Santiagon kaduilla ja puistoissa on väljää vaeltaa tammikuun helteessä. Taskuvarkaat, mafia mutta myös paperittomat siirtolaiset ovat muuttaneet katukuvaa. Sotilasjuntan ajan perintö vaikuttaa erityisesti taloudessa. Perustuslain uudistaminenkin jatkuu nykyisen vasemmistolaisen presidentin aikana.

Matkalainen huomaa lomakauttaan viettävien asukkaiden pakenemisen sankoin joukoin vuorten ympäröimän suurkaupungin tukahduttavasta kuumuudesta. Santiagolaiset olivat lähteneet Chilen maaseudulle sukuloimaan tai rannikolle rentoutumaan. Levolliseen tunnelmaan sekoittui kuitenkin jännittyneisyyttä, joka sai matkaajan varovaiseksi.

Ilmapiirissä väreilevän jännitteen ja pelon aisti esimerkiksi keskustan kävelykaduilla, joiden kummallekin laidalle oli asettunut pitkinä riveinä satoja pikkutavaroita kaupustelevia myyjiä. Heistä valtaosa oli siirtolaisia, joiden toimeksiantajat vahtivat heitä lähistöllä. Myyjät karkottaakseen ei turistin tarvinnut kuin kaivaa kamera laukustaan: maahan levityt tavarat ja myyjät olivat hetkessä tipotiessään palatakseen taas paikoilleen ”vaaran” väistyttyä.

Pääkaupungin kadut eivät vaikuttaneet muutenkaan järin turvallisilta. Taitavat taskuvarkaat väijyvät turisteja, joita kehotetaan erityiseen varovaisuuteen kaikkialla Chilessä.

Minulla oli se onni kaukaa tulleena kulkijana, että vieressäni liikkui koko ajan entinen Chilen presidentin henkivartija. Hänen tottunut silmänsä havaitsi vaaran ja tuima vilkaisu karkotti useamman minuun toivonsa laittaneen ovelan pikkuvarkaan.

Santiagossa huomioni saivat myös erilaiset telttakylät, nopeasti kokoon kyhätyt suojat ja makuupussit sekä niiden liepeillä aikaansa tappavat paperittomat maahanmuuttajat ja kotimaan syrjäytyneet, jotka olivat vallanneet tilaa itselleen jopa keskeisiltä valtaväyliltä. Osa heistä käyttäytyi arvaamattomasti ilmeisesti huumeiden vuoksi.

 

Santiagon kaupunkikuva oli yleisesti ottaen siisti – ellei ärsyynny graffiteista, joita on kaikkialla eurooppalaisten suurkaupunkien tapaan. Töhrittyjä olivat myös muistomerkit ja osa niistä oli rikkoutunut lukuisten talojen seinien lailla luodeista ja iskuista. Ne kertovat viime vuosien rajuista mielenosoituksista. Ne myös muistuttavat, että tässä kaupungissa voi rauha rikkoutua hetkessä jonkun mieliä kuohuttavan tapahtuman seurauksena.

Poliisi ja turvabisnes ovat lisäksi niin silmäänpistävä osa katukuvaa, ettei se jätä epäilyille sijaa. Levottomuuksiin on varauduttu. Vartiointi valtakunnan paraatipaikoilla ja vaurailla asuinalueilla on jatkuvaa.

Turvallisuus Chilessä ei ole heikentynyt vain Santiagossa, jossa asuu joka kolmas chileläinen. Chilen maanteillä on liikkunut autoja pysäytteleviä maantierosvoja viime vuosina siinä määrin, että esimerkiksi turisteja on varoitettu liikkumasta vuokra-autoilla. Rikollisuus lieveilmiöineen on levittäytynyt pääkaupungista myös moniin muihin kaupunkeihin ja taajamiin. Korkeat aidat, lukitut portit ja useampi tonttia vartioiva koira ovat itsestäänselvyys omakotiasujille.

