Turhautuminen poliittiseen suhmurointiin, pandemian leviämiseen ja talousvaikeuksiin sytyttivät kriisin arabimaailman ainoassa demokratiassa. Seuraukset saattavat olla merkittävämpiä, kuin mitä moni osaa arvata – etenkin, jos maan perustuslakia uudistetaan. 

Lämmin ja aurinkoinen päivä heinäkuun viimeisellä viikolla muuttui illaksi Tunisian pääkaupungissa. Tällä kertaa auringonlasku ei kuitenkaan tuonut mukanaan tyyneyttä ja rauhaa, sillä parlamentin edessä osoitettiin mieltä.  

Jotkut mielenosoittajista yrittivät murtautua sisään ja toiset istuivat maassa. Mielenosoittajien joukossa oli myös parlamentin puhemies ja muslimidemokraattisen Ennahda-puolueen puheenjohtaja Rachid Ghannouchi. Hän vastusti presidentin päätöstä erottaa pääministeri ja keskeyttää parlamentin toiminta tilapäisesti.  

Tunisian presidentin toimia voi pitää hyvinkin ongelmallisina. Perustuslain mukaan perustuslakituomioistuimen pitäisi tämän tyyppisissä tilanteissa arvioida presidentin toimien laillisuutta. Tuomioistuimen paikkoja ei kuitenkaan ole onnistuttu täyttämään, osittain poliittisen suhmuroinnin takia. Moni oikeusoppinut on kuvaillut presidentin toimia vallankaappaukseksi.  

Valtaosa tunisialaisista tukee parlamentin toiminnan keskeyttämistä ja presidentin muita toimia, ainakin heinäkuussa tehdyn mielipidemittauksen mukaan. Siksi presidentti ei tule perääntymään – ainakaan julkisen paineen takia.  

Presidentin toimia vastustava Ghannouchi taas on vanha kettu Tunisian politiikassa. Opiskeltuaan Egyptissä ja Syyriassa 1960-luvulla hän perusti Tunisian ensimmäisen poliittista islamia edistävän puolueen noin neljäkymmentä vuotta sitten. Siihen aikaan islamisteja ja muitakin toisinajattelijoita vainottiin Tunisiassa. Ghannouchi joutuikin ensin kidutetuksi, sitten vangituksi ja viimeiseksi maanpakoon, ennen kuin hän palasi maahan vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen. Paikka parlamentissa ja valtakunnanpolitiikassa avautui kuitenkin Ghannouchille Tunisian ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa vuonna 2011. 

Kolme vuotta vallankumouksen jälkeen uusi perustuslaki oli saatu valmiiksi. Uuden lain myötä valta jakautui entistä tasaisemmin presidentille, parlamentin puhemiehelle ja hallituksen presidentille, eli pääministerille. Lisäksi uusi perustuslaki takasi kansalaisille sananvapauden ja poliittiset vapaudet.  

Uudistuksia pidettiin hyvinä. Diktatuurin kaaduttua uusi perustuslaki varmistaisi, ettei yhdellä henkilöllä tai puolueella olisi liikaa valtaa. Parlamenttia olisi pakko kuunnella ja muutosten toteuttamiseksi tarvittaisiin kompromisseja.  

Vallankumouksen jälkeen kompromissien tekeminen oli onnistunut tunisialaisilta hyvin. Olivathan ammattiliitot, ihmisoikeusjärjestöt ja juristit yhdessä ja keskustellen luotsannet Tunisian ei-vapaasta ja yksinvaltaisesta maasta kohti vapaata demokratiaa ja kansanvaltaa. Toki prosessin aikana oli syntynyt erimielisyyksiä, mutta kaikesta oli selvitty keskustelemalla.  

Hyvistä lähtökohdista huolimatta kaikki kävi kuitenkin toisin. Kompromissien ja dialogin sijaan ns. kolme presidenttiä ovat riidelleet keskenään ja lykänneet tärkeitä päätöksiä esimerkiksi talouden uudistamisen suhteen.   

