Iranin vallankumouksesta 40 vuotta. Khomeinista nykypäivään

Iranin vallankumouksen katsotaan alkaneen kun ajatolla Ruhollah Khomeini palasi maanpaosta Ranskasta 1.2.1979 Air Francen tilauslennolla. Vallankumousprosessin katsotaan päättyneen, siis onnistuneen 11.2.1979 kun shaahin nimittävä sotilasorganisaatio ilmoitti olevansa neutraali ja käski sotilaiden vetäytyä kasarmeihin.

”Avaamme tänään uutiset aivan oikealla vallankumouksella”, sanoi Italian television ykköskanavan uutisten lukija helmikuun 11. päivänä 1979. Ja Iranin vallankumous oli todella enemmistön vallankumous. Shaahin Iran tunnettiin hyvin tukahduttavana valtiona, jonka turvallisuusorganisaatio SAVAK urkki, vangitsi ja kidutti hyvin monenlaisia iranilaisia, vasemmistolaisia, kansallismielisiä ja shiialaisen poliittisen islamin edustajia.

Itse Khomeini uhkasi joutua telotettavaksi, mutta hyvin arvovaltainen suurajatolla Hassan Shariatmadari nimitti hänet suurajatollaksi, jolloin häntä ei voitu telottaa, koska niin oli kirjoitettu Iranin perustuslaissa. Näin Khomeini pelastui ja pääsi maanpakoon voidakseen myöhemmin palata Iraniin vallankumousta tekemään.

Mainittakoon, että suurajatolla Shariatmadari edusti perinteistä shiianäkemystä, jonka mielestä papiston ei pidä osallistua politiikkaan. Hän kuoli vallankumouksen jälkeisinä vuosina syöpään, koska hän oli kotiarestissa eikä saanut kunnollista hoitoa. Näin sanoi hänen poikansa Hassan Shariatmadari, jota haastattelin Hampurissa vuonna 2014.

Shaahi oli tehnyt valtakautensa lopussa uudistuksia, mutta Iranin historioitsijat kertovat, että ne tulivat liian myöhään, ja toisaalta ne lisäsivät tyytymättömien määrää.

Shaahin maareformi sai maanomistajat kiukustumaan. Hänen perustamansa Lukutaitoarmeija närkästytti papiston, koska se puuttui pappien kulttuurihegemoniaan. Lukutaitoarmeija tarkoitti opiskelijoita, jotka lähetettiin maaseudulle opettamaan.

Shaahin modernisointi oli tuonut vapaamielisiä muutoksia kaupunkiporvariston elämään, mm. naisten asemaan, mutta se oli myös saanut perinteisen kulttuurin edustajat takajaloilleen. Ja Teheranin laitakaupunginosissa asui paljon hyvin köyhiä, työläisiä ja kaupunkiin köyhyyttä pakoon maaseudulta muuttaneita.

Näin vallankumous oli myös yhteiskunnallinen vallankumous, koska sen odotettiin tuovan oikeudenmukaisuutta yhteiskuntaan. Erilaiset vasemmistolaiset järjestöt osallistuivat innoissaan vallankumoukseen. Niistä tärkein oli Iranin kommunistinen puolue Tudeh.

Vielä vallankumousvuonna Iranissa pidettiin kaksi kansanäänestystä. Huhtikuussa 1979 järjestetyssä kansanäänestyksessä äänesti 97 Prosenttia äänioikeutetuista ja hyväksyi islamilaisen tasavallan kansanäänestyksellä. Vain eräillä Iranin vähemmistöjen, turkmeenien ja kurdien asuttamilla alueilla kansanäänestystä ei pidetty, koska niissä oli meneillään vielä aseellinen taistelu vallankumouksen enemmistövoimien ja etnisten vähemmistöjen kesken. Vallankumouksen enemmistövoimat nitistivät raa’asti vähemmistöjen edustajat.

Syksyllä 1979 pidettiin toinen kansanäänestys, jossa hyväksyttiin valtiomuoto eli siinä tuli voimaan lähes nykyiset Iranin instituutiot eli ennen kaikkea ”velayat-e-faqih”-järjestelmä, joka merkitsee sitä, että Iranin hengellisellä johtajalle on viimeinen sana lähes kaikessa.

Toisessa kansanäänestyksessä jätti äänestämättä noin 15 prosenttia äänioikeutetuista eli siinä tuli esille jo suhteellisen selvä erimielisyys. Uutta perustuslakia kannattivat Khomeinin perustama Islamilainen tasavaltapuolue, kommunistinen puolue ja Iranin vapauspuolue. Sitä vastustivat erilaiset vasemmistolaiset organisaatiot ja myös kurdien kaksi puoluetta.

