Ydin 1/2022 meni painoon 14.2. Kun neuvottelutielle oli edes teoreettinen mahdollisuus Itä-Ukrainan kriisissä, sen eteen piti ponnistella. Siksi kirjoitimme: tarvitsemme sodanlietsonnan sijaan rauhanpolitiikkaa. Kun Venäjä 24.2. aloitti sodan Ukrainaa vastaan, selkeä viestimme on: sotatoimet seis, Venäjä pois Ukrainasta. Samoin yhtä selkeästi on tuomittava Venäjän ydinasevalmiuden nostaminen. Se on käsittämättömän vastuutonta.
EU-maat, Suomi mukaan lukien, ovat tehneet päätöksiä humanitaarisesta avusta, aseavusta ja taloudellisista pakotteista poikkeuksellisessa tilanteessa yhtenäisesti. Niin pitääkin. Sotatilanne on äärimmäisen poikkeuksellinen ja myös inhimillinen tragedia, jossa normaaliaikojen pelisäännöt eivät toimi. Sodan keskellä osapuolten on vaikea löytää ulospääsyteitä. Siksi muulla maailmalla on vastuunsa valmistella neuvotteluille ja diplomatialle tietä. Luottamuksen rakentaminen on vaikeaa, mutta sitä on yritettävä.
Propaganda, hienommin sanottuna informaatiovaikuttaminen tai strateginen viestintä, on muuttanut muotoaan ajassa. Se on nyt hienosyisempää kuin mielikuvat kansanjoukoille vaahtoavista villitsijöistä. Mutta edelleen se on vaikuttamista joukkojen mielikuviin ja asenteisiin sekä totuuden hämärtämistä.
Asemoimme helposti itsemme hyviksi ja toiset pahoiksi. Viholliskuvia luodaan tarkoituksella puolin ja toisin, jotta omia toimintoja voidaan oikeuttaa. Tunnistamme ulkoa tulevan viestinnän propagandaksi, mutta olemme sokeita tunnistamaan sitä oman yhteisömme sisällä.
Kuvittelemme, etteivät hyvikset hyödynnä propagandaa. Tämä on väärä luulo. Tahoja ja motiiveja on monia. Kyseessä voivat olla taloudelliset intressit, miksei myös poliittiset. Voivat ne olla sellaisiakin kuin että lehteä on myytävä. Sehän tiedetään, että kauhu, kateus ja kiima myyvät.
Hyviksetkin ovat tehneet pahoja virheitä uskoessaan vääriä väitteitä, muunneltua totuutta tai yksinkertaistettuja viholliskuvia – aina maailman johtajia myöden. Kiistaton esimerkki lienee Irakin sota.
Keskusteluilmapiiri meillä ja muualla on muuttunut eri näkökohtien kiihkottomasta käsittelystä hyvin polarisoituneeksi ja mustavalkoiseksi. Tämä tuntuu pätevän niin sodan ja rauhan kysymyksiin kuin pandemiaan, puhumattakaan identiteettikysymyksistä ilmastomuutoksen hillitsemiseen.
Ukrainan kriisin kärjistyminen on erittäin vakava asia, mutta onko se muuttanut jotenkin Suomen asemaa? Yleisradion kansanedustajakyselyssä kokoomuslaiset ja vihreät kansanedustajat arvelevat näin olevan. Vasemmistolaiset ja keskustalaiset taas eivät. Tosin moni vastanneista muotoilee uhan välilliseksi. Suomen ulkopolitiikan johto, mukaan lukien Puolustusvoimat, eivät arvioi muutosta tapahtuneen.
Sotaisan mediapuheen seurannaisina ovat tulleet suoranaiset huutoäänestyksen kaltaiset Nato-jäsenyyteen liittyvät mielipidemittaukset ja kannanotot. Niitä tunnutaan tehtävän solkenaan päivänkohtaisen uutisoinnin perusteella. Huolena on, ettei Suomi liittyisikään Natoon ja että sotilaallista liittoutumattomuutta pidettäisiin sittenkin arvossa. Tätä voi ja saa kutsua informaatiovaikuttamiseksi.
Tutkimusjohtaja Hanna Ojanen analysoi kansainvälisen politiikan muutoksia, jotka osaltaan saattavat selittää eurooppalaisen turvallisuustilanteen kiristymistä. Globaalit riippuvuussuhteet ovat muuntuneet potentiaalisiksi uhiksi. Monenkeskiset sopimukset ovat saaneet iskuja. Suurvaltapolitiikka tönii muita pois näyttämöltä.
