Ihmiskunta ja kaksi tikittävää aikapommia

Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen myötä Ukrainaan Euroopan tilanne muuttui yhdessä päivässä. Vaikka muutos on nopea, silti on maltettava ja otettava huomioon kaksi tikittävää aikapommia: ydinaseet ja ilmastokriisi.

Kirjoittaja Jouko Jokisalo
Julkaistu 25.10.2024

Artikkeli on alunperin julkaistu Ytimen ja Vapaus valita toisin ry:n toimittamassa erikoisnumerossa joulukuussa 2023: Eurooppa sodassa & rauhassa – Mikä on EU:n rooli? 

Venäjän hyökkäys ja brutaali sota Ukrainassa on merkinnyt illuusioiden loppua. Se on johtanut militarismin voittokulkuun ja täyskäännettä sodan ja rauhan kysymyksissä. Diplomatia ja aloitteet rauhantilan saavuttamiseksi ilman aseita näyttävät menettäneen merkityksensä. Nato ja EU eivät ole tehneet aloitteita aseleposopimuksen ja neuvottelujen käynnistämiseksi.  

”Sota Euroopassa?” kysyi saksalainen Der Spiegel-lehti jo vuonna 2014. Oma kysymyksensä on, kuinka negatiivisesti median sotaretoriikka vaikutti diplomaattisiin toimiin rauhanomaisen ratkaisun aikaansaamiseksi. 

”Ihmisen aiheuttamalla ilmastomuutoksella ja sodalla Ukrainaa vastaan on samat juuret, fossiiliset polttoaineet ja riippuvuutemme niistä”, totesi ukrainalainen IPCC:n jäsen Switlana Krakowska. Tätä yhteyttä alleviivaa paradoksaalisella tavalla se, että hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportti julkaistiin vain muutama päivä sodan alkamisen jälkeen helmikuun 28. päivä.  

Raportissa todetaan, että ilmastonmuutoksen vastaisilta toimilta on loppumassa aika, jos haluamme säilyttää maapallon myös ihmisille kelvollisena asuinpaikkana. Raportin mukaan aikaikkuna, jolloin päästöjen on vähennyttävä dramaattisesti, jotta meillä on toivoa rajata ilmastonmuutos 1,5 asteen lämpenemiseen, on menossa kiinni. Ihmiskunnalla on alle kymmenen vuotta aikaa tehdä totaalinen muutos kasvihuonekaasujen päästämisessä ilmakehään. Jos emme tässä onnistu, seuraukset tulevat olemaan peruuttamattomat ja katastrofaaliset. 

Maapallo on lähestymässä keikahduspistettä ([kurs]”tipping point”), jossa pieni muutos saattaa aiheuttaa suuren katastrofin Tätä taustaa vastaan on täysin naiivia kuvitella, että vuosikymmeniä kestävä kylmä sota demokraattisten ja autoritaaristen valtioiden välillä olisi realistinen, saati toivottava, tulevaisuuden näkymä.  

Yhdysvaltojen presidentin ilmastopoliittinen lähettiläs [lih] John Kerry kiteytti tämän tosiasian Glasgow´n ilmastokokouksen yhteydessä selvästi: ”Ilmastokysymyksessä ainoa tie on yhteistyö, jotta me kykenemme murtautumaan tämänhetkisestä maailmanlaajuisesta itsemurha-liitosta.”  

Tämä ei tule onnistumaan uuden kylmän sodan ilmapiirissä, jossa ilmastoratkaisun ulkopuolelle jätetään Venäjä ja Kiina sekä niiden liittolaiset. Ilmastokriisi, joka vaikuttaa jo nyt yli kolmen miljardin ihmisen elämään äärimmäisen kielteisesti ympäri maailman, tulee sitä ennen tuhoamaan tällaiset kaavailut. 

Ilmastomuutos on osa laajempaa ekologista kriisiä. Luonto on kovaa vauhtia tuhoutumassa: väestönkasvu, metsäkato, tehomaatalous, maailman pohjavesivarantojen ja kalastusalueiden katoaminen, tuholaismyrkkyjen ja muovien aiheuttama saastuminen, biodiversiteetin olennainen heikkeneminen ja vieraslajien leviäminen. Tuholista on loputon. Pelkkä puhdas energia ei ongelmia ratkaise. On vähennettävä kulutusta ja tehdä mittavia luontoa suojelevia toimenpiteitä. Tämän kehityksen toteuttaminen ei ole mahdollista asevarustelun, ydinaseiden ja asevaraisen turvallisuuden maailmassa. 