Iranin nykyinen valtiomuoto sai loppusilauksen 10 vuotta vallankumouksen jälkeen ja vuosi Iranin ja Irakin kahdeksanvuotisen sodan päättymisen jälkeen vuonna 1989. Silloin järjestetyssä kolmannessa kansanäänestyksessä meni läpi muutos, että hengellisen johtajan ei tarvitse olla marja’a al-taqlid eli miljoonien shiiamuslimien kunnioittama ja seuraama opillinen auktoriteetti. Tämä muutos mahdollisti sen, että nykyinen hengellinen johtaja Ali Khamenei voitiin nimittää johtajaksi, koska hänen opilliset ansionsa eivät ole koskaan saaneet muiden, häntä edellä olevien korkea-arvoisten shiiaoppineiden tunnustusta.

Samalla luovuttiin pääministeristä, ja hallituksen toimintaa on johtanut sen jälkeen maan presidentti. Iran sai nykyisin niin tärkeän ylimmän kansallisen turvallisuusneuvoston, jossa Iranissa erilaista valtaa käyttävät elimet päättävät äänestämällä tärkeistä asioista.

Valtio-opin kannalta nykyinen Iran on monimutkainen valittujen ja nimitettyjen instituutioiden luoma oligarkia. Vaalit ovat kuitenkin tärkeä instituutio. Niillä valitaan parlamentti, presidentti ja asiantuntijaneuvosto, joka nimittää hengellisen johtajan. Mutta tietenkin pitää muistaa, että ehdokkaat valikoi nimitetty instituutio, vartijoiden neuvosto, joka myös hyväksyy tai hylkää parlamentin hyväksymät lait.

Lähi-idässä Iran on taatusti kehittyneempi valtiomuodoltaan kuin esimerkiksi Saudi-Arabia, mutta se ei ole demokratia.

A Mitkä ovat näin syntyneen Iranin islamilaisen tasavallan saavutukset?

I Suurin niistä on ehdottomasti se, että Islamistinen tasavalta on vielä olemassa, ja on itsenäinen valtio.

Iranin historiassa on nimittäin runsaasti erilaisia ulkopuolisten valtioiden väliintuloja. Lähimenneisyydessä shaahien Iran oli ennen kaikkea Britannian ja Venäjän vaikutuspiirissä. Muistettakoon, että vuonna 1953 britit ja yhdysvaltalaiset tekivät vallankaappauksen Iranissa kansallismielistä Mohammad Mossadeghin hallitusta vastaan.

Mossadaghin suuri synti oli se, että hän kansallisti öljyn. Juuri tämä asia muistetaan, koska se oli vallankaappaukseen syy. Tuskin kukaan muistaa, että Mossadeghin hallitus teki vaalireformin kaltaisia demokraattisia uudistuksia.

Mossadeghin kansallismielisyys oli aivan toista kuin esimerkiksi Irakin ja Syyrian arabinationalismi, jolla oli tyypillistä hyvin autoritaarinen hallinto. Pitää muistaa tuo vuoden 53 vallankaappaus, jotta voimme ymmärtää miten tärkeä oli itsenäisyys vallankumoukselliselle Iranille.

Nykyisin Iranin valtion erilaisissa päätöselimissä on erilaisia näkemyksiä – me puhumme konservatiiveista ja uudistajista – mutta kaikki ne jotka toimivat tänään Iranin islamilaisen tasavallan piirissä ovat yhtä mieltä siitä, että nykyisen järjestelmän puolustaminen on ydinasia.

Lokakuussa 2017 haastattelin Teheranissa uudistajien poliitikkoa ja lehtimiestä Saaed Laylazia. Hän oli uudistajapresidenttinä tunnetun Mohammad Khatamin neuvonantaja tämän presidenttikautena ja toimi myös vuoden 2009 presidentinvaalien presidenttiehdokkaan Mir Hossein Musavin neuvonantajana. Vuonna 2009, presidentinvaalien jälkeen hän joutui vankilaan syytettynä kiellettyjen tietojen hallussapidosta ja sai yhdeksän vuoden tuomion. Myöhemmin tuomio laski kolmeen vuoteen, ja tuon ajan hän vietti vankilassa. Siitä huolimatta tämä mies puolustaa islamilaista tasavaltaa, sen järjestelmää ja arvoja.

Islamilaisen tasavallan valtiomuodon ja arvojen puolustaminen on vielä tänä päivänä asia, joka yhdistää sitä sukupolvea, joka on joko osallistunut vallankumoukseen tai on ollut luomassa nykyistä islamilaista tasavaltaa.

Kolmas sukupolvi koostuu heistä, jotka ovat syntyneet 90-luvulla tai sen jälkeen. He ovat täysin vallan ulkopuolella nykyisessä Islamilaisessa tasavallassa. Monet heistä ovat varsin maallistuneita mutta nekin jotka ovat uskovaisia, erottavat selvästi järjestelmän uskonnollisuuden ja iranilaisten henkilökohtaisen suhteen islamiin.

