11 ehdotusta toistemme kohtaamiseen
Rauhankasvatusinstituutin viestintäpäällikkö Heli Pekkonen: ”Miltä kuulostaisi kaupunki, jossa ihmiset lähtökohtaisesti uskovat toisesta hyvää ennen kuin tietävät toisin? Entä sellainen, jossa ihmiset auttavat ja tukevat toisiaan sekä pyytävät tarvittaessa apua?”
Turvallisemman tilan periaatteista on viime vuosina käyty varsin näkyvää keskustelua, johon ovat osallistuneet keskustelijat mielipidesfäärin eri laidoilta. Oman osansa ovat antaneet myös kulttuurielämän toimijat ja tutkijat.
Itseäni on mietityttänyt, miksi koulutetut ja kriittisesti ajattelevat ihmiset tuntuvat ymmärtävän turvallisemman tilan periaatteet väärin. Pohjimmiltaan kyse on toisen sivistyneestä kohtaamisesta, kunnioituksesta ja ennakkoluulottomuudesta. Kaikki nämä mahtuvat varsin kitkattomasti länsimaisen sivistyskäsityksen hyveisiin.
Turvallisempi tila on noussut esiin siksi, että aina on ollut ihmisryhmiä, erityisesti vähemmistöihin ja marginaaleihin kuuluvia, jotka eivät ole voineet olettaa tulevansa kohdatuksi sivistyneesti ja kunnioittavasti. Ja tämä todellisuus on nyt tehty näkyväksi.
**
Olemme Oulussa pohtineet viime syksyn aikana 15 eri taustoista tulevan nuoren kanssa, mikä tekisi Oulusta vielä paremman paikan asua ja kuulua. Heidän viestinsä on ollut selvä: kun rasismiin, vihapuheeseen ja syrjintään puututaan, kaikkien on parempi olla.
He ehdottavat seuraavaa:
- Ennen kuin tiedämme toisin, uskomme toisesta hyvää.
- Emme tee oletuksia tai tuomitse toisiamme pelkän ulkonäön perusteella.
- Meillä kaikilla – sinulla ja minulla – on vastuu siitä, ettemme häiritse tai puhu pahaa toisistamme. Muistamme vastuumme.
- Autamme ja tuemme toisiamme. Pyydämme tarvittaessa apua.
- Uskallamme olla rohkeita ja kohdata asioita. Kysy vain.
- Jos todistamme rasistista kiusaamista, muuta syrjintää tai ulossulkemista, puutumme siihen. Uskallamme sanoa: ”Tuo ei ole ok.”
- Kunnioitamme toisiamme ja toistemme mielipiteitä. Saa olla myös eri mieltä.
- Pidämme mielemme avoimena toisillemme.
- Muistamme, että meillä on vastuu kuunnella myös omia tarpeitamme. Sanomme rohkeasti toiselle, mitä tarvitsemme.
- Virheet kuuluvat elämään. Kukaan ei ole valmis.
- Suhtaudumme rakkaudella itseemme, toisiimme ja elämään. Tärkeintä on rakkaus.
Ei kuulosta kovin rajoittavalta, vai mitä?
Olemme kuvanneet ehdotuksista videoteoksen, joka pyörii Oulun kaupunkitilan julkisilla näytöillä rasismin vastaisella viikolla maaliskuun puolivälissä. Videoteos on osa EU:n osarahoittamaa KoVa -hanketta.