”Sarjakuva on minun välineeni antaa oma panos maailman muuttamiseen paremmaksi paikaksi”, sanoo  Joe Sacco. Hän haluaa antaa  töissään äänen niille, joilla ei  sitä tavallisesti ole. 

Maailmassa jossa Photoshop muuttanut valokuvan valehtelijaksi, taiteilijoiden voidaan antaa  palata alkuperäiseen tehtäväänsä – reporttereiksi.” Näillä sanoilla Maus sarjakuvan luoja Art Spiegelman ylisti Joe  Saccoa ja tämän albumeita Palestiinasta sekä  entisen Jugoslavian sodista. 

Joe Sacco syntyi Maltalla vuonna 1960,  mutta hänen perheensä muutti sieltä pian  Australiaan ja 1972 Yhdysvaltoihin. Hän valmistui journalistiksi Oregonin yliopistosta vuonna  1981, turhautui ajan journalismiin ja palasi  Maltalle. Siellä hän kirjoitti opaskirjoja kunnes  

palasi lapsuutensa rakkauteen sarjakuvaan ja teki  romanttisen sarjakuvakirjan, joka oli yksi ensimmäisistä maltan kielisistä sarjakuva-albumeista. 

Sacco palasi Yhdysvaltoihin 1985 ja erilaiset fiktiiviset sarjakuva työt veivät häntä vuosia,  kunnes vuodenvaihteessa 1991–1992 tehty  matka Israeliin ja miehitetyille alueille loi  perustan vuonna 1996 julkaistulle Palestiina sarjakuvalle. Saccon silminnäkijäkokemuksiin  ja yli sadan palestiinalaisen ja israelilaisen haastatteluihin pohjautuva kirja avaa jo tuolloin  lohduttomalta näyttäneen maiseman kahden  eri maailman välille. Teos sai ensimmäisenä  sarjakuvana American Book Award -palkinnon.

Palestiina-teos kuvaa Joe Saccon minä henkilön kautta tämän kokemuksia retkillään miehitetyille alueille. Hän  kertoo olevansa itse mukana sarjakuva vissaan, koska se muistuttaa lukijaa siitä, että  tarina on nähty hänen silmiensä kautta ja että  nämä ovat hänen kokemuksiaan.

– Missään nimessä en tunne mitään tarvetta  provosoida tai liioitella. Yritän esittää todellisuuden sellaisena kuin se minusta on. En yhdistele eri asioita. En keksi mitään. 

– Joku voi ottaa Palestiinan alueen kirjoistani ruutuja irti asiayhteydestä ja väittää, että  minä demonisoin Israelia. No, samalla tavalla  joku voi ottaa lauseen mistä hyvästä kirjasta,  jos tahtoo vääristellä. 

Saccon mukaan ilman kameraa liikkuvan tavallisen ulkomaalaisen oli helppo kulkea ihmisten parissa ja havainnoida kaikkea. Sitten kun  tv-kamerat tulivat paikalle, ihmisten käyttäytyminen muuttui välittömästi. 

– Journalisti haluaa faktoja, ei huhupuheita  ja toisen käden tietoja. Kaikki nämä otokseni  ovat suoraan silminnäkijöiltä ja kokijoilta.

Sacci palasi alueelle kymmenen vuotta myöhemmin 2000-luvun alussa  Harper’s Magazinen ja New York  Timesin lähettämänä sarja kuvaajana.  Hänellä oli joillakin matkoilla mukana toimittaja Chris Hedges, jonka kanssa yhteistyössä syntyi tällä vuosikymmenellä kirja amerikkalaisesta köyhyydestä, Days of Destruction, Days of Revolt.

Näiden Saccon matkojen ”oheistuotteena”  ilmestyi 2009 Footnotes In Gaza. 412-sivuinen käsittelee Israelin armeijan vuonna  1956 tekemiä Rafahin ja Khan Younisin veri löylyjä. Sen muoto on sama kuin Palestiinan: Joe Sacco on matkalla Jerusalemissa, josta hän  tekee vierailuja palestiinalaisten alueille. 