Tältä kannalta on mielenkiintoinen Firouzeh Khosrovani –nimisen naispuolisen dokumentaristin tekemä dokumentti, joka kertoo kahdesta tytöstä ja heidän erilaisesta suhtautumisestaan islamiin. Toinen tyttö ja hänen perheensä ovat maallistuneita, joille uskonnolla ei ole merkitystä. He noudattavat pakollisia normeja mutta eivät usko niihin.

Uskonnollisen tytön ja hänen perheensä näkemys on mielenkiintoinen. Dokumentissa näkyy kun tämä uskonnollinen perhe rukoilee yhdessä kotona, sillä isä sanoo: ”monet menettävät uskonsa moskeijassa”. Tämä tarkoittaa sitä, että juuri moskeijoissa tulee esille Iranin islamistisen järjestelmän virallinen uskonnollisuus, regimen uskonnollisuus, joka voi karkottaa todelliset uskovaiset, jotka haluavat säilyttää oman henkilökohtaisen uskonsa ja sen ilmenemistavan.

Iran on todella maa, joka tuottaa hyvin paljon sekulaarisuutta, juuri siksi että tämä maa käyttää väärin uskontoa, valjastaa sen politiikan välineeksi. Roomassa käyn usein iranilaisten yhteisön järjestämissä kulttuuritilaisuuksissa, joissa olen tutustunut lukuisiin nuoriin, jotka edustavat juuri tuota hyvin maallistunutta näkemystä. Usein he esittelevät itsensä persialaisina juuri erottuakseen nykyisestä Iranista.

Valtaosa Iranin nuoresta polvesta ei liikutu Iranin vallankumousretoriikasta, vaan suhtautuu esimerkiksi 40-vuotisjuhliin välinpitämättömästi. Heille on tärkeämpää parantaa jokapäiväistä elämää.

Tavalliset, varattomista perheistä tulevat nuoret näkevät kuinka Iranin valtion johdossa olevien lapset opiskelevat hyvin usein Yhdysvaltalaisissa yliopistoissa. Iranin rahan, rialin romahdus viime vuoden lopulla on vaikeuttanut suuresti tavallisten iranilaisten elämään. Vain rikkaat voivat ajatella, että heidän lapsensa pääsevät opiskelemaan ulkomaille. Suurelle osalle iranilaisia arkipäivä on tulojen ja menojen yhteensovittamista.

Kuitenkin Iranin islamilaisen tasavallan olemassaolo 40 vuotta vallankumouksen jälkeen on saavutus myös siksi, että sillä on ollut alusta lähtien valtava määrä vihollisia.

Ennen vallankumousta Iran oli Yhdysvaltain läheinen liittolainen ja sen tukema Lähi-idän santarmi. Tästä on esimerkkinä Omanin Dhofarin sota, jossa Iran osallistui kansallismielisten kapinan kukistamiseen kylmän sodan puitteissa.

Myöhemmin Yhdysvalloille Iranin islamilainen tasavalta merkitsi lisääntyvää vaara kylmän sodan sisällä. Islamilainen tasavalta oli lisäys niiden maiden luetteloon, jotka eivät olleet Yhdysvaltain valvonnan piirissä, vaikka se ei ollut NL:n liittolainen.

Kylmä sota oli Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton koko maapallon laajuinen valtataistelu, joka jakoi Lähi-itää niin kuin se jakoi muuta maailmaa. Ennen Iranin vallankumousta Iran ja Saudi-Arabia olivat Turkin ja Israelin kanssa Yhdysvaltain liittolaisia kun taas Egypti, Syyria ja Irak olivat Neuvostoliiton liittolaisia. Iranin vallankumous helmikuussa 1979 irrotti Iranin Yhdysvaltain vaikutuspiiristä. Myös vallankumouksen jälkeen tapahtunut Yhdysvaltain lähetystön miehitys loi trauman, jonka jälki näkyy vielä tänä päivänä Yhdysvaltain suhtautumisessa Iraniin.

Vallankumouksellinen Iran sai siis heti valtavan määrän vihollisia, sillä se koettiin vaarana monella taholla. Yhdysvallat ei ole lähes koskaan hyväksynyt uutta Irania, vaan järjestelmän muutos on ollut lähes aina ohjelmassa Yhdysvaltain huipulla.

Ainoa todella näkyvä muutos oli Barack Obaman presidenttikausi, koska Obaman mielestä Yhdysvalloilla pitää olla suhteita Lähi-idässä erilaisten valtioiden kanssa. Obaman valtakautena Yhdysvallat neuvotteli Iranin kanssa ja allekirjoitti YK:n turvallisuusneuvoston maiden ka Saksan kanssa Iranin ydinohjelmasopimuksen.