Nykyisen brutaalin sodan riehuessa Ukrainassa voivat ihmiskunnan tulevaisuudelle asetetut kysymykset tuntua todellisuudelle vierailta, mutta niiden olemassaolon kieltäminen on elämistä vaarallisessa illuusioiden maailmassa. Joko ihmiskunta löytää tien ja poliittiset ratkaisut aseriisunnan toteuttamisille, rauhanomaiselle kehitykselle ja globaalille yhteistyölle tai edessä on maapallon elinolosuhteiden nopea heikkeneminen pisteeseen, joka ei enää mahdollista nykyisen sivilisaation säilymiselle. 

Lännelle asetoimitukset Ukrainaan ovat olleet etusijalla. ”Mutta emme ole antaneet heille tarpeeksi (aseapua), jotta he pystyisivät voittamaan. Tämän täytyy muuttua”, sanoo Britannian parlamentaarisen puolustuskomitean puheenjohtaja Tobias Ellwood BBC:lle. Saksan vihreä ulkoministeri Annalena Baerbock puoltaa raskaan aseistuksen toimittamista Ukrainaan. EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell teki ehdotuksen 500 miljoonan lisäasetoimituksista ja totesi Twitterissä 9.4.2022: ”Tämä sota tullaan voittamaan taistelukentällä.” (”This war will be won on the battlefield.” )  

Välillä vaikuttaa siltä, että Ukrainan tulee käydä sijaissotaa Venäjää vastaan sen katkeraan loppuun asti. Tilanteesta tekee vielä vaarallisimman se, että Ukrainaa aseistaa ja varustaa sotilasliitto, jota Venäjä pelkää eniten eli Nato. Samaan aikaan Venäjää puristaa yhä tiukkeneva taloudellinen saarto, jonka tarkoituksena on pakottaa sen antautumaan polvillaan. Tämä lisää koko ajan vaaraa, että konflikti leviää suoraan Naton ja Venäjän väliseksi.  

Voi olla, että lännen arviot Venäjän heikkoudesta ovat oikeita. Mutta silloin on hyvä nähdä siitä syntyvät ongelmat. Ensinnäkin länsi voi yliarvioida, miten pitkälle se voi ahdistaa ydinasevalta Venäjän nurkkaan. Toiseksi Venäjän mahdollinen tappionäkymä Ukrainassa sisältää konfliktin leviämisen vaaran.  

Michael Kofman, CNA:n Venäjä-tutkimusohjelman johtaja ja Center for a New American Security -järjestön jäsen, toteaa tämän lisäävän joukkotuhoaseiden käytön mahdollisuutta. Joka tapauksessa sodan pitkittyminen merkitsee sen raaistumista ja lisääntyvät asetoimitukset Ukrainaan pitävät sisällään mahdollisuuden konfliktin laajenemiseen ja kasvattaa ydinaseiden käytön kasvavaa vaaraa kaikkine seurauksineen. 

Pelottava tosiasia on, että olemme lähempänä ydinsotaa kuin koskaan sitten vuoden 1962 Kuuban ohjuskriisin. Ja tietyllä tavalla riski nykyisen kriisin karkaamisesta käsistä on jopa suurempi kuin John F. Kennedyn ja Nikita Hruštšovin aikana. Toisin kuin vuonna 1962, kuuma sota riehuu jo nyt alueesta, jota toinen osapuoli pitää kansallisen etunsa kannalta tärkeänä ja jonka toinen osapuoli tietää olevan välttämätön kansallisen selviytymisensä kannalta. 

Maailmassa kasvaa ydinsodan vaara. Samaan aikaan Suomi on liittynyt Natoon, joka on ydinaseliitto (Nuclear Alliance). Naton puolustusdoktriini perustuu ydinasepelotteeseen ja sen ratkaisevana vaihtoehtona ennalta ehkäisevä ydinaseilla tehtävä ensi-isku.  

