Jaetusta Kyproksesta on tullut varoittava esimerkki pitkittyneestä konfliktista. Viikoittaisista tapaamisista huolimatta todellista edistystä ei ole näköpiirissä.

Linja-auton ikkunasta näkyy vuoren rinteellä valtavan kokoinen Turkin lippu. Lipun vieressä on niin kutsutun Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan identtinen, mutta päinvastaisissa väreissä oleva lippu. Avarassa maisemassa matkalla Idalionin muinaiseen kaupunkiin niin ohikulkijat kuin paikalliset asukkaatkin näkevät, missä Kyproksen jakava raja kulkee. 

Valtavat maahan kaiverretut liput ovat hätkähdyttävä näky. Vastaavanlaisia terveisiä rajan yli lähtee toisinaan myös Kyproksen tasavallan puolelta, usein Turkin poliittista johtoa vastaan kohdistettujen mielenosoituskylttien muodossa. Mediassa kielenkäyttö on kuitenkin puolin ja toisin pysynyt maltillisena, vaikka kahden valtion mallia saarelle ajava Turkin presidentti [lih]Recep Tayipp Erdogan onkin viime vuosina lisännyt Kyprosta koskeviin kommentteihinsa väriä ja kierroksia. Toisaalta molemmin puolin rajaa on osoitettu mieltä saaren yhdistämisen puolesta. 

Kyproksen pääkaupunki Nikosia on jaettu piikkilangalla ja pohjoisen puolelle pääsee kahden rajanylityspaikan kautta. Puskurivyöhykkeen ylittäminen tuli mahdolliseksi vuonna 2003. Korona-aikaan raja pysyi lähes kokonaan kiinni, mutta pandemian hellittäessä kulku on jälleen helpottunut. Kyproksen tasavallan puolelta käydään usein viikonloppumatkoilla pohjoisen kylissä. Taksinkuljettajat saavat toisinaan aikaan jonoja hakiessaan autoihinsa polttoainetta pohjoisen puolelta. 

Jaettu Kypros muistuttaa siitä, mitä kriiseille pitkittyessään voi pahimmillaan tapahtua. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 48 vuotta maan hajoamisesta etelän kreikkalaiseen Kyprokseen ja pohjoisen turkinkieliseen Kyprokseen. Viimeiset realistiset, ratkaisuun tähtäävät neuvottelut Kyproksen osapuolten välillä käytiin vuonna 2017. Esitys liittovaltiosta eteni tuolloin jo siihen pisteeseen, että osapuolet vaihtoivat karttoja kriittisimmistä alueista ja YK:n pääsihteeri António Guterres vakuutti ratkaisun olevan ”erittäin lähellä”. Neuvottelut kaatuivat lopulta luottamuspulaan ja Kyproksen tasavallan eriävään näkemykseen turkkilaisjoukkojen sijoittelusta saarella.

Viime vuosien aikana mitään merkittäviä aloitteita ei ole saatu aikaan, huolimatta siitä, että kummankin maan pääneuvottelijat tapaavat edelleen viikoittain. Saavutuksena pidetään sitä, että osapuolet voivat yhdessä hakea EU:n alkuperämerkintää halloumi-juustolle, jonka nimi turkinkielisellä puolella on hellim. Pienistä asioista on iloittava, kun isoissa ei tapahdu edistystä. 

Suomen Kyproksen suurlähettiläs Harri Mäki-Reinikka kuvailee vuoden 2017 neuvottelujen kaatumista massiiviseksi, historialliseksi erehdykseksi. 

• Viime vuosien aikana neuvottelutilanne on liukunut jatkuvasti epäedullisemmaksi, sillä Turkki tiukentanut kahden valtion mallia ajavaa kantaansa ja on yhä enemmän ja aktiivisemmin osapuoli keskusteluissa. Tämä ei helpota YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien perustalle pyrkivän ratkaisun löytymistä. 

Turkin presidentti Erdogan on ollut aktiivinen Pohjois-Kyproksen suuntaan ja vaikuttanut siihen, että sen näennäisesti itsenäinen hallitus on lyhyen ajan sisällä vaihtunut kolme kertaa, Mäki-Reinikka kertoo. Vuonna 2020 Pohjois-Kyproksen niin kutsutun turkkilaisen tasavallan presidentiksi nousi Erdogania tukeva, vahvasti kahden valtion mallia ajava Ersin Tatar.

Kyproksen kysymys on esillä YK:ssa kaksi kertaa vuodessa, kun rauhanturvaoperaation jatkosta päätetään. Tämän laajemmin kansainvälisissä neuvottelupöydissä ei Kyproksen kysymystä tulla lähiaikoina näkemään, suurlähettiläs Mäki-Reinikka sanoo. Ennen sotaa Kyproksen kysymys oli viimeisen kahden vuoden aikana esillä lähes kaikissa EU:n päämiesten ja ulkoministerien kokouksissa, mutta nyt maailman huomio on kiinnittynyt Ukrainan sodan ratkaisuun.

• Kyproksen kysymys liittyy Ukrainaan siinä mielessä, että sota lähentää vääjäämättä Turkkia länteen, kun Erdogan huomaa, millainen hylkiö Venäjästä on tullut. Länsi puolestaan tarvitsee Turkkia kulkureittinä, kun venäläisestä energiasta pyritään eroon. Turkin lähentyminen EU:n ja Yhdysvaltojen kanssa voisi muuttaa maan asennetta myös Kyprosta kohtaan, Mäki-Reinikka kuvaa.