Se oli suuri muutos paitsi Yhdysvaltain suhtautumisessa Iranin islamilaiseen tasavaltaan, mutta tuolla sopimuksella tunnustettiin myös Iranin asema kansainvälisessä politiikassa Lähi-idän yhtenä tärkeänä vaikuttajana. Sitä ennen Yhdysvallat ja sen läheiset liittolaiset olivat pitäneet presidentti Bushin nuoremman keksimän pahuuden akselin ytimenä.

Ydinohjelmaa koskevalla sopimuksella Iranista tuli tärkeän kansainvälisen ja YK:n ratifioiman sopimuksen osapuoli. Se oli myös tärkeä askel aseistariisunnan kentällä.

Iranilaisille tuo sopimus merkitsi sitä, että he kuuluivat taas maailmaan. Kuitenkin iranilaiset odottivat liikaa ydinohjelmasopimukselta. He kuvittelivat sopimuksen johtavan hyvin pian suuriin taloudellisiin muutoksiin. Ja Iranin talous todella nytkähti käyntiin heti sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Suuret yhtiöt alkoivat sijoittaa Iraniin.

Se oli valtava muutos Iranin taloudelle ja iranilaisille, jotka olivat olleet sanktioiden puristuksessa vuosikymmeniä. Ne olivat alkaneet heti sen jälkeen kun opiskelijat valtasivat Teheranissa Yhdysvaltain lähetystön. Iran on elänyt sanktioiden puristuksessa 40 vuotta. Ja niitä on ollut todella paljon eivätkä ne olleet vain Yhdysvaltain sanktioita vaan myös YK:n ja EU:n asettamia. Ja niin kuin 90-luvulla Irakissa myös Iranissa kovimmin sanktioista maksavat tavalliset ihmiset.

Tällä hetkellä Iranissa on suuria vaikeuksia saada eräitä elämää pelastavia lääkkeitä, sillä Iranilla on toki oma lääketeollisuus mutta se ei saa kaikkia raaka-aineita sanktioiden vuoksi. Iranin teollisuus kärsii suuresti pakotteista, koska monet jo Iraniin saapuneet yhtiöt ovat lähteneet maasta sen lisäksi että Iran ei saa varaosia, raaka-aineita eikä se voi myöskään kuljettaa maastaan erilaisia tuotteita, koska pakotteet koskevat myös satamia.

Yhdysvallat on päättänyt kuristaa Iranin talouden rankaisemalla sellaisia ulkomaisia yhtiöitä, joilla on siteitä Yhdysvaltoihin. Trumpin näkemys on tämä: se joka käy kauppaa Iranin kanssa, ei käy kauppaa Yhdysvaltain kanssa. Tavoitteena on viedä Iranin talous tilanteeseen, joka saa iranilaiset kapinoimaan oman maansa johtoa vastaan.

Minusta Trumpin haaveilla ei ole onnistumisen mahdollisuuksia ennen kaikkea siksi, että iranilaiset ovat fiksua ja koulutettua kansaa, joka ei helposti usko Trumpin houkutuksiin. Iranilaiset vertaavat Trumpia omaan entiseen populistiseen presidenttiinsä eli Ahmadinejadiin.

II Iranin koulutusjärjestelmä on esimerkki asiasta, joissa Iran on onnistunut.

Ja pitää muistaa, että se koski myös naisia. Ja ajatolla Khomeinin tahdosta vallankumouksen jälkeen voimaan tulleella hijab-pakolla on siinä osuutensa. 
Vallankumouksellisten voimien joukossa oli paljon vasemmistolaisia ja kansallismielisiä voimia, jotka eivät halunneet pakottaa naisia käyttämään hijabia, mutta kun Khomeinin luoma Islamilainen tasavaltapuolue voitti vallankumousta seuranneen valtataistelun ja marginalisoi, laittoi vankilaan, telotti ja ajoi maanpakon valtavan määrän muiden vallankumoukseen osallistuneiden voimine edustajia, hijab-pakko tuli voimaan.

Mitä sillä on tekemistä Iranin onnistuneen koulutusjärjestelmän kanssa?

Sillä on, koska myös perinteiset perheet lähettivät tyttärensä kouluun juuri tuon hijab-pakon vuoksi. Ja tästä oli seurauksena, että 2000-luvulla naisten osuus valmistuneista yliopisto-opiskelijoista oli 60 prosenttia. Iranin naiset ovat todella osanneet hyötyä koulutusmahdollisuudesta.

III Myös syntyvyyden säännöstelyssä Iran on onnistunut, ja sekin kertoo Iranin rationaalisesta hengestä.

