”Kahdeksanvuotiaana tiesin / että maailma tuhoutuu / kaksintaistelussa suurvaltojen…” Näin kirjoitti aikoinaan Anni Sinnemäki ja lauloi Ultra Bra, kuvaten hyvin 80-lukulaisten nuorten kokemusta ydinpelotteen alla. Monesta koulusta Suomessakin osallistuttiin rauhanmarsseihin, niin kuin koko Euroopassa. Uhka siitä, että suurvallat eivät vain verbaalisesti uhkailisi ydinaseilla ja loisi niillä pelotetta, vaan että niitä oikeasti käytettäisiin, oli todellisuutta. ”Läheltä piti” -tilanteitakin oli.

Kun sotilasliitot alkoivat suunnitella uusien keskimatkan ohjuksien sijoittamista Eurooppaan, ihmisten takapihoille, eurooppalaiset heräsivät protestoimaan. Maapallon täystuho kertaheitolla tuntui ei ainoastaan mahdolliselta, vaan jopa todennäköiseltä optiolta kylmän sodan Euroopassa.

Britannian parlamentin alahuoneen tiloissa julkaistiin 28. huhtikuuta 1980 vetoomus nimeltä ”European Nuclear Disarmament Appeal”, END-vetoomukseksikin kutsuttu. Se oli pääosin E.P. Thompsonin, Mary Kaldorin, Dan Smithin ja Ken Coatesin käsialaa, mutta samalla tulosta laajemmista keskusteluista erityisesti brittiläisen rauhanliikkeen parissa. Kylmän sodan kilpavarustelun kiihtyminen ja ydinasepelote aktivoi uudelleen ”vanhoja” rauhanjärjestöjä sekä loi pohjaa myös uusille liikkeille, ryhmille ja aktivismille.

Vetoomuksesta syntynyt END-liike vaati aseidenriisuntaa sekä idältä että länneltä ja lähti luomaan ruohonjuuritason dialogia yli kylmän sodan rajojen. END-liike keräsi tukijoita ympäri Eurooppaa. Vaikka valtaosa oli Länsi-Euroopasta, saatiin mukaan ihmisiä myös Neuvostoliitosta ja senaikaisen itäblokin maista. Kun kuuntelee tämän päivän turvallisuuspoliittista puhetta ja näkee sen kasvun, jota tämä puhe tuottaa ei vain Yhdysvaltojen, Venäjän, Kiinan ja Intian asevarustelussa, vaan myös eurooppalaisten asemenoissa, on END-vetoomuksen viesti hyvin ajankohtainen:

”Meidän on opittava olemaan lojaaleja ei ”idälle” tai ”lännelle”, vaan toisillemme, ja meidän on oltava välittämättä minkään kansallisvaltion asettamista esteistä tai rajoituksista. On kunkin valtion kansalaisten vastuulla toimia ydinaseiden ja -tukikohtien poistamiseksi Euroopan maaperältä ja aluevesiltä ja päättää omista keinoistaan ja strategiastaan oman alueensa suhteen. Ne vaihtelevat maasta toiseen, emmekä me ehdota minkään yksittäisen strategian määräämistä. Tämän on oltava osa yli mantereen ulottuvaa liikettä, jossa on kaikenlaista yhteistoimintaa… Vedotessamme eurooppalaisiin emme käännä selkäämme maailmalle. Toimiessamme Euroopan rauhan puolesta toimimme maailman rauhan puolesta.”

Euroopan unioni sai sittemmin Nobelin rauhanpalkinnonkin, mutta EU on osoittanut huolestuttavia merkkejä halusta rakentaa muureja sekä ”linnoitusta” muita vastaan. Myös sisäisesti solidaarisuuden puute käytännön tekojen osalta on ollut aika ilmeistä. Nationalismin haamu saa taas jalansijaa Euroopassa, ja sen myötä militarismi.

Rauhanliitto julkaisi huhtikuussa END-liikkeessä toimineen professori Tair Tairovin haastattelun. Siinä Tairov muistelee yhtäältä vuosiaan Maailman rauhanneuvostossa, Neuvostoliiton puitteissa syntyneessä rauhanliikkeessä, ja toisaalta 80-luvun ”uusia” tuulia sekä yhteistyötään sittemmin END-liikkeen kanssa ja muun muassa naisten rauhanmarsseja kylmän sodan jakolinjan yli. Hänen muistelonsa ovat kiinnostava ajankuva ja todistus tietystä ajanjaksosta Euroopan historiassa, vaikkakin tietenkin subjektiiviset, kuten muistelot aina.

Nationalismin haamu saa taas jalansijaa Euroopassa, ja sen myötä militarismi.

Folke Sundman, joka aikoinaan toimi END-liikkeen niin kutsutussa ”liaison-komiteassa” Sadankomitean ja Rauhanliiton edustajana, toteaa haastattelun esipuheessa: ”END-vetoomus oli aikansa lapsi, mutta monet sen tärkeimmistä ajatuksista ovat edelleen relevantteja. Eurooppalainen ja maailmanlaajuinen ydinaseriisunta tarvitsevat uusia aloitteita.”

Maailmassa käytettiin viime vuonna 1917 miljardia dollaria aseisiin ja sotilaallisiin menoihin. Euroopassakin varustelumenot kasvoivat ja EU:hun rakennetaan useampaa rahastoa sekä rahoitusinstrumenttia sotilaallisille investoinneille ja kehitystyölle. Saksa kasvatti sotilasmenojaan kymmenen prosenttia suhteessa edellisvuoteen, kaikki ydinasevaltiot modernisoivat ydinaseitaan ja Suomi valmistelee laittavansa seuraavina vuosina kymmenen miljardia pelkkiin hävittäjähankintoihin.

Uusia aloitteita ja uutta intoa sekä puhtia aktivismiin rauhan puolesta todella tarvitaan, jos henkemme on meille kallis. Hyvä, END-liikkeen hengen mukainen aloitus Suomelta, muilta Pohjoismailta ja kaikilta EU-mailta olisi allekirjoittaa YK:n puitteissa neuvoteltu ydinaseet kieltävä sopimus.

Kirjoittaja on Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja.

Tair Tairovin haastattelun voi ladata englanninkielisenä Rauhanliiton sivuilta.