinnasta.
Moskovassa tammikuun lopun mielenosoittajista peräti 42 prosenttia oli liikkeellä ensimmäistä kertaa. Osan sai lähtemään kadulle Navalnyin työryhmän tekemä elokuva, jossa paljastettiin Putinin niin sanottu ”Kultaisen vessaharjan palatsi” Mustanmeren rannalla. Elokuvalla on YouTubessa jo yli 111 miljoonaa katsomiskertaa, valtaosa näistä Venäjältä.
Monet mielenosoittajat halusivat osoittaa tukensa vangitulle Navalnyille, toiset ilmaista kyllästyneensä nykyiseen tapaan hallita Venäjää. Väkivallan raaistuminen ja kiinniotettujen pamputtaminen sekä etälamauttimien käyttö ei ollut pidätysten vähäisin piirre, mutta vielä enemmän keskustelua on aiheuttanut se, että ihmisiä haettiin heidän kodeistaan, ei vain kaduilta. Epäselväksi on jäänyt, oliko tarkoitus varoittaa vai kerryttää arestikertoja mahdollista leirituomiota ajatellen.
Kansalaisjärjestö OVD-infon mukaan lähes kaikki talteen otetut ovat saaneet vähintään sakkoja. Moni tunnettu Navalnyin tukija tuomittiin 10–25 päivän vankeuteen, yleensä terveydenhuollosta annettujen määräysten rikkomuksista. Mediazona-sivuston päätoimittaja Sergei Smirnov sai viidentoista päivän tuomion välittämällä itseään koskevan vitsin Twitterissä. Mikrobloggaukseen sisältyi päivämäärä, jona järjestettiin mielenosoitus.
Ihmisten halu auttaa toisiaan on yllättänyt. Muovikassit, joissa omaiset ovat tuoneet kiinniotetuille näiden tarvitsemia peseytymisvälineitä ja perusruokaa, panevat ajattelemaan omaa juttukeikkaani Leningradiin hieman reilu 30 vuotta sitten. Tuolloin Saksasta tuotiin suuria määriä lentorahtia Neuvostoliittoon, jossa oli pulaa ruuasta. Ruoka-apua koordinoivat kaupungin virkamiehet, kuten Putin. Edelleen on epäselvää se, mihin kaikkeen avun hankkimiseksi saatuja varoja ja erityslupia käytettiin.
Saharovin vastaanottokeskuksessa ei ole kunnon vessoja eikä tiloja, joissa säilöön otettujen kanssa voitaisiin puhua. Asianajajat tapasivat asiakkaitaan käytävillä, omaisilleen ruokaa ja hygieniatarvikkeita tuoneet järjestelivät tavaroita ulkona parkkipaikalla. Eho Moskvy -radioaseman varapäätoimittaja Tanja Felgenhauer sanoikin, että Venäjän uusi tulevaisuus alkaa parkkipaikalta. Viittaus liittyi perusteilla olleeseen Navalnyin puolueeseen.
Navalnyin hyvin tunteva Sciences Po -yliopiston professori Sergei Gurijev kertoi Facebook-haastattelussani, että tällä on puolue, sitä vain ei ole rekisteröity. Gurijevin mielestä lännen on asetettava Venäjän johtoa varten pakotteita, joiden tavoite on yksiselitteisesti vähentää Putinin kannatusta. Navalnyin merkitys on hänen kyvyssään pitää yllä keskustelua ja luoda painetta valtaa pitävien pariin – parlamentin alahuoneessa duumassa ei ole nykyjohdolle todellista vastustusta.
Helsingin yliopiston professori Vladimir Gelman muistuttaa siitä, kuinka Navalnyi on muuttanut poliittista oppositiota. Duuman ulkopuolinen ei-parlamentaarinen oppositio ei edusta yhtä rakennetta, etenkään alueilla, joissa organisaatiot ovat paikallisia. Navalnyi pystyi rakentamaan oman verkostonsa, mikä on valtava askel eteenpäin verrattuna vuosien 2011–2012 mielenosoituksiin.
Politologi Aleksandr Morozov on jyrkempi ja sanoo suoraan, ettei Venäjällä ole oppositiota. Sen sijaan hän nimeää vastavoimaksi julkisuuden henkilöitä, jotka kritisoivat terävästi putinismia. Heitä on maassa noin 20–30. Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila on samoilla linjoilla: Venäjän olemassa olevat puolueet ovat degeneroitumassa entisestään, ja kiinnostavaa sekä oleellista ovat yksittäiset toimijat puolueissa. Asenteiden tasolla voidaan kuitenkin ilman muuta puhua oppositiosta.
Lassilaa huomattavasti varauksellisemmin vaaleihin ja puolueisiin suhtautuu Facebook-kyselyssäni tohtori Sergei Medvedev, Suomen Ulkopoliittisessa instituutissakin työskennellyt politiikan tutkija: vaalien väärentäminen jatkuu – kyse on kansalaisten huijaamisesta.
Yksinvalta vaatii uhrinsa, eikä kenelläkään ole valmista vastausta. Ulkopuolinen painostus lisää jännitystä, mutta siltä ei voida Venäjällä välttyä. Putinin tarjoama hengähdystauko Venäjälle näyttää olevan lyhyempi kuin on osattu ennustaa. Ulkomailta tulevia vaikutteita ei voi syyttää loputtomiin: nokkelia ja päteviä vastustajia Venäjällä riittää omasta takaakin. Murrokseen ei ole yhtä yksittäistä syytä, mutta ketjureaktion alku on jo nähty.