Tein joskus 90-luvun lopulla juttua Teheranin terveydenhoitojärjestelmän ehkäisyklinikasta. Siellä esiteltiin naisille kaikki modernit ehkäisyvälineet – abortti on kielletty monissa muslimimaissa – mutta tuossa julkisessa palveluyksikössä oli myös vasektomia-klinikka, jossa kolmen lapsen isille tarjottiin tuota ratkaisua syntyvyyden säännöstelyyn. Haastattelin siellä kolmen lapsen isää, joka kertoi, että hän ei halua ehkäisypillereiden hormonien rasittavan oman vaimonsa terveyttä ja päätyi siksi vasektomia-ratkaisuun. Iran olikin YK:n esittelemä menestystarina syntyvyyden säännöstelystä. Tietenkin tällainen politiikka onnistuu maassa, jossa ihmiset ajattelevat rationaalisesti.
Neljä vuotta sitten Iran kuulemma luopui vasektomian tarjoamisesta, minulle kerrotaan.

IV Iran on myös maa, jossa uudet teknologiat menevät läpi ennätysajassa.

Iranilaiset ottivat nopeasti käyttöönsä sosiaalisen median mahdollisuudet ennätysajassa, sillä vapaan kommunikaation tarve oli suuri. Yksi esimerkki iranilaisten taidosta käyttää sosiaalista mediaa omiin tarkoituksiinsa oli vuoden 2009 vaalit, joissa olivat vastakkain konservatiivien presidenttiehdokas Mahmud Ahmadinejad ja uudistajien kaksi ehdokasta, Mir Hossein Musavi ja Mehdi Karrubi. 
Vaalikampanjan aikana sosiaalisen median käyttö merkitsi virallisen median rajoitusten kiertämistä.

Kun sitten tuli tieto siitä, että Ahmadinejad olisi voittanut vaalit, Iranin kansalaisyhteiskunta aloitti kampanjan jonka iskulause oli: Where is my vote? eli mihin minun ääneni on kadonnut. Iranin uudistajat syyttivät maan konservatiiveja vaalipetoksesta. Syntyi suuri protestiliike mutta alkoi myös valtava tukahdutusaalto ja kaikessa tuossa Iranin kansalaisyhteiskunta käytti tehokkaasti sosiaalista mediaa.

B Missä Islamilainen tasavalta on epäonnistunut?

I Iran on raskaan sarjan ihmisoikeuksien rikkoja.

Iranin oikeuslaitos on maan hengellisen johtajan nimittämä instituutio, jonka sisällä vaikuttavat sharia-tuomarit, jotka soveltavat lakia usein raskaimman mallin mukaan. Sen uhriksi ovat joutuneet naiset, erilaiset kansalaisaktivistit, ihmisoikeusasianajat, toimittajat, ay-toimitsijat ja omien oikeuksiensa puolesta taistelevat iranilaiset.

Oikeuslaitos on myös tuominnut valtavan määrän taloudellisen kehityksen ulkopuolelle jääneiden alueiden miehiä huumeisiin liittyvistä rikoksista. Usein nuo alueet ovat myös etnisten tai uskonnollisten vähemmistöjen asuttamia alueita eikä niitä ilmeisesti ole haluttu kehittää myös tästä syystä. Juuri siksi kun näen kuvan huumerikosten vuoksi hirsipuussa riippuvista iranilaisista miehistä, minusta heidän kohtalonsa on myös epäoikeudenmukaisen talouspolitiikan ja usein myös vähemmistöjen asuttamien alueiden syrjinnän tulosta.

Tältä kannalta on mielenkiintoinen erään huumerikoksiin erikoistuneen tuomarin päätös luopua kuolemantuomioiden langettamista huumerikoksista. Tämä tuomari oli havainnut, että hyvin usein huumeiden salakuljetukseen osallistuneista miehistä tärkeää osaa motivoi tarve saada rahaa vaikka äidin syövän hoitoon tai sisaren häiden järjestämiseen. Ainakin tuo tuomari oli havainnut, että osa huumerikollisista oli mukana niissä puhtaasta epätoivosta ja yhteiskunnallisen syrjäytymisen vuoksi.

II Iranin vallankumous oli paitsi islamilainen vallankumous niin myös yhteiskunnallinen vallankumous, jonka piti muuttaa Iran yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisemmaksi maaksi. Tällä kentällä monet iranilaiset uskovat Islamilaisen Iranin vallankumouksen epäonnistuneen.

Laajasta yhteiskunnallisesta pahoinvoinnista kertovat ne vuoden 2017 lopulla alkaneet ja vuoden 2018 aikana jatkuneet mielenosoitukset ja protestit, joita esiintyi ennen muuta maan syrjäseuduilla. Niissä protestoitiin ennen muuta köyhyyttä, tulojen ja työpaikkojen puutetta sekä eläkkeiden maksun viivästymisiä vastaan.

