Valtioneuvoston uudessa puolustusselonteossa turvallisuusympäristöä hallitaan varautumalla – ja varustautumalla. Miten Suomen puolustuspolitiikkaa arvioidaan rauhantyön näkökulmasta? 

 

Suomen puolustuspolitiikan suuntaviivoja avaa syksyllä julkaistu valtioneuvoston puolustusselonteko. Maanpuolustuksen 2020-luvun painopisteitä kuvataan jännitteisen, aiempaa ennakoimattoman toimintaympäristön valossa. Tuttuun tapaan itsenäisen puolustuskyvyn tärkeyttä painotetaan kansainvälisen yhteistyön rinnalla.  

Sadankomitean pääsihteeri Anni Lahtinen on seurannut pitkään puolustuspoliittista kehitystä. Lahtisen mukaan viimeisimmän selonteon huolestuttavana, läpileikkaavana teemana on sotilaallisen varustautumisen tarve – kehityssuunta, joka on ollut nähtävissä ainakin Krimin valtauksesta ja Ukrainan sodasta lähtien.  

– Nähtävissä oli tuolloin paluuta perinteisempään sodankäyntiin. Taas nähtiin, että pitää kasvattaa reserviä ja puhuttiin siitä, miten hienoa on, että Suomella on enemmän tykkejä kuin Ruotsilla. Samaan aikaan kansainvälisesti on puhuttu teknologian kehityksestä ja yleensäkin sodankäynnin kehityksestä ja miten se muuttaa muotoaan. Suomessa kuitenkin yhä tasaisin väliajoin haikaillaan niiden miinojen perään ja edelleenkään ei voida liittyä rypäleasekieltosopimukseen.  

Jännitteitä Suomen toimintaympäristössä on toki havaittavissa. Lahtinen kuitenkin korostaa Suomen omaa roolia lähialueiden vakauden rakentamisessa: on huomioitava, että myös Suomi on lähtenyt mukaan globaaliin asevarustelukilpaan, jossa muiden toiminnan vertailu ja provosointi lisäävät painetta.  

– Asevarustelukilpa johtaa kierteeseen: kun hankitaan tätä, pitää hankkia tätä, kun uusitaan tätä, pitää uusia tätä – siten siitä tulee aivan loputon peli. 

– Itse näkisin, että Suomi voisi vaikuttaa toimintaympäristöönsä toimimalla rauhaa edistävänä, sovittelevana tahona ja pyrkimällä enemmän aseidenriisuntaan ja diplomatiaan.  

Lahtinen kannustaisikin Suomea aktiivisuuteen monenkeskisen järjestelmän tukemiseksi reaktiivisen suhtautumisen sijaan. Puolustuspolitiikka tulisi ehdottomasti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jossa on korostettu ihmisoikeusperustaisuutta. Ihmisoikeuskysymykset Lahtinen toivoisi näkevänsä myös puolustuspolitiikassa.  

– Ihmisoikeudet eivät tunnu pätevän puolustuspolitiikassa. Niitä ei tunnisteta tai sanota edes ääneen, kuten vaikka nyt puolustusselonteossa. Puolustuspolitiikassa esimerkiksi sivuutetaan vahvasti asevelvollisuusjärjestelmän ihmisoikeusongelmat: niistä ei yksinkertaisesti puhuta.  

– Vaikka YK:n ihmisoikeuskomitea on toistuvasti nostanut järjestelmän ongelmia esille ja antanut aika selkeitäkin huomioita ja vaatimuksia siitä, mitä pitäisi tehdä, Suomi on jopa toiminut päinvastoin. Esimerkiksi kun ihmisoikeuskomitea esitti, että Jehovan todistajien vapautusmenettely olisi pitänyt ulottaa koskemaan muita aseistakieltäytyjiä, niin Suomihan toimi sitten päinvastoin – vapausmenettely poistettiin myös Jehovan todistajilta. 

Asevelvollisuusjärjestelmän nykytila saa Lahtiselta enemmänkin kritiikkiä. Parlamentaarisen asevelvollisuuskomitan esittämät pakolliset kutsunnat myös naisille edustavat Lahtisen mukaan vain näennäistä tasa-arvon lisäämistä: lopulta velvoite astua palvelukseen on edelleen vain miehillä.  

