Avainsana-arkisto: liikenne

Kerro, kerro kuvastin

Arja Alho

Politiikan kauniit ja rikkaat tanssivat jo tähtien kanssa ja tekevät diilejä. He avautuvat elämänsä vastoinkäymisistä ja joskus onnen hetkistäkin. Tiedämme, mitä Liike nyt -aktivistit sanovat baaritiskin naiselle ja kuinka toisen puolen kansanedustaja kamppailee viinapirun kanssa.

Politiikan rohkeat sankarit sen sijaan tekevät työtä lähes vuorotta. Odotamme heiltä kansan edustamisessa vastuullisuutta, näkemyksellisyyttä ja nuhteettomuutta. Ne kaikki ovat vaikeita asioita kenelle tahansa. Keväällä arvioimme heitä: joko luotamme tai sitten ei. Silti tärkeintä on, millaisilla ohjelmallisilla kysymyksillä niin puolueet kuin ehdokkaatkin puhuttelevat meitä ja mille he haluavat kannatuksemme!

Lue loppuun

Toimiva raideliikenne vaatii rahaa

Merja Kyllönen

Kuva: Nick Tulinen

Suomessa ei ole kovin montaa ihmistä, joka olisi osallistunut EU:n neljännen rautatiepaketin valmisteluun ja neuvotteluun yhtä kädet savessa kuin meikäläinen. Uskallan siis väittää vastaan, kun kotimaiset päättäjät yrittävät jälleen kerran vierittää vastuuta päätöksistään EU:n syyksi: Kukaan ei tule painostamaan tai pakottamaan hätäisiin liikkeisiin rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle avaamisen kanssa. Suomella ei ole tässä asiassa mitään kiirettä.

Lue loppuun