Suomen Nato-jäsenyys vie maamme osaksi sotilasliiton ydinasestrategiaa ja lisää paineita Suomen osallistumiselle Naton ydinasepolitiikkaan. Naton ydinasedoktriinista vastaa Nuclear Planning Group (NPG), jossa käydään keskustelut ydinaseista, ydinasedoktriinista, ydinasevalvonnasta ja ydinaseiden leviämisestä. Siinä toimivat myös ne maat, jotka ovat ilmoittaneet, etteivät halua ydinaseita alueelleen. Siksi on hyvin todennäköistä, että Suomi osallistuisi näihin keskusteluihin, jos se on Naton jäsen.  

Suomi olisi joka tapauksessa osa Naton ydinaseoptiota, vaikka ”Naton ydinaseita tuskin sijoitetaan Suomeen”. Mutta kuten Ukrainan sota on osoittanut, kaikki on mahdollista. Nato on Yhdysvaltojen johtama sotilasliitto ja Eurooppaan sijoittamiensa ydinaseiden käytöstä päättää Yhdysvaltain presidentti. 

Nykyistä Nato-keskustelua kuvaa hyvin toimittaja Pekka Ervastin toteamus vuodelta 2016 kommenttina ulkoministeriön teettämään raporttiin mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista: 

”Suomalaisessa Nato-keskustelussa on aina ollut ydinpommin mentävä aukko. Ydinaseet eivät ikään kuin koskisi pientä ja syrjäistä Suomea.” Professori Heikki Patomäen mielestä ”aito ydinsodan riski” on olemassa ja Suomen jäsenhakemus voisi olla yksi askel kohti Naton ja Venäjän välistä ydinsotaa.  

Naton puolustusdoktriini perustuu ydinasepelotteeseen ja sotilasliiton itälaajennus voimistaa ydinsodan uhkaa. Suomen ulkoministeriön vuonna 2016 teettämässä Nato-selvityksessä todettiin, että ”Natolle tällaisen kapasiteetin sijoittaminen etulinjaan Suomessa olisi haavoittuvuutta lisäävä tekijä sekä epävarmuustekijä eskalaatiovaiheessa, jos jouduttaisiin [kurs]’use them or lose them’ -tilanteeseen”. Prikaatikenraali evp Juha Pyykkösen mielestä ”Suomi on niin lähellä Venäjää, että asejärjestelmät olisivat taktisesti liian lähellä.” (Kaleva 4.4.2022) 

Nato-jäsenyyden kannattajat toivovat sotilasliiton jäsenyydestä Suomelle turvallisuustakuita. Tässä suhteessa presidentti [lih] Urho Kekkosen varoitus on hyvin ajankohtainen siitä, että ”mahtavimman liittolaisen ns. ydinasesateenvarjo ei kykene suojaamaan niitä vastapuolen ydinohjusten tuhoavalta iskulta”. Hänen mukaansa ydinaseaikakaudella puolueettomuus tarjoaa ”pienille valtiolle suursodassa jopa paremmat elinmahdollisuudet kuin liittoutuminen ydinasevaltojen kanssa, siitä huolimatta että sotaliittojen päämääränä on jäsenvaltioiden turvallisuuden lisääminen nimenomaan sodan varalta”. 

Suomen hallituksen päätös hankkia 64 kappaletta F-35 monitoimintahävittäjiä on sitomassa maamme osaksi Yhdysvaltain ja Naton ydinasestrategiaa. Saksan päätökset korvata Tornado-hävittäjät amerikkalaisilla F-35-hävittäjillä kertovat omaa karua kieltään. F-35-hävittäjien hankinnan pääperustelu Saksassa on se, että ne mahdollistavat ydinaseiden käytön sodassa. Saksan hävittäjähankinta liittyy Yhdysvaltojen uusien vuodesta 2023 alkaen B61-12-ydinaseiden sijoittamiseen Rheinland-Pfalziin. F-35-hävittäjien elektroniset laitteet ovat tekninen edellytys, jotta ne voivat kuljettaa Yhdysvaltain ydinpommeja. 

F-35-hävittäjät ja B61-12-ydinaseiden tekniset ominaisuudet mahdollistavat rajoitetun ydinsodan ja tekevät sen toteutumisen Euroopassa todennäköisemmäksi. Toisin kuin Saksassa nykyisin olevat B61-sarjan ydinpommit, uusi B61-12 voidaan ohjata pyrstöevien avulla, ja sen räjähdysvoima on vaihteleva. Uusien ydinaseiden suurempi osumatarkkuus alentaa sen käytön kynnystä.  

