Ritva Viljanen

Ritva Viljanen: Kotoutuksen sijaan näytetään ulko-ovea

Maahanmuuttajien, erityisesti turvapaikanhakijoiden asemaa heikennetään ennen näkemättömästi. Muutokset eivät koske vain ulkomaalaislain tiukennuksia, vaan myös maahanmuuttajien sosiaaliturvaa, neuvontapalveluja, mielenterveyspalveluja, nuorten yksilöllisiä tukipalveluja sekä yhteisöllisiä toimintapalveluja.

Lisäksi maahanmuuttajille palveluja tarjoavien järjestöjen tukia leikataan. Ensi vuoden talousarviossa maahanmuuttajia auttavien järjestöjen leikkaukset ylittävät pääsääntöisesti 40 % tuesta. Muutokset on tehty sydämettömästi.

Julkaistu 1.2.2026

Esimerkiksi 1.9.2025 voimaan tulleen ulkomaalaislain muutoksen myötä oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä on, että hakijan henkilöllisyys on todennettu voimassa olevalla kansallisella matkustusasiakirjalla. Aiemmin edellytettiin vain matkustusasiakirjaa. Näin saatiin aikaan se, etteivät palestiinalaiset ja somalialaiset voi hakea Suomesta mitään oleskelulupaa – ei työtä, ei opiskelua, ei tutkijan tai yrittäjän oleskelulupaa. Ainoa mahdollisuus on hakea turvapaikkaa. Turvapaikanhakija ei Suomessa saa tehdä työtä 6 kuukauteen, vaan on otettava sosiaalitukia.

Suomi on poiketen muista Euroopan maista linjannut myös, ettei Suomessa hyväksytä mitään somalialaista asiakirjaa. Somalialaiset ovat ainoa kansallisuus, jonka kohdalla kansallista passia ei tunnusteta Suomessa.

Suomessa pitkään oleskelleet ja täällä opiskelleet ja esimerkiksi terveydenhuoltoalalle tutkinnon suorittaneet somalialaiset eivät saa tehdä työtä, johon ovat saaneet koulutuksen. Tällaiseen tilanteeseen on joutunut Suomessa jopa vuosia asuneita somalialaisia.  Kun heidän nykyiset lupansa loppuvat, alkaa heidän häätämisensä Suomesta.

**

Nykyisiä oleskelulupien määräaikoja on lyhennetty. Perheen yhdistämisen edellytyksiä on tiukennettu. Ansiorajoja on korotettu kohtuuttomasti. Kansalaisuuden saamisen ehtoja on tiukennettu ja sitä voi hakea vasta kahdeksan maassaolovuoden jälkeen. Myös myöntöprosessi kestää vuosia. Täällä olevat maahanmuuttajat eivät voi siis esimerkiksi äänestää eduskuntavaaleissa vuosikausiin.

Kansalaisuutta ei myönnetä, jos hakija on käyttänyt Suomen perustuslain takaamia perusoikeuksia, esimerkiksi saanut sosiaaliturvaetuuksia ennen kansalaisuuden saamista. Jokaiselle kuuluviin perusoikeuksiin turvautuminen merkitsee ulkomaalaiselle omien perusoikeuksiensa menettämistä.

Muutokset tehdään pistemäisesti ja jatkuvasti. Touko-heinäkuun aikana tuli voimaan erikseen kolme ulkomaalaislain muutosta. Miten kukaan voi hallita enää kokonaisuutta?

**

Kirjoittaja on kaupunkineuvos. Hän on toiminut muun muassa Vantaan kaupunginjohtajana ja sisäministeriön kansliapäällikkönä.