Stieg Larsson, kirjailija Lisbeth Salanderin hahmon takana, ei ollut vain dekkaristi. Hän oli ruotsalaisen Expo-lehden päätoimittaja. Hän perusti sen ystävineen vastustamaan ääriliikkeiden nousua. Nyt niistä on tullut salonkikelpoisia. Voi vain kuvitella Larssonin epäuskon – jos hän eläisi vielä. 

Pascal Engman ei ole vain chileläisruotsalainen uuden polven menestyskirjailija. Hänen dekkarinsa ovat yhteiskunnallisia puheenvuoroja segregaatiosta (jonka ruotsalaiset toteuttivat ihan itse), jengiytymisestä ja sen lonkeroista oikeuslaitoksen ja poliisin toimintaan mutta myös luottamuksen puutteesta ja siitä, etteivät kaikki koe tuntevansa kuuluvan yhteiskuntaan.  

Parhaat ja yhteiskunnallisesti terävät dekkarit saattavat valaista yhteiskunnan pimeitä nurkkia ja elämän eri puolia paremmin ja uskottavammin kuin politiikan ja sosiaalisen median melkein julkkikset. Ne, jotka avautuvat kaikesta mahdollisesta masennuksesta makuuhuoneeseen. Tai toistavat: meidän on pakko.  

Tai ne yritysjohtajat, joille mikään ”kannustus” ei riitä, ja jotka säännöllisin välein keräävät kimpsunsa siirtyäkseen seuraavaan firmaan – yleensä sellaiseen, jossa valtio on osaomistajana. Onko yritysmaailmasta tullut suljettu klubi? Tuottavuuskin, Suomen elinkeinoelämän kesto-ongelma, nähdään vain teknologiainvestointeina. Johtamisesta se kuitenkin aina alkaa – ja viisaudesta hyödyntää yritysten ja yhteisöjen työntekijöiden hiljaista tietoa. 

Hyviä dekkariaiheita jälkimmäisetkin. 

Norjassa Työväenpuolueen pääministeri Jonas Gahr Støren vähemmistöhallituksesta puolet ministereistä on joutunut eroamaan erilaisten virhearvioiden tai väärinkäytösten vuoksi. Ruotsissa oikeistohallitusta johtaa Ulf Kristersson, tosiasiassa kuitenkin Ruotsidemokraattien (SD) Jimmie Åkesson.  

Nyt on ilmennyt, että SD:lla on sosiaalisessa mediassa suuri määrä anonyymejä tilejä, joita käytetään poliittisten vastustajien ja maahanmuuttajien pilkkaamiseen ja mustamaalaamiseen – suoraan hallituskorttelista. Trollaus ei aina tulekaan muualta. 

Suomessa valtioneuvoston kanslian tilaaman luottamustutkimuksen mukaan pääministeri Petteri Orpon ja Riikka Purran hallitus on ennätyksellisen epäsuosittu. EU:n komission puheenjohtaja, oikeiston Ursula von der Leyen yrittänee samaa: oman vallan varmistamiseksi liittoudutaan laitaoikeiston kanssa. Ihmisten välinpitämättömyys – sekin on osoitus luottamuksen rapautumisesta – voi tehdä tämän mahdolliseksi. Asiaan voi vaikuttaa 9.6 EU-vaaleissa. 

Ellei ole luottamusta, saati tunnetta, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja olla aktiivinen kansalainen yhteiskunnassa, demokratia alkaa säröillä.  

Mitä oikein on tapahtunut?  Vaarallista kotimaisessa nykymenossa on erityisesti vääristynyt käsitys demokratiasta. Edustuksellinen demokratia tarvitsee aina rinnalleen moniäänisen kansalaisyhteiskunnan, kansalaisten aktiivisen mukanaolon samoin kuin vapaan median ikään kuin kansanvallan happena. Ellei ole luottamusta, saati tunnetta, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja olla aktiivinen kansalainen yhteiskunnassa, demokratia alkaa säröillä.  