Melko uusi ilmiö chileläisille on Andit ylittänyt ulkomainen mafia. ”Ensin täältä hakivat turvaa ne, jotka pakenivat oman maansa mafiaa. Perässä saapuivat ne, joita nämä ihmiset pakenivat”, minulle kuvaillaan.

Yksi osoitus rikollisuuden levittäytymisestä ovat suuresti lisääntyneet pelihallit, parturit ja vastaavat pienyritykset, joita paikalliset epäilevät rahanpesusta. Huume- ja muita kartelleja Andien maahan on tullut eri puolilta latinalaista Amerikkaa, jopa Meksikosta asti. Myös laillisesti ja laittomasti maahan tulleiden siirtolaisten hyväksikäyttö on lisännyt rikollista toimintaa ja väkivaltaa sekä synnyttänyt konflikteja väestöryhmien välillä.

Chileä on luonnehdittu usein Etelä-Amerikan eurooppalaisimmaksi maaksi. Sitä se monessa suhteessa on. Maa on palannut hiljalleen demokratiaan sotilasjuntan luovuttua vallastaan 1990-luvun vaihteessa. Chile on ollut maanosan parhaiten kasvavia talouksia 2000-luvulla luonnonvarojensa, teollisuutensa ja mittavan kalastuksensa turvin. Kaupunkien palveluja, asujamistoa tai autokantaa on vaikea erottaa eurooppalaisesta.

Digitalisaatio etenee reippain askelin. Verrattuna naapurimaihinsa Chile on ollut melko vakaa maa asua lukuun ottamatta maanjäristyksiä ja toimivia tulivuoria. Viime vuosina maa on kuitenkin vavahdellut muutenkin kuin maankuorensa liikahteluista.

Iso muutos on koskenut maan väestöä. Kun Chile menetti sotilasjuntan aikana 600 000 asukastaan ulkomaille, on se houkutellut tuon jälkeen yhä enemmän muuttajia muualta. Siirtolaisten osuus väestöstä on jo vajaat kymmenesosa, yli 1,5 miljoonaa. Maahanmuutto on suorastaan ajoittain riistäytynyt käsistä. Ulkomaalaissyntyinen väestö lähes kaksinkertaistui viimeisten kolmen vuoden aikana.

Ongelmana on eritoten laiton maahanmuutto Perun vastaiselta rajalta Pohjois-Chilessä. Esimerkiksi viime vuonna rajan ylitti ilman viisumia vaarallisia ja vaikeakulkuisia reittejä myöten arviolta noin 500 henkeä päivittäin. Edellisenä vuonna laittomia siirtolaisia arvioitiin tulleen yli 56 000, tuolloin valtaosin Venezuelasta. Joitakin satoja tuhansia tulijoita on saapunut tällä vuosituhannella myös Perusta, Haitista, Kolumbiasta ja Boliviasta.

Chileen muutetaan eri syistä. Usein paetaan köyhyyttä, väkivaltaisuuksia, kriisejä, syrjintää ja poliittista vainoa. Chile on myös tarjonnut erityisesti työnhakijoille taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia koulutuksesta terveydenhuoltoon ja pyrkinyt estämään syrjintää. Sen johtajat julistivat maahanmuuton taloudellisen kehityksen voimavaraksi. Maan rajojen vakuutettiin olevan auki turvaa hakeville, kunnes tulijoiden suuri määrä alkoi kehittyä ongelmaksi. Se myös synnytti varsinkin maan pohjoisosissa muukalaisvihaa, joka yltyi COVID-pandemian aikana. Viime aikojen vaaleissa maahanmuutto on ollut yksi keskeinen kiistojen aihe.

Hillitäkseen Perun rajan yli tulevaa siirtolaisuutta lieveilmiöineen Chile on kiristänyt viime vuosikymmenen lopulta lähtien suhtautumista tulijoihin. Lakeja on kiristetty ja rajaa on militarisoitu samalla, kun laittomia tulijoita on käännytetty takaisin lähtömaihinsa.