Nyt olisi tönittyjen syytä rynnistää parrasvaloihin ja olla rohkeasti rauhan kannalla.
Pitkittynyt Covid-19 -pandemia, eri puolilla maailmaa jatkuneet rajoitustoimet ja kansalaisten perusoikeuksiin liittyvät huolet ovat aiheuttaneet kaikkialla mielenosoituksia ja protesteja.
Demokratiassa ja oikeusvaltiossa harjoitettujen toimien legitimiteetti on syytä ottaa vakavasti. Jos toimet ovat ristiriitaisia ja suorastaan arkijärjen vastaisia, niiden oikeutus kyseenalaistetaan. Siitä aiheutuu levottomuutta ja yhteiskunnallisia ristiriitoja, samalla vakavaa kitkaa ongelmien hoitamiselle.
Näyttöä kulttuuritilaisuuksien vaarallisuudesta ei ole, mutta monien ammatinharjoittaminen on ollut kiellettyä. Lasten ja nuorten harrastusten kieltämisellä, saati etäopiskeluun siirtymisellä, ei havaittu pandemian torjunnan kannalta olevan juurikaan merkitystä. Kielteisistä vaikutuksista sitä vastoin ovat varoittaneet niin lastenlääkärit kuin muutkin lasten ja nuorten hyvinvoinnin asiantuntijat.
Silmiinpistävää on, että politiikka tuntuu olevan enemmän askelen jäljessä kuin askelen edellä. Kyky nähdä pidemmälle on kuitenkin politiikan oikeutuksen kannalta sen elinkysymys. Politiikan näköalattomuutta kasvattaa, jos se nähdään hallinnoimiseksi ja esittämiseksi. Kun samat repliikit kuullaan roolijaon mukaan omien taputusten kera, politiikasta tulee pitkästyttävää. Silloin hukataan kansalaisten ja poliittisten puolueiden välinen aito ja motivoitunut vuorovaikutus, erehtymisen oikeus ja ennen muuta uuden löytäminen – kyky olla askelen edellä.
Suomi on valtiona ponnistellut kovasti ydinvoiman luokittelemiseksi kestäväksi energiamuodoksi. Päästöttömyyden on katsottu olevan ekologisesti kestävä ratkaisu ilmastomuutoksen hallinnassa. Näin ei ole.
Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund kirjoittaa kriittisen ydinvoimakeskustelun tarpeesta ja perää Suomelta vastuullisuutta. Vastuullinen toiminta edellyttäisi meiltä vahvempia kansainvälisiä aloitteita kysymyksiin, jotka liittyvät ydinvoimaloiden onnettomuusriskeihin, radioaktiivisen ydinjätteen varastointiin ja ydinaseiden kehittämiseen. Hänen mielestään vain sen toteaminen, että näiden kanssa on elettävä, olisi väärä signaali maailmalle.
Erikoisen väärältä signaali tuntuu Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) arvion valossa: aurinko- ja tuulienergia voivat tuottaa 70 prosenttia maailman sähköstä vuonna 2050, uusiutuvat energialähteet yhteensä lähes 90 prosenttia. Lund painottaa, että halvat uusiutuvat energialähteet yhdistettynä vetytekniikkaan luovat näköaloja kestäviin energiaratkaisuihin, toisin kuin ydinvoima.
Julkaisemme kiinnostavan Albena Azmanovan kirjoituksen sananvapaudesta. Arvelen, että hänen huomautuksensa sananvapauden vihollisten kaksoissisaruudesta saattaa osua – ehkä kipeästikin – itse kuhunkin: kiihkoilijaan, joka hyökkää haavoittuvia vähemmistöjä vastaan ja paradoksaalisesti militanttiin, joka yrittää suojella näitä vähemmistöjä.
Tämä on mielestäni rohkea puheenvuoro ajan ilmiöiden valaisemisessa, jolloin myös erilaiset hyvää tarkoittavat pyrkimykset synnyttävät pahaa.
Ei ole oikein, että paperittomat sysätään Suomessa varjoihin. Siksi allekirjoitin kansalaisaloitteen: ”Lupa elää – Suomessa pitkään asuneille turvapaikanhakijoille myönnettävä oleskeluluvat.” Suosittelen myös Vantaan Hakunilan kirjaston 1.3–15.3.2022 ”Suuria unelmia – tarinoita suomalaisista, jotka muuttavat maailmaa” -näyttelyyn tutustumista. Tarinat kertovat, miten tärkeää erilaisten ja eritaustaisten ihmisten näkyminen on kaikkialla ja kuinka mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan on yhteinen ilo.