Ja oireellista noissa mielenosoituksissa oli se, että niitä oli vähän Teheranin alueella ja muissa tärkeissä kaupungeissa. Ne olivat ennen muuta unohdettujen syrjäseutujen kapinaa. Tässä ne erosivat täysin vuoden 2009 protesteista. Silloin vaalipetoksen vastainen protestiaalto oli ennen kaikkea kaupunkiporvariston ja sivistyneistön protesteja. Tuoreet protestit ovat työväenluokan ja köyhien ihmisten vastalauseita elämisen vaikeutta vastaan.

Tietenkin sanktiot ovat vaikuttaneet myös mutta kaikkea ei voi laittaa niiden syyksi. Useimmat öljyntuottajamaat valitsevat helpoimman tien eli perustavat taloutensa ns. jumalan lahjaan eli öljyyn ja kaasuun eivätkä kehitä riittävästi muuta taloutta.

Minun Iran-kirjassani puhuu Hossein Khoshereh -niminen iranilainen, konservatiiveihin samaistuva taloustieteilijä. Hän kertoi minulle vuonna 2008 Iranin parlamentissa tehdyn haastattelun aikana, että jo vallankumouksen aikana keskusteltiin siitä, että Iran ei saa jättäytyä vain öljyn varaan.

Näin kuitenkin kävi suurelta osalta vaikka Iranissa on toki muutakin taloutta. Useimmat öljyntuottajamaat tekevät saman virheen ja kun olosuhteet muuttuivat eli öljyn hinta laskee tai markkinoille ilmestyi suuri määrä uudesta lähteestä tulevaa öljyä, öljymarkkinoiden tasapaino häiriintyy ja aiheutti häiriöitä kansallisissa talouksissa.

Mutta se että Iran ei ole vastannut iranilaisten yhteiskunnallisiin vaatimuksiin johtuu myös järjestelmän ideologiasta. Iranin islamilaisen johdon kovan linjan pappi, ajatolla Ahmad Jannati on muistuttanut, että vallankumousta ei tehty Iranilaisten yhteiskunnallis-taloudellisten olojen parantamiseksi, vaan tavoitteena oli vahvistaa islamin asemaa.

Jannati on hyvin vaikutusvaltainen mies, sillä hän on sekä Asiantuntijaneuvoston että Vartijoiden neuvoston puheenjohtaja. Hän siis johtaa elintä, joka valitsee seuraavan hengellisen johtajan ja toista elintä, joka valikoi vaalien ehdokkaat ja hyväksyy parlamentin, majlisin hyväksymät lait.

Tänä päivänä voidaan sanoa, että Iranin vallankumous ei ole vahvistanut islamin asemaa väestön keskuudessa, koska sekularismi vahvistuu koko ajan Iranissa, mutta Iranin yhteiskunnallinen kriisi kertoo myös taloudellisten ongelmien vakavuudesta.

Hassan Ruhanin hallitus on pyrkinyt uudistamaan taloutta, mutta se ei ole siinä onnistunut, ilmeisesti myös konservatiivien jarrutuksen ja kilpailevien voimien taistelujen vuoksi. Vallankumouksen aikana ja heti sen jälkeen taistelua kävivät islamistit ja vasemmistolaiset. Tänään sitä käyvät uudistajat ja konservatiivit. Näyttää siltä, että osa entisestä vasemmistosta on mennyt uudistajien riveihin.

Koska maltillisia edustava presidentti Hassan Ruhani on epäonnistunut talousuudistusten kentällä, kaikkien uudistajien maine on kärsinyt kolauksen aina entistä uudistajapresidenttiä Mohammad Khatamia myöten. Väestö äänesti Ruhania innokkaaksi kaksissa vaaleissa, mutta usko häneen on hiipunut. Siksi Iranissa vallitsee turhautuneisuus, jopa epätoivo. Kaikki jotka onnistuvat, lähtevät pois maasta, minulle kerrotaan.

Turhautumia on aiheuttanut myös Iranin laaja korruptioilmiö. Itse hengellinen johtaja Ali Khamenei on puhunut korruption kitkemisen välttämättömyydestä. Siitä on puhunut myös Vallankumouskaartin johtaja eli Iranin islamilaista valtiota ja sen arvoja puolustavan ideologisen armeijan komentaja, vaikka juuri Kaartin ja uskonnollisten säätiöiden katsotaan osallistuvan laajasti korruptioon. Ja korruptio on Iranissa niin laaja ilmiö, että iranilaiset puhuvat omasta mafiastaan, johon kuuluu suuri määrä myös hallinnossa mukana olevia uudistajien edustajia eikä pelkästään konservatiivien edustajia.

C Iran, sen liittolaiset ja viholliset

I Iranin ulkopolitiikka nähdään usein hyvin aggressiivisena, koska iranilaisia joukkoja on Syyriassa ja Irakissa. Libanonissa taas vaikuttaa shiialainen taistelujärjestö Hezbollah, joka oli aikanaan Iranin luoma ja rahoittama järjestö, ja joka on ja on ollut Iranin läheisin liittolainen Syyriassa.