Tarapacán alueelle Pohjois-Chileen on jouduttu julistamaan ajoittain hätätila rikollisuuden ja siirtolaisten leireihin kohdistuneiden hyökkäysten vuoksi. Myös Chilen nykyisen vasemmistolaisen presidentin [lih] Gabriel Boricin nykyinen hallitus turvautunut koviin otteisiin rajalla, vaikka tämä esiintyi kampanjassaan liberaalina ja siirtolaisuutta ihmisoikeutena pitävänä.

Chilen ulkoministeri Alberto van Klaveren kuvaili viime keväänä tilannetta Chilen ja Perun raja-alueilla merkittäväksi humanitaariseksi ongelmaksi. Pahimmillaan siirtolaiset ovat jääneen kahden ”tulen väliin”, kun heitä on yritetty käännyttää Chilestä takaisin lähtömaihinsa, mutta heitä on estetty pääsemästä Perun puolelle rajaa. Toisaalta Chile on laillistanut oleskelun maassaan isolle joukolle laittomasti maahan tulleita ja jo useamman vuoden Chilessä asuneille siirtolaisille.

Chileläisillä riittää huolia ilman rajan yli tulleita ongelmiakin. Niistä kertoivat esimerkiksi 2020-luvun vaihteen väkivaltaiset mellakat Santiagossa ja joissakin muissa kaupungeissa. Niiden vuoksi jouduttiin julistamaan poikkeustila pääkaupungin metropolialueelle ja yhdeksään maakuntaan. Sotilaat ilmaantuivat Chilen kaduille ensi kertaa sitten juntan valtaannousun.

Mellakoinnin taustalla oli monia epäkohtia, joista tärkeimpiä oli eriarvoisuus ja elintason heikentymisen aiheuttama suuttumus. Eläminen Chilessä ei ole halpaa eivätkä palkat ja etuudet ole pysyneet hintojen nousun perässä. Tilanne pahentui pandemian aikana ja viime vuodesta lähtien energian hinnan nousun vuoksi.

Ongelmilla on taustansa. Augusto Pinochetin johtaman sotilasjuntan noudattama ”Chicagon koulukunnan” talouspolitiikka jakoi kansan kahtia. Vauraus ja voimavarat ovat sen perintönä kasautuneet hyvin eriarvoisesti väestöryhmien välillä. Chile on kehittyneistä maista taloudellisesti yhä epätasa-arvoisimpien joukossa, vaikka maassa ovat vuorotelleet keskustaoikeistolaiset ja keskustavasemmistolaiset hallitukset.

Valtiolla on ollut myös rajallisesti sananvaltaa yritystoimintaan sen jälkeen, kun lähes kaikki teollinen toiminta kuparikaivoksia lukuun ottamatta yksityistettiin. Ulkomaisten yhtiöiden osuus yritystoiminnasta on energialaitoksia myöten huomattava. Niiden voitoista ei ole herunut kuin murusia hyödyttämään chileläisten hyvinvointia.

Presidenttinä Pinochet esimerkiksi myi pilkkahinnalla vävylleen kallisarvoisen litiumia tuottavan yrityksen. Vasemmistolainen presidentti Boric esittelikin maan litiumvarannon kansallistamista viime toukokuussa. Hänen tavoitteenaan on valtiollinen yhtiö, jonka kautta solmittaisiin kaikki alan tuotantosopimukset.

Suurta tyytymättömyyttä on pitänyt yllä pitkin juntan jälkeistä aikaa yli 40 vuotta voimassa ollut kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia vahvasti rajaava perustuslaki, jolla armeija ja sotilasjuntta laillistivat valtansa. Kansallinen turvallisuusneuvosto Cosena sai sen myötä oikeuden puuttua mihin tahansa toimintaan ja lainsäädäntöön, joka sen mielestä uhkasi yhteiskuntajärjestystä tai turvallisuutta. Tuo perustuslaki on suurelta osin voimassa yhä.

