Avainsana-arkisto: monikulttuurisuus

Moskeija Helsinkiin – millainen ja kenen rahoilla?

Ytimen toimituskunta

Kuva: Heidi Rautionmaa.

Muslimiväestö kasvaa Suomessa. Rukouspaikkaa tarvitaan, mutta myös keskustelua islamista ja sen eri ulottuvuuksista.

Oasis Foundation -säätiö on esittänyt, että Helsingin kaupunki varaisi suurmoskeijalle tontin Hanasaaresta, jonka yhteydessä olisi myös monitoimitila. Hankkeen kustannusarvio on noin 140 miljoonaa. Moskeijan suunnitteluvaiheen rahoituksesta vastaa Bahrainin kuningaskunta.

Keskustelu moskeijasta on herättänyt paljon tunteita ja polarisoitunut nopeasti. Helsingin seurakuntayhtymän yhteiskunnallinen työ ja Ydin-lehti järjestivät keskustelutilaisuuden, jossa avattiin paitsi Lähi-idän tilanteen taustoja myös niiden yhteyttä moskeijahankeen rahoitukseen. Vuoropuhelua moskeijasta ja sen rahoituksesta tarvitaan niin hankkeen ajajien kuin helsinkiläisten päättäjien välillä.

Lue loppuun

Pidä huivista kiinni, Habiba!

YDIN 20161125 HELSINKI Projektikoordinaattori Habiba Ali, Kirkon Ulkomaanapu. Kuva Pekka Elomaa

Habiba Ali tuli Suomeen vuonna 1991 perheenyhdistämisen kautta. Tällä hetkellä hän tekee perhetyötä Kirkon Ulkomaanavussa ja on seitsemän lapsen äiti.

Habiba Alin matka Suomeen oli pitkä ja vaivalloinen. Hänen viisi vanhinta sisarustaan olivat tulleet aikaisemmin Suomeen silloisen Neuvostoliiton kautta. Somalian sisällissodassa lapset menettivät isänsä ja äidin piti valita yhdestätoista lapsesta ne, jotka mahtuivat viimeiseen lentokoneeseen Mogadishusta Moskovaan.

Lue loppuun

Pääkirjoitus 3/2015: Nyt on aika – Rise Against

Arja Alho

Pääministeri Juha Sipilä on mukava mies. Olen ollut tilaisuudessa, jossa hän sai yleisön ulvomaan hulvattomalla tarinallaan. Sipilän valtti on hyvä itsetunto ja varmuus tekemisestään. Mutta ei hän mikään alkiolainen keskustalainen ole. Alkiolaisuus on tiivistettynä edistysuskoa yhdistettynä köyhän asian puolustamiseen. Sipilä on yritysjohtaja, jolla on konservatiiviset arvot.

Kokoomukselle on sopinut paremmin kuin hyvin käsitys julkisen talouden tehottomuudesta ja markkinoiden tehokkuudesta. Sipilä on perinteisessä mielessä enemmän oikeistolainen kuin keskustalainen. Siksi ei olekaan kummallista, että kokoomus on mukana kilpailukykyloikkien askelmerkkien piirustamisessa. Lue loppuun