Iranin katsotaan myös aseistavan ja tukevan taloudellisesti Jemenin huteja. Jemenin huti-heimon shiialaiset edustavat toisenlaista eli zaidien suuntausta maailman shiialaisten keskuudessa kun taas iranin shiialaiset ovat 12-shiialaisia. Jemenin hutien ja Iranin suhteiden lähestyminen alkoi varsin myöhään. On turha väittää, että Iran on luonut Jemenin sodan. Se on paremminkin mennyt auttamaan huteja aiheuttaakseen ongelmia Saudi-Arabialle.

II Islamilaisella Iranille on aina ollut sen eristäytyneisyyden ja turvattomuuden ongelma, joka alkoi heti vallankumouksen jälkeen.

Iranin ja Irakin sota puhkesi vuonna 1980 kun Iran oli vielä vallankumousta seuranneen kaaoksen keskellä. Tuossa sodassa Iran oli yksin: Yhdysvallat ja muut lännen maat, Saudi-Arabia ja jopa NL tukivat Irakia. Vain Syyria tuki Irania ja sulki Irakista Välimerelle öljyä vievän johdon. Tämän johdon sulkeminen merkitsi sodassa olevalle Irakille suuria menetyksiä. Iranin ja Syyria tiivis liittolaissuhde onkin saanut alkunsa tuolta ajalta.

Kahdeksan vuoden sota päättyi vuonna 1988. Pian sen jälkeen alkoi Persianlahden sota vuonna 1991. Siihen Iran ei osallistunut, mutta se joutui maksamaan osittain sen laskun, koska Iraniin saapui tuon sodan jälkeen pakolaisina noin pari miljoonaa irakilaista shiiamuslimia

Mitä tapahtui Irakissa: Saddam Hussein miehitti Kuwaitin vuonna 1990 ja tuon sodan lopussa kurdit ja shiiat nousivat kapinaan, Saddam Hussein kävi kurdien ja shiiojen kimppuun; kurdeja suojeltiin kansainvälisesti, shiiat jätettiin Saddam Husseinin armoille ja valtavan verilöylyn kohteeksi ja pakenivat Iraniin.

Kun menin ensimmäisiä kertoja Iraniin 1990-luvun lopussa, Iranilla oli kolme miljoonaa pakolaista: kaksi miljoonaa irakilaisia, yksi miljoona Afganistanin hazaroita eli shiioja. Ja Iran hoiti kaiken täysin yksin ilman YK:n pakolaisjärjestön tukea.

Samana vuonna 1991 kuin Saddam Hussein murskasi Irakin shiiojen kapinan, romahti myös NL. Tuo uutinen oli kammottava viesti Iranille: Iran oli yksin maailmassa jossa ainoa suurvalta, Yhdysvallat tähtää järjestelmän muutokseen Iranissa.

Kun Yhdysvallat miehitti Irakin vuonna 2003, hajotti osittain sen valtion organisaation ja hirtti maan presidentin, se oli uusi kammottava viesti Iranille,

2003 sodan jälkeen Iran alkoi luoda omia miliisijoukkojaan Irakiin suojellakseen shiiamuslimeita ja osallistuakseen alueelliseen valtapeliin.

Haastattelin Teheranissa tammikuun alussa 2003 Irakin kahden shiia-järjestön edustajia, jotka myöhemmin osallistuivat Irakin hallitukseen.

2006 Irakissa pidettiin vaalit, joissa shiiat voittivat ja heitä edustava Dawa-puolue muodosti hallituksen. Yhdysvallat suosi shiiamuslimeja koska katsoi heidän olleet Saddam Husseinin vainoama osa Irakista.

Irakissa Yhdysvaltain miehitystä seurasi vuosia jatkunut sekasorto. Saddam Husseinin upseerit ja sunnit kapinoivat, eräät alueet olivat pitkään sisällissodassa, myös ISIS syntyi Yhdysvaltain miehityksen raunioista.

Tuossa tilanteessa Iran pelkäsi olevansa seuraava Yhdysvaltain väliintulon kohde ja se tunsi olevansa yksin maailmassa. Se soluttautui Irakiin, vahvisti liittolaisuuttaan Syyrian Assadien kanssa ja Libanonin Hezbollah-taistelujärjestöön.

Nämä päätökset ovat syntyneet Iranin jatkuvan turvattomuuden ja eristäytyneisyyden valossa. 
Omasta mielestään Iran on joutunut kokemaan historiallisen epäoikeudenmukaisuuden ennen muuta Iranin ja Irakin sodassa

Ja kun Syyriassa puhkesi arabikevät vuonna 2011, Iran päätti ryhtyä suojelemaan sen historiallista, lähes ainoaa valtion tason liittolaista Iranin ja Irakin sodan aikana eli Syyriaa.
Assadin tappio Syyriassa olisi merkinnyt Iranille sen maayhteyden menettämistä sen strategiseen liittolaiseen Libanonin Hezbollah-järjestöön ja tietenkin aseiden maateitse tapahtuvan toimituksen. Muistettakoon, että Israel estää lentokoneilla ja laivoilla tehdyt asekuljetukset. Assadin tappio olisi merkinnyt esisoittoa sen omalle piiritykselle, näin Iranissa ajateltiin.

