Amanda Gorman presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisissa tammikuussa. (Carlos M. Vazquez II/USA:n puolustusministeriö, CC BY 2.0)
Amanda Gormanin runo ”The Hill We Climb” presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisissa on saanut paljon kiitosta. Mutta mitä se kertoo amerikkalaisen kulttuurin tilasta?
Salaliittoteorioita esittelevä liitutaulu New Yorkissa vuonna 2016. (Harald Groven, CC BY-SA 2.0)
Salaliittomyytti ei ole helppo ratkaisu, sillä sille on annettava koko elämä. Niin tekivät myös Donald Trumpin puheisiin uskoneet.
Julkisuus muuttui jo aikaa sitten ja räjähti uuteen ulottuvuuteen internetin myötä. Se on globaalia ja medioitunutta, mutta myös keskittynyttä. Muutokset näkyvät niin Venäjällä Navalnyin perusteetonta vangitsemista protestoivissa mielenosoituksissa kuin Yhdysvalloissa Capitol-kukkulalle loppiaisena rynnineissä rettelöitsijöissä sekä heihin liittyvässä tarinankerronnassa ja uutiskuvissa.
Kummassakin on kyse demokratiasta. Ensimmäisessä sen puutteesta ja toisessa sen kipuilusta, jopa hauraudesta. Kummassakin on kyse riippumattoman ja luotettavan tiedonvälityksen puutteesta tai sen ongelmista, mutta myös julkisuuden näkyvän ja näkymättömän ristiriidoista – toisin sanoen julkisen ja yksityisen sfääreistä, jotka ovat uuden näkyvyyden paineissa.
Marc Ribot esiintymässä Espoossa tammikuussa 2020. (Kuva: Pasi Kostiainen)
Vanha partisaanilaulu on tullut muotiin muun muassa Donald Trumpin vastustajien protesteissa ja Rahapaja-sarjan myötä.
Koronapandemia ja Yhdysvaltojen vaalit ovat hallinneet mediatilaa niin maalla, merellä kuin ilmassa. Jälkimmäinen asia on ratkennut ja vaalin tulos on selvä: Joe Biden on voittanut niin valitsijoiden kuin ääntenkin enemmistön ja hänestä tulee Yhdysvaltojen seuraava presidentti. Vaalituloksen peukaloinnista ei ole mitään näyttöä.
Bidenin voitosta huolimatta demokraattiystäväni ovat olleet hämmentyneitä. Kongressin edustajainhuoneen demokraattienemmistö kapeni, senaatin kohtalo riippuu Georgian osavaltion uusintavaalista. He eivät voi käsittää, miten on mahdollista, että republikaanit ovat selvinneet kuivin jaloin Donald Trumpin kaltaisesta presidentistä ja hänen kaudestaan.
Henry Fonda (oik.) tulevana presidenttinä John Fordin elokuvassa Kansan sankari (1939). (Criterion Collection)
Viimeisen sadan vuoden aikana viihdeteollisuuden esittämä kuva poliitikoista on muokannut äänestäjien asenteita. Parhaimpia median hyödyntäjiä ja myyttien vahvistajia ovat olleet yhdysvaltalaiset presidenttiehdokkaat.
Kuva: Taru Salmenkari.
Kiina hyötyy vapaakaupasta, mutta nationalismin vetovoima ja ulkopoliittiset edut estävät sen johtoa taipumasta Trumpin kiristykseen.
Trabantin etuvalo. Horia Varlan, CC BY 2.0.
EU:n itäisten jäsenmaiden ongelmat eivät todellisuudessa poikkea meidän ”läntisistä” haasteistamme, vaan molemmat ovat osa kollektiivisia identiteettejä hajottavaa modernisaatioilmiötä.
Presidentti Donald Trump (vas.) ja kruununprinssi Muhammad bin Salman (oik.) Valkoisessa talossa maaliskuussa 2017. (Shealah Craighead/Valkoinen talo)
Kruununprinssi Muhammad bin Salmania pidettiin aikaisemmin Saudi-Arabian modernisoijana. Viimeistään toimittaja Jamal Khashoggin raaka murha on kuitenkin saanut muun maailman tarkkailemaan kauhuissaan öljykuningaskunnan tapahtumia.
Stacey Abrams Teksasin yliopiston Barbara Jordan -foorumissa vuonna 2012. (Lyndon B. Johnson School of Public Affairs, CC BY-SA 2.0)
USA:n Syvää etelää pidetään usein yksiulotteisesti konservatiivisena ja taantumuksellisena alueena. Georgian kuvernöörinvaalit ovat kuitenkin valaiseva esimerkki siitä, että etelän osavaltiot ovat nykyisellään keskeinen erilaisten yhteiskunnallisten muutosprosessien ja poliittisten kamppailujen näyttämö. Lue loppuun