Nuorisotyöttömyys on viimeisten kymmenen vuoden aikana pyörinyt kolmenkymmenen prosentin tienoilla ja 18 prosenttia julkisten palvelujen käyttäjistä on joutunut maksamaan lahjuksia. Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vaikeuksia saada lainoja paikallisista pankeista. Vientiä vaikeuttaa taas se, että tuotteet joutuvat usein seisomaan seitsemän päivää satamissa, ennen kuin ne saavat tullivirkailijoilta luvan lähteä määränpäähänsä.   

Riitelyn takia ministerit ovatkin vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Esimerkiksi koronapandemian puhjettua Tunisialla on ollut peräti kuusi terveysministeriä. Ensimmäiset kaksi edustivat parlamenttiin valittuja, mutta neljä viimeistä ovat olleet itsenäisiä tai tilapäisiä ammattiministereitä.  

Koronan takia Tunisiassa kuoli heinäkuussa 5002 ihmistä, kun taas uusia tartuntoja kertyi 168 653 kappaletta. Vertailun vuoksi Suomessa kuoli heinäkuussa neljätoista ihmistä uusien tartuntojen määrän ollessa 11 484.  

Luottamus eduskuntapuolueita kohtaan on ollut haparoivaa jo ensimmäisistä vapaista vaaleista. Korkeimmillaan äänestysprosentti oli vuonna 2014, jolloin se kohosi 67 prosenttiin. Tosin jo vuoden 2018 paikallisvaaleissa äänestysaktiivisuus jäi 34 prosenttiin ja itsenäiset ehdokkaat saivat enemmän ääniä kuin vakiintuneet eduskuntapuolueet. Myös ajankohtaisen kriisin käynnistänyt presidentti valittiin itsenäisenä ehdokkaana.   

 

Varmaa on kuitenkin, että demokratia on saanut kovan kolauksen arabikevään ainoassa valopilkussa. 

 

Mikä siis avuksi? Moni tunisialainen on kriisin aikana ja sitäkin ennen pohtinut, kuinka maan poliittista järjestelmää voisi kehittää. Nyt keskustelu käy entistä vilkkaampana ja siihen ovat liittyneet myös maan presidentti, ammattiliitojen pomot, aktivistit, akateemikot ja toimittajat.   

Näistä pohdinnoista kenties merkittävin liittyy perustuslain uudistamiseen tavalla, joka antaisi enemmän valtaa presidentille. Siinä tapauksessa Tunisia palaisi lähemmäs vuoden 1959 perustuslakia ja Ranskan, Yhdysvaltojen ja Turkin ns. presidenttivetoista hallintomallia.  

Presidenttivetoiseen malliin liittyy riskejä. Tunisiaa ovat hallinneet itsenäistymisestä lähtien lähinnä yksinvaltaiset presidentit. Lisäksi Tunisiassa on jo nyt vangittu tai pakotettu kotiarestiin muutama virkamies ja poliitikko heiveröisin syyttein, eikä presidentti ole esitellyt mitään selkeää tiekarttaa kriisin selvittämiseksi. 

Ei myöskään ole takeita siitä, että tämä presidenttijohtoinen järjestelmä takaisi nykyistä parempia edellytyksiä ratkaista pandemiaan tai talouden uudistukseen liittyviä haasteita. Tunisia on nimittäin kamppaillut etenkin taloushaasteiden kanssa jo silloin, kun maata hallitsi yksi presidentti ja puolue.  

Tunisia ei todennäköisesti ole palaamassa aikaan, jolloin presidentti päätti miltei kaikesta ja Rachid Ghannouchin kaltaisia toisinajattelijoita saatettiin vangita. Ainakaan heti. Varmaa on kuitenkin, että demokratia on saanut kovan kolauksen arabikevään ainoassa valopilkussa. Siksi sopii toivoa, että parlamentti pääsee kohta jatkamaan työtänsä ja mahdolliset perustuslain uudistukset valmistellaan rauhassa, pitkäaikaiset vaikutukset huomioiden.