Ruotsalaisen sosialidemokraatin Albin Hanssonin luonnehtiman kansankodin periaatteet: ”Hyvässä kodissa vallitsevat tasa-arvoisuus, toisista huolehtiminen, yhteistyö, avuliaisuus”. Viimeisten vuosien aikana ne ovat korvautunee pikkuhiljaa: ”Kilpailukykyisessä (rajansa sulkevassa) kansallisvaltiossa vallitsee eriarvoisuus, rasismi, vahvemman oikeus, vastakkainasettelu ja jokaisen on huolehdittava itsestään.” 

Kun luottamus, keskinäinen kanssakäyminen ja yhteinen toiminta loppuvat, kokonaiset imperiumit ovat kaatuneet. Sanotaan, että historialla on tapana toistaa itseään. Mutta voi olla myös vastaanpanemisen mahdollisuuksia kuten professori Arto O. Salonen kirjoittaa. Demokratia voi nousta siivilleen! 

Suomi vastustaa Unkarin ja eräiden muiden maiden kanssa EU:n ennallistamisasetusta siksi, että se maksaa liikaa. Eurooppa on kuitenkin kaikista nopeimmin lämpenevä maanosa. Ympäristön ennallistaminen ja luontokadon pysäyttämisen ovat tärkeitä hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä mutta myös arvokasta ihmisille ja eläimille. Kalliimmaksi tulee, ellei nyt toimita. 

Vaikka kaikkien täytyy tietää ilmaston lämpenemisen olevan eksistentiaalinen ja globaali uhka, sotatoimia Ukrainassa halutaan laajentaa. Asevarustelussa mikään ei liioin ole kallista. Sodankäynnin ja infrastruktuurin tuhoamisen hiilidioksidipäästöt ovat kansainvälisissä päästötilastoissa myös vapaamatkustajia: niitä ei edes lasketa.  

Kaikkinaiset rauhanponnistelut siksi Ukrainassa, Gazassa, Jemenissä, Sudanissa – ja muuallakin – ovat nyt tarpeellisia eivätkä vain inhimillisen kärsimyksen lopettamiseksi vaan myös ilmastoturvallisuuden vuoksi. Erityisesti siksi, ettei väkivallalla voiteta mitään. Erilaisia toimia ja vetoomuksia tarvitaan. 

Ihmiskunta on kovan paikan edessä. Sen on kyettävä ratkaisemaan maapallolle itse aiheuttamansa ongelma. Aikaa ei ole paljon. On kysyttävä kaiken tekemisen ja päätöksenteon suhteen, ovatko ratkaisut kestäviä? Hyvää elämää voidaan tavoitella ilman, että tuhotaan luontoa, tuhlataan maapallon rikkauksia, haetaan talouskasvua menneen ajan mittareilla, saati alistetaan ja köyhdytetään muita ihmisiä.  

Ydin-sisällöissä esillä ovat rauhanliikkeen ja -järjestöjen moninainen toiminta, ikävä kyllä myös kysymysmerkit tulevaisuuden suhteen. Mutta myös humanitaarinen oikeus Marja Lehdon esseessä. Samoin tutkimme demokratian olemusta, muistamme sen juhlahetkiä ja Nelson Mandelan roolia yhteistyön ja luottamuksen rakentajana. Hän on siksi innoittajana myös kansikuvassamme.  

Minna Väisänen on heittänyt arpanoppaa ja saanut miltei järkevän runomitallisen tekstin aikaiseksi Antti Kurosen haastattelusta Voima-lehdessä. 

Kerromme lukemisen arvoisista kirjoista ja yritämme hakea Pasi Kostiaisen jutussa vastausta Taylor Swiftin megasuosioon, joka saattanee heiluttaa tulevia Yhdysvaltojen vaaleja. 

Ydin ja sen tekijät toivottavat hyvää kesää – ei ennätyskuumaa mutta leppoisaa hyvien lukuhetkien parissa. Mehän emme luovuta, keräämme vain voimia!