Palauttaakseen demokratian Chilen poliittinen johto aloitti uuden perustuslain valmistelun laajalla pohjalla kolme vuotta sitten. Juuri lupaus uudesta perustuslaista, joka antaisi kansalaisille uusia oikeuksia, sai rauhoitettua maahan tuolloin levinneet mellakat.

Uudistuksen aloittamista kannatti kansanäänestyksessä neljä viidestä chileläisestä. Valmistelevan komitean ensimmäiseksi puheenjohtajaksi nousi mapuche-intiaaneja edustanut nainen kuin osoituksena halusta kuunnella kaikkia ja eritoten alkuperäisväestöä.

Esitys uudesta perustuslaista valmistui laajapohjaisen valmistelun jälkeen viime vuonna. Sitä pidettiin yhtenä maailman edistyksellisimmistä ympäristönsuojelun, sukupuolten tasa-arvon, sosiaalisten oikeuksien ja alkuperäiskansojen aseman paranemisen vuoksi. Lakiehdotuksella haluttiin jättää lopullisesti jäähyväiset diktatuurin ajalle ja luoda pohjaa hyvinvointivaltiolle.

Ehdotuksen valmistuminen aloitti massiivisen vanhoillisten tahojen ja median kampanjoinnin sitä vastaan. Esitystä moitittiin ylipitkäksi, vasemmistolaiseksi, tulkinnalliseksi ja kalliiksi. Valeuutiset, tahalliset väärinymmärrykset ja manipulointi kukoistivat. Kansalaisia peloteltiin muun muassa sillä, että valtio voisi takavarikoida asuntovelallisilta heidän omaisuutensa. Esitystä kannattavat voimat puolestaan luottivat sen läpimenoon, koska hankkeen aloittamista oli kannattanut chileläisten suuri enemmistö. Kampanjointi uudistuksen puolesta jäi pitkälti tekemättä.

Perustuslakiesitys hylättiin syyskuussa 2022, kun kuusi kymmenestä äänestäjästä asettui vastustamaan sitä. Osallistuminen vaaliin oli sakon uhalla pakollista. Se koitui ehdotuksen tappioksi. Äänensä kun antoivat myös poliittisesti passiiviset ja sosialismilla pelotellut ihmiset.

Uudistusta kannattaneet demokraattiset liikkeet olivat järkyttyneitä. Presidentti Boric pyysi tuloksen selvittyä kuitenkin poliittisia ryhmiä yhteistyöhön uudistuksen aloittamiseksi alusta.

Uusi 50-jäseninen valmistelukomitea valittiin vaaleilla kuluvan vuoden huhtikuussa ja sen on määrä tuoda esityksensä kansanäänestykseen vuoden lopulla. Komiteaan tuli vahva 33 jäsenen edustus oikeistoryhmistä. Se ennakoi ensimmäistä esitystä selvästi ”varovaisempaa” uudistusta. Se varmistaa myös sen, että kiistely perustuslaista jatkuu jo kolmatta vuotta perättäin Chilessä.

Kamppailu Chilen uudesta perustuslaista on ollut yksi osoitus poliittisesta heiluriliikkeestä, joka on ravistellut Latinalaisen Amerikan maita viime vuosina. Muutosvoima, joka nosti vielä muutama vuosi sitten edistyksellisiä ja demokratiaa ajavia johtajia valtaan monissa maanosan maissa, on kääntynyt toiseen suuntaan. Keskitien puolueet menettävät kannatustaan. Oikeistopopulistiset liikkeet ovat sen sijaan voimissaan ja saavat kannatusta jopa huono-osaiselta kansanosalta.

”Epätoivoiset ihmiset haluavat mitä tahansa muutosta. On arvaamatonta mitä tapahtuu, kun monet ovat vähän koulutettuja ja heitä on helppoa ohjailla valheellisilla väitteillä ja lupauksilla”, arvioi minulle chileläinen ystäväni.

