Somen koukuttavat algoritmit
Kuvittele tulevaisuus! Sjundeå svenska skolanin oppilaiden rauhanjulisteet inspiroivat ja muistuttavat yhteisestä maapallostamme, ystävyydestä ja ilosta. Adamin, Mariuksen ja Kiran mielestä aikuisten pitää pystyä parempaan, kun maailmassa on nyt paljon huolenaiheita....
Kauan sitten kaukaisessa tasavallassa…
Tähtien sodan ikoniset iskusotilaat (stormtroopers) saivat englanninkielisen nimensä natsien SA-joukoilta, mutta niiden pitkälle kehittynyt sotateknologia on toiminut myös viittauksena USA:n sotakoneistoon. (Kuva: ©2016 Lucasfilm Ltd.) Tähtien sota ei ole koskaan...
Sinimustien soturien ristiretki
Vaikka ulkoministeri Soinilla on ollut aika matala profiili viime aikoina, samaa ei voi sanoa hänen puoluetoveristaan puolustusministeri Niinistöstä. Hänen loppukirinsä ennen vaaleja on ollut huimaa seurattavaa. Nähtäväksi jää, onko se...
Asekaupan säännöt
Kuva: Pekka Elomaa. Suurlähettiläs Klaus Korhosen työlistalla ovat olleet niin kemialliset aseet ja ydinturva kuin uusi kansainvälinen asekauppasopimuskin. Mistä siinä on kyse ja mihin asevalvonnan sopimuksilla ylipäätään pyritään?
Toimeentulon tuolla puolen
Kuvitus: Mikko Torvinen. Valtaosassa Euroopan maista vähimmäisturva ei riitä takaamaan kaikille kunniallista elämää. Tutkimusten mukaan myös Suomi kuuluu tähän joukkoon.
Minä olen muistanut
Museovierailulla avautuvat silmät, aivoissa palasina oleva tieto järjestyy uudella tavalla ja myös erilaiset tunnekokemukset ravitsevat sielua, aivan kuten hyvää kirjaa lukiessa. Nyt vain kaikki aistit vahvistavat muutaman tunnin elämystä, joka...
Sisällysluettelo 2/2018
Ydin 2/2018 tarkastelee oikeutta toimeentuloon Suomessa ja Euroopassa. Jiri Sironen ja Arja Alho miettivät, onko Euroopan unioni jo kiinnostuneempi köyhyyden vähentämisestä kuin suomalaiset päättäjät. Lauri Mäkinen raportoi tutkimuksista, joiden mukaan...
Nettijätit valtion tontilla
geralt/Pixabay. Digialan yhtiöt ovat ottamassa hoitaakseen yhä suuremman osan valtion tehtävistä. Samalla kansalaiset tulevat olemaan kasvavassa määrin niiden määräysvallan alaisia.
Olkiluoto 3 – renessanssin aloittajasta murheenkryyniksi
Olkiluodon ydinvoimala-alueella Eurajoella. Rakenteilla oleva kolmosreaktori on kuvassa vasemmalla. Marabu / Pixabay Olkiluodon kolmannen reaktorin kohdalla parhaiten onnistuivat mielikuvamarkkinointi ja idean lobbaaminen eduskunnassa. Puolustajiensa lupauksia ikuisuusprojekti ei sen sijaan ole...
Vapaudesta puhua itselle
”Älä lue kommenttiosiota”, pomppaa mieleeni automaattisesti, kun luen juttua ei-valkoiselta toimittajalta tai juttua, jossa on edustettuna ei-valkoinen ihminen. Vapaana jylläävien rasististen ja nativististen kommenttien lukeminen muistuttaa asioista, jotka laitan vaakalaudalle,...
Paperittomien lääkäri
Kuva: Pekka Elomaa Ville Holmbergin mielestä lääkärillä on velvollisuus huolehtia potilaiden ihmisoikeuksien toteutumisesta. Hän tuntee ihmisoikeussopimukset sekä työskentelee paperittomien klinikalla vapaaehtoisena.