Koko tätä tilannetta ei voi hahmottaa, jos puuttuu tietoisuus siitä, mitä Israel tekee alueella. Se on miehittänyt useaan otteeseen Libanonia, tämä asia usein unohdetaan.

Iranin käyttäytymistä ei voi ymmärtää, ellemme tuo esiin käsitettä deep defence tai strategic defense. Näillä käsitteillä Iranin tapauksessa tarkoitetaan sitä, että Iran on mukana kaukana sen rajoilta tapahtuvissa sotatoimissa, jotta sotaa ei käytäisi sen rajoilla tai Iranissa. Iran tuntee omat heikkoutensa, sillä Iranilla ei ole mahdollisuuksia selvitä perinteisessä sodassa – esimerkki siitä, että Yhdysvallat päättä hyökätä Iraniin niin kuin se hyökkäsi Irakiin.

Kaikista näistä kansainvälisistä tapahtumista syntyi Lähi-idässä eräänlainen kiihtyvien tapahtumien syöksykierre Iranin ja sen liittolaisten ja toisaalta Saudi-Arabian, Arabiemiraattien välillä.

Saudi-Arabiasta lähti useita tuhansia jihadisteja taistelemaan Assadia ja sen tukijoita vastaan Syyriassa. Irakissa Yhdysvaltain hyökkäys 2003 toi shiiat valtaan ja se sai aikaan sunnien kapinan ja sisällissodan ja myöhemmin Irakissa syntyi ISIS.

Muistettakoon, mitä Saudi-Arabian pitkäaikainen ulkoministeri Saud al-Faisal sanoi John Kerrylle vuonna 2015 vähän ennen kuolemaansa (FT): ISIS on meidän sunnien vastaus sille että te ryhdyitte tukemaan Irakissa Iranin tukemaa shiiojen Dawa-puoluetta.

Syyriassa Iranin al-Quds-joukot – ne ovat vallankumouskaartin ulkomailla operoivia joukkoja – yhdessä Hezbollahin ja tietenkin Syyrian joukkojen kanssa taistelivat toisella puolella. Jo 7 vuotta jatkunut Syyrian sota on tuhonnut Syyrian mutta saanut aikaan myös uuden vaaran eli alueellisen avoimen sodan. Siinä toisella puolella olisivat Saudi-Arabia, Yhdistyneet arabiemiraatit, Israel ja Yhdysvallat.

Pitää muistaa, että presidentti Donald Trumpin ensimmäinen ulkomaanvierailu suuntautui Saudi-Arabiaan, jossa hän todella hyppäsi kruununprinssi Mohammad Bin Salmanin kelkkaan ja omaksui tämän ohjelman, joka oli sodan julistus Iranille.

International Crisis Group, arvovaltainen tutkimusinstituutio, jossa on sekä yhdysvaltalaisia että eurooppalaisia vaikuttajia, on selvittänyt nämä asiat eli Iranin jatkuvan turvattomuuden tunteen omassa raportissaan: ”Iran’s Priorities in a Turbulent Middle East” (Iranin prioriteetit myrskyisessä Lähi-idässä). Se on julkistettu huhtikuussa 2018.

Tässä raportissa International Crisis Group kehottaa muita Lähi-idän konfliktin osapuolia perehtymään syihin miksi Iran käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy ja löytämään järkevän suhtautumisen Iranin jatkuvaan tarpeeseen suojella itseään sitä vahvemmilta voimilta. Iranin puolestaan täytyy hyväksyä, että sen toiminta koetaan hyökkäävänä eikä puolustuksena ja sen täytyy löytää oikea käyttäytymistapa.

Tärkeää on myös saada loppumaan ne sodat joissa Iranin ja sen vastustajien edut törmäävät eniten. Tällä hetkellä nuo kaksi sotaa ovat Syyrian sota ja Jemenin sota.

Iranin vaikutusvalta on kasvanut Lähi-idässä koska se on osannut hyötyä monista Lähi-idän politiikassa ilmenneistä tilanteista: Yhdysvaltain vuonna 2003 tekemästä Irakin miehityksestä ja myös Syyrian ja Irakin sodista.

Viholliset näkevät Iranin aina vain omaa valtaansa kasvattavana valtiona, eivät valtiona, jolla on ollut 40 vuoden ajan jatkuva turvattomuuden ongelma ja joka kokee, että se on kokenut vakavia historiallisia epäoikeudenmukaisuuksia.