B61-12 on osa muutenkin Yhdysvaltojen uutta ydinasedoktriinia. Tämän doktriinin mukaan ydinaseet eivät ole enää pelkästään poliittisia pelotteita vaan joustavan sodankäynnin välineitä. Ajatus, että niiden käytön vaikutuksia voitaisiin rajoittaa paremman kohdentamistarkkuuden avulla, on kuitenkin harhainen. Jokaisen yksittäisen pommin räjähdysvoima on moninkertainen Hiroshiman pommiin verrattuna.  

 Inga Blum, joka on International Physicians for the Prevention of Nuclear War –järjestön (IPPNW) kansainvälisen johdon jäsen, varoittaa Scholzin hallituksen päätöksen merkitsevän ydinasevarustelukierteen voimistumista ja ydinsodan vaaran kasvamista. Saksan ulkoministeri Baerbock vaatii Saksalta ”uutta sotilaallisuutta” ja antaa täyden tukensa ”Saksan ydinpelotteen” voimistamiselle (FAZ 18.3.2022). Blum toteaa, että ”ydinaseiden lisääminen Saksassa voisi johtaa kriisin kärjistymiseen ja ydinasevarustelukilpailuun koko Euroopassa”. Hänen mukaansa Venäjä kokee Saksan Bücheliin sijoitetut ydinaseet uhkana.  

Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti jo vuonna 2015, että Venäjä reagoisi vastatoimilla B61-12-ydinaseiden sijoittamiseen Saksaan. Valko-Venäjän perustuslaista helmikuun 28. päivänä pidetty kansanäänestys, jossa Valko-Venäjä luopui samalla ydinaseettomasta vyöhykkeestä, osoittaa, että suunnitelmat sijoittaa venäläisiä ydinaseita Valko-Venäjälle eivät ole pelkkää ajatusleikkiä. 

Blumin mukaan tämä merkitsee sitä, että ”F-35-hävittäjien hankkiminen valmistelee Saksan ensimmäistä ydinasevarustelua sitten Pershing-ohjusten käyttöönoton”. Tämä ”ydinasekilpailu uhkaa koko Eurooppaa. Niin kauan kuin turvaudumme ydinaseisiin oman turvallisuutemme takaamiseksi, muut etsivät niitä, ja niiden käytön vaara kasvaa”, on Blumin toteamus. Hänen mukaansa tämä oivallus sai Helmut Schmidtin, Naton kaksoispäätöksen isän, vuonna 2009 liittymään Egon Bahrin, Hans-Dietrich Genscherin ja Richard von Weizsäckerin joukkoon vaatimaan radikaalia luopumista ydinpelotteen periaatteesta ja ydinaseiden vetämistä pois Saksasta.  

Blum toteaa ykskantaan: ”Ydinaseille ei ole turvallisia käsiä.” Hän vetoaakin, että Saksa liittyisi Yhdistyneiden Kansakuntien ydinaseiden kieltosopimukseen, jonka kansainvälisen yhteisön suuri enemmistö hyväksyi demokraattisesti. 

 Suomi on sitonut itsensä F-35-hankinnalla vaarallisesti Yhdysvaltojen ja Naton ydinasestrategiaan. Suomen Nato-jäsenyys vei Suomen siihen asemaan, josta presidentti Kekkonen varoitti: ”Ydinsodan aikakautena sotilasliitossa olevien pienvaltojen osa” on olla ”maantieteellisen sijaintinsa vuoksi yleensä puskurivyöhykkeellä, muutenhan niitä ei sotaliitossa tarvittaisi, ja varsinkin jos niillä on ydinaseita alueellaan ne joutuvat ydinsodan alettua todennäköisesti vastaanottamaan ensimmäisen iskun”. 

Ihmiskunta on taitekohdassaan. Sen on purettavana ”kaksi tikittävää aikapommia”. Ilmastokriisi uhkaa nykyisen sivilisaation perustaa nyt eikä vasta 2100-luvulla. ”Lähivuodet ovat luultavasti tärkein jakso koko ihmiskunnan historiassa”, arvioi IPCC:n puheenjohtajistoon kuuluva [lih] Debra Roberts. Ilmastokriisin torjuminen edellyttää globaaleja ratkaisuja jo 2020-luvulla. Ne eivät ole mahdollisia sotahysterian maailmassa. 