– Naistenkin pitäisi osallistua kutsuntoihin, mutta käytännössä siitä ei seuraa mitään. Kaikkien pitää olla paikalla samassa kutsuntatilaisuudessa, mutta osalla on sen jälkeen velvoite palvelukseen ja toisilla vain velvollisuus tulla kuulemaan vapaaehtoisesta mahdollisuudesta.  

– Jos oikeasti haluttaisiin ajaa tasa-arvoa, silloinhan järjestelmästä tehtäisiin sukupuolineutraali, jolloin sukupuolet ovat yhdenvertaisessa asemassa. Järjestelmän tulisi olla vahvemmin valikoiva ja pitkälti vapaaehtoisuuteen perustuva – asepalveluksen suorittaisivat kaikkein motivoituneimmat ja kyvykkäimmät. Ketään ei silloin tarvitsisi pakottaa tai rangaista.  

Suomi voisi vaikuttaa toimintaympäristöönsä toimimalla rauhaa edistävänä, sovittelevana tahona. 

Ilmastonmuutosta käsitellään selonteossa varsin pintapuolisesti. Asiakirjassa mainitaan ilmastonmuutoksen yhteys turvallisuuteen ja että sen vaikutuksia seurataan. Hiilineutraaliustavoitteen toteutumista tuetaan ”puolustuskyvystä tinkimättä.” 

– Puolustussektorin on annettu olla vapaamatkustaja. Ilmastotavoitteiden ja -säädösten tulee koskettaa yhtä lailla kaikkia politiikan sektoreita – puolustuspolitiikka ei ole mikään poikkeus.  

Lahtinen nostaa esiin puolustussektorin hankkeiden ilmastovaikutukset ja hiilijalanjäljet: käytöstä koituvien päästöjen seuraamisen lisäksi tulisi myös seurata koko aseteollisuuden vaikutuksia ja puuttua tilanteeseen. Ilmastokriisiin havahtuminen voisi olla se käännekohta, jossa myös puolustuspolitiikan priorisointia tehtäisiin uusiksi, hän pohtii.  

Ilmastokriisi ja kestävä kehitys ovat olleet näkyvästi esillä nykyisen hallituksen aikana. Lahtinen kuitenkin huomauttaa, että Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjauksiin nähden puolustuspoliittinen selonteko näyttää toiminnan ristiriitaisuuden. Suomi ajaa tavallaan huomaamattomasti ”kaksilla rattailla”. 

– Puhutaan vahvasti kestävän rauhan ja turvallisuuden edistämistä, ihmisoikeuksista ja kestävästä kehityksestä – ne ovat todella kauniita puheita. Tässä puolustusselonteko erottuu vahvasti, itse asiassa kirjoittaa rehellisesti auki sitä, miten Suomi oikeasti toimii. Sotilasmenojen kasvattaminen, josta puhutaan kaunopuheisesti puolustautumisella ja varautumisella, on kuitenkin se todellisuus, mihin tällä hetkellä panostetaan valtavasti.  

– Puolustusvoimilla tuntuu olevan piikki auki varustautumisen suhteen, eikä kukaan oikein uskalla kritisoida tai kyseenalaistaa tätä. Sen sijaan, että paljon vahvemmin vaikka ajettaisiin aseidenriisuntaa, niin oma toiminta on ihan päinvastaista. Emme voi oikein puhua yleisemmin aseriisunnan puolesta uskottavasti, jos samaan aikaan itse varustaudutaan vahvasti. Kyllähän se vaatii omaa esimerkkiä. 

Tulevaisuuden suhteen Lahtinen on varovaisen optimistinen: resurssien ohjaaminen varustautumisen sijaan ennaltaehkäisevään työhön ilmasto-, kehitys- ja ulkopolitiikassa voisi tuoda tavoitteet paremmasta, turvallisemmasta maailmasta myös käytäntöön.  

– Ulko- ja turvallisuuspoliittisissa puheissa ja linjoissa on edelleen hienoja tavoitteita. Haluaisin uskoa, että jos niillä linjoilla mentäisiin, mentäisiin kohti parempaa.