Suomen turvallisuusstrategiaa toteutetaan edelleen varsin perinteisin menetelmin. Mutta kuinka reagoida ilmastonmuutoksen tuomiin, täysin uudenlaisiin uhkakuviin? Tätä tutkii Emma Hakala.

Ympäristöturvallisuus nousi politiikantutkijoiden agendalle 1990-luvun alussa laajan ja inhimillisen turvallisuuden käsitteiden myötä. Jo 1980-luvulla esiintyi keskustelua luonnonvarojen riittävyydestä ja ympäristöongelmien vaikutuksista konfliktien syntyyn. Ilmastonmuutos on tuonut oman lisänsä keskusteluun viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Emma Hakala on Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija, joka on perehtynyt ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin turvallisuuskysymyksiin. Niiden kannalta keskeinen on kokonaisturvallisuuden käsite, johon myös Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen strategia pohjautuu.

– Kokonaisturvallisuus perustuu ajatukseen, että nykypäivän uhat yhteiskunnalle ovat muuttuvia ja kokonaisvaltaisempia kuin ennen. Niihin täytyy siis myös varautua monin eri tavoin eri vastuuviranomaisten taholta, yhteistyössä useiden eri toimijoiden kanssa, Hakala sanoo.

Toisin sanoen Suomella on jo kokonaisvaltainen turvallisuuspoliittinen lähestymistapa, joka sopisi myös ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varautumiseen. Hakalan mukaan parannettavaa kuitenkin on.

– Paperilla malli on ansiokas, mutta käytännössä eri alojen osaamista ei vieläkään osata yhdistää kovin tehokkaasti. Kokonaisturvallisuus on vahvasti perinteisten turvallisuustoimijoiden hallussa, ja ylimpänä vastaavana on usein tietty turvallisuusviranomainen tai ministeriö.

Kukaan ei oikein yksinään voi hallita kokonaisturvallisuutta. Juuri siksi alojen välinen kommunikaatio on vaikeudestaan huolimatta tärkeää.

Erityisesti koronapandemia on nostanut esiin uutta kritiikkiä: tuoreinkaan turvallisuusstrategia ei ole pystynyt ottamaan huomioon yhteiskunnan näin kokonaisvaltaisesti läpäiseviä uhkia. Tärkeintä olisi nyt tehostettu tiedonvaihto ja yhteistyö tutkimuksen ja käytännön hallinnon välillä, sanoo Hakala.

– Kukaan ei oikein yksinään voi hallita kokonaisturvallisuutta. Juuri siksi alojen välinen kommunikaatio on vaikeudestaan huolimatta tärkeää.

Ilmastonmuutoksen ja ympäristökysymysten turvallistamisella on silläkin eri puolensa.

– Kun jostain asiasta tehdään turvallisuuskysymys, siihen liittyy aina riskejä. Turvallistaminen ikään kuin epäpolitisoi kohteensa – siitä tulee vihollisasetelmalle perustuva asia, joka oikeuttaa poikkeustoimia ja siirtää sen käsittelyn pois demokraattisilta päätöksentekijöiltä esimerkiksi hätätilatoiminnan alaisuuteen.

Toisaalta uudenlainen uhka-ajattelu korostaa, ettei uhkien käsittelyn tarvitse juuttua suljettujen ovien taakse. Ideaalinen kokonaisturvallisuus yhdistää vanhat ja uudet toimijat: ministeriöt, kansalaisjärjestöt ja tutkijat. Perinteiseltä turvallisuusalalta löytyy riskianalyysin kaltaisia käytäntöjä, jotka voivat auttaa myös ilmastonmuutoksen ja sen seurausten torjunnassa, ja ympäristöalan tuntijoilla on tuoreinta, käytännönläheistä tietotaitoa. Mutta paljonko turvallisuussektoria voidaan avata muulle yhteiskunnalle?

Ilmastotoimijat eivät toistaiseksi koe olevansa täysivaltainen osa kokonaisturvallisuuden toimijajoukkoa.

Toimijajoukon monipuolistaminen ei tarkoita kaikkien maanpuolustuksellisten turvallisuusasioiden julkistamista, mutta kaikissa tapauksissa perinteinen turvallisuusajattelu ei riitä, sanoo Hakala. Ennakointia pitäisi tehdä laajemmalta pohjalta.

