Ison-Britannian ero EU:sta tapahtui sosiaalisen median vaalikentillä.
succo / pixabay, CC0 Public Domain
Suomen Savossa kesäkuun 24. päivä vuonna 2016 valkeni normaalina ja kauniina kesäpäivänä juhannuksen alla. Britanniassa kuitenkin herättiin uskomattomaan aamuun. Edellisen päivän kansanäänestyksessä Yhdistyneen kuningaskunnan EU-jäsenyydestä enemmistö äänistä oli mennyt unionista eroamista kannattavalle kannalle.
Miten niin oli voinut käydä? Internetissä oli kuhissut vaalien alla, mutta mielipidemittaukset näyttivät suotuisilta unioniin jäämistä toivoville.
Kevään puhkeaminen kylmän horroksesta on ottanut aikaa. Syntymän ihme ja menetyksen suru vuorottelevat niin luonnon kiertokulussa kuin ihmisten elämässä. Samat kaaret löytyvät myös kansakunnan historiallisesta muistista.
Mies kertoo tarinaa. Vastaa niin kuin tuntemattomalle kysyjälle kerrotaan: rauhallisesti, kiihkotta. Kamera ei näytä kasvoja, enkä muista tarinaa sanasta sanaan jälkikäteen, mutta sen perussanoma on tuttu.
Maailman kirjat ovat epäjärjestyksessä – elleivät sekaisin.
Yhdysvaltain vaalit hämmensivät. Hillary Clintonin voittoa oltiin pedattu pitkään. Mieleeni tuli syksy 2008, jolloin olin postdoc-tutkijana Chicagossa. Luin politiikan teoriaa professorini Ernesto Laclaun kanssa Northwestern-yliopistossa ja ymmärsin Barack Obamaa täysin. Hän rinnasti erilaisia poliittisia vaatimuksia, eri ryhmät olivat innoissaan värväämässä Obamalle kannattajia. John McCain ja Sarah Palin olivat sivuosassa – vaikka Palin oli monelle uhka, Obama oli toivon symboli.