Ukrainan sodan aikana EU:n energiariippuvuus Venäjän fossiilisista polttoaineista on keskeinen ongelma. Ensinnäkin se on energiapoliittinen kysymys. Noin 40–50 prosenttia EU:n kivihiilen ja maakaasun tuonnista tulee Venäjältä ja raakaöljyn kohdalla se on 30 prosenttia. Toiseksi Venäjän saamat noin sata miljardia euron energiatulot on nähty keskeiseksi keinoksi Putinin kannalta rahoittaa Ukrainan sotaa.  

EU:n ratkaisu energiariippuvuuden vähentämiseen on nestemäisen kaasun hankinta erityisesti Yhdysvalloista. Ongelmana on ns. [kurs] frackingin tuhoisa vaikutus ympäristöön ja ilmakehään. NASAn arvion mukaan [kurs]fracking eli särötys on merkittävä osaselitys viime vuosien metaanipäästöjen yllättävälle kasvulla. Joidenkin tutkimusten mukaan [kurs]fracking tuottaa 30-40 prosenttia nykyisistä metaanipäästöistä. Sen lisäksi nesteytetyn kaasun kuljettamiseen tarvittavat LNG-laivat tuottavat myös metaanipäästöjä. Metaani on hiilidioksidia lyhytikäisempi, mutta sen kasvihuonevaikutus on lyhyellä aikavälillä monikymmenkertainen hiilidioksidiin verrattuna. 

Toisen tikittävän aikapommin muodostavat ydinaseet. Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen (Sipri) mukaan vuoden 2021 alussa maailmassa arvioitiin olevan yli 13 080 ydinkärkeä. Niiden ohjusten määrä, jotka on varustettu ”operatiivisilla” ydinkärjillä, kasvoi vuonna 2021 yli sadalla, 3825:een. Venäjä ja Yhdysvallat pitävät noin 2 000 taistelukärkeä jatkuvasti korkeimmassa valmiustilassa. Ukrainan sota on nostanut kysymyksen siitä, miten pitäisi toimia ydinasevaltion kanssa, joka on käynnistänyt sotilaallisen aggression. Onko ydinasevaltiota mahdollista voittaa tuhoamatta maailmaa?  

Nykyinen turvallisuuspoliittinen ajattelu ydinaseiden ja ilmastokriisin maailmassa on menneestä maailmasta. Historioitsija [lih]Le Goff kuvaa ajattelumme jälkeenjääneisyyttä seuraavasti: ”Ihminen käyttää luomiaan koneita ja samalla säilyttää sen mentaliteetin, joka hänellä oli ennen näitä koneita. Autoilijoilla on ratsumiehen sanavarasto ja 1800-luvun tehdastyöläisellä on isiensä ja esi-isiensä talonpoikaismentaliteetti.” Suomen Nato-jäsenyyskeskustelua käytiin talvisodan horisontista pohtimatta sitä, että tulevassa suurkonfliktissa taktisilla ydinaseilla olisi olennainen merkitys. 

Neuvostoliiton presidentti [lih]Mihail Gorbatšov totesi vuonna 1984 tosiasian, että ydinsodassa ei ole voittajia. Tähän tosiasiaan perustui hänen johtopäätöksensä siitä, että ”kukaan ei saisi rakentaa omaa turvallisuuttaan siten, että se vaarantaisi toisten turvallisuuden”. Turvallisuus voidaan taata ainoastaan yhdessä toisen osapuolen kanssa, ei sitä vastaan.  

Ydinaseiden maailmassa ei ole enää mahdollista tehdä kansallisia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja välittämättä siitä, millaisia pelkoja se aiheuttaa naapurissa. Tässä mielessä ajatus kansallisesta turvallisuuspolitiikasta, joka ei ota ydinaseiden maailman realiteetteja huomioon, on äärimmäisen vaarallinen. Näin etenkin ratkaisuissa, joiden osapuolina ovat Venäjä, Yhdysvallat ja Nato. Niiden strategian ydintä ovat ydinaseet. Nato vannoo myös ensi-iskun mahdollisuuden nimiin. 

Jouko Jokisalo on historiasta väitellyt tietokirjailija.