
Mereen käännytetyt
Mohammad, nuori syyrialaismies, nousee laivan portaita. Seitsemän tunnin kärsimyksen jälkeen avomerellä hän on vihdoin turvassa. Olemme Emergency-järjestön Life Support -nimisen etsintä- ja pelastusaluksen kyydissä Välimerellä.

Ideologisuudesta eilisestä nykypäivään
Ydin-keskustelumme Marianne Sandelinin kanssa käsittelee ideologioita. Niillä on pölyttynyt ja jopa kielteinen klangi. Silti ne ovat olemassa ja vaikuttavat yhä.

Tähtitaivas – lohtu ja voima
Tiedättehän hetket, jolloin ei saa unta. Puolivalveessa näkee ja kokee jotain sellaista, mikä ei ole totta. Ajatukset jumittuvat. Yhtäkkiä niitä rikkovat unohtuneet, poisheitetyt tai syrjään työnnetyt muistikuvat. Ne tuntuvat ja...

Flow voi lähteä Suvilahdesta, mutta lähteekö graffiti Flowsta?
Graffiti on kulkenut pitkän matkan marginaalista valtakulttuuriin ja sen rooliin Flow-festivaalilla tiivistyy kaupallisuuden ja vastakulttuurien jatkuva konflikti.

Stop the War
Mr Biden, näemme teidän viestittävän olevanne kyllästynyt Israelin politiikkaan. Sanotte tuhon ja tappamisen menneen Gazassa liian pitkälle. Mutta haluamme kertoa teille, etteivät kovat sanat ja tuomitseminen riitä tuomaan muutosta.

Jaettu valta uusin silmin – pitäjäaktivismia ja kaupunginosatoimijuutta
Demokratia lepää jaetun vallan varassa. Toimivassa demokratiassa kansalaiset kokevat, että heillä on aito mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin. Mutta kun ihmisestä alkaa tuntua, ettei ympäröiviin olosuhteisiin pysty vaikuttamaan, ollaan vaaran tiellä....

Tähden valta
Suomi 2024: on ajankohtaista laulaa natseista. Muu maailma 2024: ratkaiseeko Taylor Swift Yhdysvaltain presidentinvaalit?

Rauhanliikettä ei alasajeta eikä ääntä vaienneta
Ihmiset luottavat tutkitusti enemmän väkivallattomaan toimintaan kuin väkivaltaiseen. Miten rauhanliike näkee tulevaisuutensa, kun rahoitusperusteet muuttuvat? Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius ja Suomen Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro kertovat.