Poliittisten virtausten äkilliset muutokset ilmenivät selvästi myös Chilen alkuperäiskansojen suurimman ryhmän, mapuche-intiaanien antamissa äänissä perustuslakiuudistuksesta. Enemmistö noin miljoonasta mapuchesta äänesti uudistusta vastaan, vaikka se olisi parantanut merkittävästi alkuperäisväestön asemaa ja oikeuksia.

Mapuchien elintaso on parantunut muun väestön vanavedessä. Myöskään heidän syrjintänsä ei ole enää niin räikeää kuin vielä viime vuosisadalla. Monet kiistat ovat kuitenkin paljastaneet vuosisataisen sorron jatkuvan. Esimerkkejä siitä ovat ulkomaisten energiayhtiöiden rakentaman vesivoiman yhteydessä syntyneet konfliktit, joissa on ollut kyse tekoaltaiden alleen jättämistä intiaanikylistä ja menetysten korvaamisesta.

Kamppailuja uusia vesivoimaloita vastaan käydään parhaillaankin mapuchien asuma-alueilla. Tuo vastarinta on lyönyt mapucheihin usein rikollisen leiman vankilatuomioineen.

Ymmärtääkseen mapuchien kaltoinkohtelua ei tarvitse kuin osallistua musiikkifestivaaliin mapuchien asuinalueella Biobio-joen varrella lähellä Argentiinan rajaa. Alkuvuodesta sellaisessa esiintyneen Illapu-yhtyeen uudet laulut ja päivän mittaan kuullut välispiikit kertoivat mapuchien taistelusta metsiensä, jokiensa ja kulttuurinsa puolesta suuryhtiöitä vastaan, poliisien osoittamasta väkivallasta mapucheja kohtaan, ahdistavasta arjesta ja tarpeesta jatkaa kamppailua oman elämäntavan säilyttämiseksi. Tunnelma oli kuin solidaarisuuskonserteissa, joita järjestettiin vuosikymmeniä sitten Chilen kansan puolesta Pinochetin junttaa vastaan.

Todellisuudessa suuri osa mapucheista on alistunut asemaansa toisen luokan kansalaisina. Turvaa ja vastauksia epävarmuuteensa he ovat kylissään tottuneet hakemaan katolisesta kirkosta. Se on kuitenkin menettänyt lyhyessä ajassa asemansa sitä koetelleiden skandaalien, ennen muuta pedofilian synnyttämän kohun, vuoksi. Siinä missä sunnuntaimessut täyttivät aiemmin mapuchekylien katoliset kirkot, on niissä ollut nykyisin vähänlaisesti väkeä.

Katolisen kirkon paikan ovat ottaneet evankeliset kirkkokunnat, joita on levinnyt ympäri maata. Aiemmin ne tunnettiin siitä, että ne tukivat Pinochetin junttaa. Nykyisin ne vastustavat ylipäätään reformeja ja niiden mukana myös perustuslain uudistusta. Yksi selitys mapuchien uutta perustuslakia vastustavalla kannalle onkin juuri evankelisten kirkkokuntien kielteinen näkemys.

Latinalaista Amerikkaa viime aikoina leimannut polarisaatio koskee myös mapucheja. Kun osa heistä on alistunutta ja vähintäänkin syrjäytymisvaarassa, on joukossa myös koulutettuja nuoria, joista on tullut mapuche -aktivisteja. Osa heistä on opiskellut ulkomailla ja he tiedostavat alkuperäiskansoja sortavat rakenteet ja käytännöt.

Chileen on muodostunut jo useampia radikaaleja mapuchien ryhmiä, joita kuvataan melko ehdottomiksi. Osa on hylännyt neuvottelujen tien, joka ei ole johtanut ryhmien käsityksen mukaan mihinkään konkreettiseen muutokseen. Moni nuori on radikalisoitunut ja valmis ”systeemiä vastaan” kohdistuviin iskuihin. Niitä on tehty jo useita ja niiden vuoksi osa aktivisteista on kärsimässä nyt vankiloissa tuomiotaan.