– Ilmastotoimijat eivät toistaiseksi koe olevansa täysivaltainen osa kokonaisturvallisuuden toimijajoukkoa. Kommentteja pyydetään, mutta niitä ei kuunnella, ja päätökset tehdään aina ”muissa pöydissä”.

Hakala käyttää ilmastonmuutoksen uhkia analysoidessaan kolmijakoa. Suorat riskit, kuten tulvat ja metsäpalot, eivät ole Suomessa kovin voimakkaita ja vaativat verrattain vähän huomiota. Vaikeampia ennakoida ovat ketjuuntuvat riskit, kuten ilmastonmuutoksen ja sosiaalispoliittisten vaikutusten yhdistelminä syntyneet konfliktit, muuttoliikkeet ja kansainvälisten toimitusketjujen muutokset. Niihin varaudutaan esimerkiksi huoltovarmuutta turvaamalla, mutta koronapandemia osoitti, ettei yllätyksiäkään voi jättää pois laskuista.

– Suomi on osa globaalia maailmaa, ja vienti ja tuonti ovat meille tärkeitä. Pienenä maana emme voi yksin vaikuttaa rajat ylittäviin ongelmiin. Myös sopeutuminen ketjuuntuviin vaikutuksiin on vaikeampaa. Tämä on jäänyt meillä paljolti huomiotta.

Kolmas uhkakategoria ovat rakenteelliset vaikutukset, joihin luetaan ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeuttamistoimien aiheuttamat yhteiskunnalliset muutokset. Esimerkiksi energian ja ruoan tuotantorakenteita on kehitettävä, kun siirtymää hiilineutraaliuteen toteutetaan, ja tiettyjen alojen alasajon myötä voidaan kohdata työttömyyttä. Tällöin ilmoille voi nousta yhteiskunnallista kuohuntaa ja epävakautta.

– Suomessa ei olla vielä systeemisellä tasolla tunnistettu, että sopeuttamis- ja hillintätoimissa piilee riskejä. Yleensä ajatellaan, että sopeuttamistoimet ovat automaattinen hyvä, eikä niillä olisi muita seuraamuksia. Radikaalit hillintätoimet ovat sitäkin riskialttiimpia, Hakala painottaa.

– Näitä muutoksia pitää tehdä todella varoen ja ottaa niistä syntyvät riskit huomioon, mutta silti voi syntyä vastakkainasetteluja – myös geopoliittisesti. Tämä saattaa helposti kuulostaa uhkakuvien maalailulta, mutta viime vuosina on tapahtunut maailmanpoliittisesti niin odottamattomia asioita, että etukäteen varautumisen tärkeys on korostunut entisestään. Ilmastonmuutos vaikeuttaa ehdottomasti yhteiskunnallista ennustettavuutta.

Hakalan työ ympäristö- ja ilmastoturvallisuuskysymyksien parissa jatkuu. Keskustelu aiheesta ei ole katoamassa mihinkään, päinvastoin. Nykyään monelle on jo selvää, että ympäristö ja turvallisuus liittyvät toisiinsa monilta osin – toisin kuin hänen tutkijanuransa alussa.

– Olemme BIOS-tutkimusyksikössä kehitelleet ekologisen jälleenrakentamisen mallia. Yhteiskuntaelämää määrittävinä tekijöinä tulisi nähdä luonnonvarat ja ympäristön kestävyys, ei pelkästään talouskasvu. Yksittäisiä ilmastotekoja tärkeämpää on yhteiskuntarakenteiden muutos: niiden täytyy edesauttaa kestävien ja hiilineutraalien asioiden valitsemista. Muutos ei voi perustua vain yksilöiden valintoihin.

Tämä vaatii toimia kaikilla yhteiskunnan alueilla. Esimerkiksi koulutus ja kulttuuri voivat edistää sopeutumistamme uudenlaiseen elämään.

– Olemme ihmisinä luonnollisesti mukavuudenhaluisia, eikä saavutetuista eduista haluta luopua, mutta asioita on tehtävä ja kulutettava nykyistä harkitummin. Sekä kestävä että miellyttävä yhteiskunta on täysin mahdollisuuksien rajoissa.