Kyproksen tilanne voi toimia varoittavana esimerkkinä siitä, kuinka kiistan pitkittyessä ratkaisu lipuu aina vain kauemmas ja kiinnittyy yhä pienempiin yksityiskohtiin. Luottamusta osapuolten välillä on koitettu rakentaa pienin askelin. Korona-aikaan tehtiin rokotusyhteistyötä ja 5G-verkko yritetään saada koko saarelle. Satamien avaamista puolin ja toisin kaupankäynnille on mietitty. 

Kyproksen presidentti Níkos Anastasiades on ehdottanut pohjoisosan lentokentälle kansainvälistä statusta, jos turkkilainen puoli suostuu palauttamaan Varoshan autiokaupungin alkuperäisille asukkailleen, kuten YK on edellyttänyt. Turkkilainen puoli vastasi avaamalla vuonna 1974 hylätyn kaupungin turisteille, jotka voivat kuin aikamatkalla ihmetellä ränsistynyttä kaupunkia.

Suurvaltapolitiikka on vahvasti läsnä strategisesti merkittävän saaren kohtalossa. Kreikassa ja Turkissa jakautuneen Kyproksen tilanne on kansallinen kysymys, joten Kreikan ja Turkin väliset kiistat eivät saaren tilannetta helpota.  Kumpikin maa toimii Britannian ohella saaren takaajavaltiona. Takaajavaltioita on usein syytetty siitä, että ne ovat pikemmin ongelman syy, kuin ratkaisu.

Suurin piirtein Uudenmaan kokoista saarta on turvaamassa merkittävä joukko sotilaallista voimaa. Kolonialistisesta brittihallinnosta muistuttaa kaksi brittitukikohtaa, joissa palvelee 17 000 sotilasta. Kreikalla on Kyproksella noin 950 sotilasta. Turkin joukkojen määräksi on arvioitu 30–40 000 sotilasta. Kyproksella on pakollinen asevelvollisuus ja oma kansalliskaartinsa, jossa palvelee noin 10 000 sotilasta. Vuosien varrella suomalaisia rauhanturvaajia on palvellut Kyproksella yli 10 000. YK-joukkoja on tällä hetkellä noin tuhat. 

Kyproksen kysymyksessä on kyse myös epäluottamuksesta kahden etnisen ryhmän välillä. Kristinuskon ja islamin, turkin ja kreikan kielen ja kahden eri kulttuurin vastakkainasettelu syveni brittien 82 vuotta kestäneen vallan aikana. Kreikassa 1950-luvulla nationalistien ajama ja ortodoksikirkon tukema énosis-ajattelu pyrki kaikkien Kreikan kulttuuripiiriin historiallisesti kuuluneiden alueiden liittämiseen takaisin emämaahan. Turkkilainen osapuoli tulkitsi énosiksen etniseksi puhdistukseksi ja ajoi saaren virallista jakamista. Iso-Britannian, Kreikan, Turkin ja Kyproksen kompromissineuvottelujen seurauksena päädyttiin kummankin vaihtoehdon välttämiseksi Kyproksen itsenäistymiseen vuonna 1960. 

Itsenäisen Kyproksen perustuslaki mahdollisti saaren jakamisen virallisesti kahteen etniseen ryhmään. Jaottelu eteni vääjäämättä kohti segregaatiota. Kyproksen turkkilaisilla oli omat koulunsa, oma terveydenhuolto, maksujärjestelmä ja omat poliisijoukot. Turkki rahoitti pitkälti tämän rinnakkaisen yhteiskunnan syntyä. Vastakkainasettelu kärjistyi väkivallaksi jo muutamassa vuodessa itsenäisyydestä ja kulminoitui vuonna 1974. Tuolloin Kreikan sotilasjuntta tuki vallankaappausta Kyproksella ja Turkki sai sytykkeen vallata 30 prosenttia Kyproksen pohjoisosasta. 

Ennen Kyproksen jakautumista saari oli suhteellisen tasaisesti eri ihmisryhmien asuttama. Valtaosa kyproslaisista asui suhteellisen pienissä, muutaman sadan asukkaan kylissä, joissa eri uskontoa edustavat kyproslaiset asuivat rinnakkain. Kyproksen jakautumisen jälkeen käsitystä kahdesta erillisestä etnisestä ryhmästä on vahvistettu muun muassa kouluopetuksessa ja kasvatuksessa, kertoo Harri Mäki-Reinikka.

• Olisi hyvä, että etnisyyden käsitettä tutkittaisiin saaren ulkopuolelta, sillä Kyproksella ollaan hyvin syvällä jaottelussa. Erityisesti vanhempi väestö Kyproksen turkkilaisella puolella kuitenkin kokee, että he ovat nimenomaan kyproslaisia, vaikka puhuvatkin turkkia.

Koska neuvottelupöytään ei päästä, talous on yhteistyöväline pohjoisen ja etelän välillä. Virallinen kaupankäynti on kuitenkin pientä, lähinnä paikallisia elintarvikkeita, ja arvoltaan noin viisi miljoonaa euroa vuosittain. On arvioitu, että saari voisi yhdistyessään kaksin- tai jopa kolminkertaistaa bruttokansantuotteensa. Suomi on ollut aloitteellinen edistäessään startup-yrittäjien välistä yhteistyötä ja saattamalla muun muassa naisyrittäjiä yhteen. Osapuolten suurin energia kuluu kuitenkin tilanteen pitämisessä nykytilassa. Jäätyneen konfliktin selvittelyssä koetaan joskus parhaaksi vain estää tilanteen paheneminen. Mutta jos tilanteen ei haluta jäävän pysyväksi, tarvitaan edelleen diplomatiaa, välitystoimia, kansainvälistä yhteistyötä ja rauhanponnisteluja.