José Saramagon romaanin Kertomus näkevistä alkulausahdus tuli mieleeni kahdesta syystä. Sotaisassa ilmapiirissä on ulvottava rauhan puolesta kuin koira. Mutta koiralaumat tuntuvat räksyttävän ihan toisarvoisista ja mitä hulluimmista syistä.
Velka ja velkasuhde
Ekonomisti Anni Marttinen. Kuva: Pekka Elomaa. Ekonomisti Anni Marttinen avaa kevään talouskeskustelun keskeisiä käsitteitä ja väittämiä. Tämä jokaisen pitää vähintään tietää velasta, työllisyydestä ja talouspolitiikan poliittisuudesta.
Amazonian metsät kohtalonkysymyksenä
Metsänhävitys Brasiliassa on häirinnyt veden kiertokulkua ekosysteemissä, mikä on kuivattanut ja kuumentanut koko Amazonian alueen ilmastoa. Metsäpalot ovat lisääntyneet naapurimaissakin. Presidentti Jair Bolsonaron politiikka voi lisätä hiilipäästöjä vuosittain enemmän kuin...
Luotettavan tiedonvälityksen turvaksi aktivismia!
Julkisuus muuttui jo aikaa sitten ja räjähti uuteen ulottuvuuteen internetin myötä. Se on globaalia ja medioitunutta, mutta myös keskittynyttä. Muutokset näkyvät niin Venäjällä Navalnyin perusteetonta vangitsemista protestoivissa mielenosoituksissa kuin Yhdysvalloissa...
Työmarkkinoilla uusi ja vanha maailma vastakkain
Käynnissä oleva työmarkkinoiden neuvottelukierros on näyttänyt monen silmissä erikoiselta. Työelämän sanotaan olevan murroksessa, mutta neuvotteluissa riidellään 24 työtunnista. Tämäkö on suomalaisen työelämän suurin haaste?