– Footnotes in Gaza -albumilla halusin tuoda  esiin konfliktin kadonneita molekyylejä: pieniä  yksityiskohtia, jotka ovat olemassa vain niin  kauan kuin ihmiset, jotka muistavat ne, ovat  elossa. 

Sarjakuvalla on Saccon mukaan se voima,  että siinä voidaan helposti kulkea ajassa eteen päin ja taaksepäin ja pysähtyä selittämään. 

– Sarjakuvalla on helppo ja halpa näyttää,  miltä vaikkapa jokin Rafahin katu näytti ai koinaan ja miltä se näyttää nyt. Sarjakuvalla  voidaan luoda todella tarkasti kuva jostain his torian hetkestä. 

Joe Sacco on joutunut käymään kädenvään töä sarjakuvan oikeutuksesta journalismin teon  välineenä. Hän pohti Journalism-kirjansa esi puheessa muun muassa amerikkalaisen journa lismin ”objektiivisuuden” vaatimusta.  

– Minulla ei ole mitään sitä sanaa vastaan,  jos se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että lähes tyn tarinaa ilman ennakkoajatuksia. Minusta  ongelma on siinä, että minusta useimmat jour nalistit eivät tee sitä tärkeissä kysymyksissä. En  minä ainakaan osaa. 

Tuntuuko Saccosta siltä, että hänen pitäisi vielä palata Palestiina-aiheeseen?

– En voi vannoa, etten tekisi joskus jotain Palestiinan kysymyksestä, mutta tällä hetkellä työpöydällä on niin paljon muita aiheita. Toisaalta, jos olisin oikeassa köyhyydestä, Days of Destruction, Days of Revolt. Näiden Saccon matkojen ”oheistuotteena”  ilmestyi 2009 Footnotes In Gaza. 412-sivuinen albumi käsittelee Israelin armeijan vuonna  1956 tekemiä Rafahin ja Khan Younisin verilöylyjä. Sen muoto on sama kuin Palestiinan: Joe Sacco on matkalla Jerusalemissa, josta hän  tekee vierailuja palestiinalaisten alueille. 

– Footnotes in Gaza -albumilla halusin tuoda  esiin konfliktin kadonneita molekyylejä: pieniä  yksityiskohtia, jotka ovat olemassa vain niin kauan kuin ihmiset, jotka muistavat ne, ovat  elossa. 

Sarjakuvalla on Saccon mukaan se voima, että siinä voidaan helposti kulkea ajassa eteen päin ja taaksepäin ja pysähtyä selittämään. 

– Sarjakuvalla on helppo ja halpa näyttää,  miltä vaikkapa jokin Rafahin katu näytti aikoinaan ja miltä se näyttää nyt. Sarjakuvalla  voidaan luoda todella tarkasti kuva jostain historian hetkestä. 

Joe Sacco on joutunut käymään kädenvääntöä sarjakuvan oikeutuksesta journalismin teon  välineenä. Hän pohti Journalism-kirjansa esipuheessa muun muassa amerikkalaisen journalistin ”objektiivisuuden” vaatimusta.  

– Minulla ei ole mitään sitä sanaa vastaan,  jos se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että lähes tyn tarinaa ilman ennakkoajatuksia. Minusta  ongelma on siinä, että minusta useimmat journalistit eivät tee sitä tärkeissä kysymyksissä. En  minä ainakaan osaa. 

– Amerikkalainen journalisti, joka laskeutuu  Afganistanissa lentokentälle, ei pudota amerikkalaista näkökulmaansa muuttuakseen tyhjäksi  tauluksi, jolle uudet, tarkat havainnot piirtyvät. Kuten legendaarinen amerikkalaisjournalisti  Edward R. Murrow sanoi: ”Jokainen on omi en kokemustensa vanki. Kukaan ei voi elimi noida ennakkokäsityksiään – vain tunnistaa ne.” 

mielentilassa ja löytäisin minua kiinnostavan  uuden näkökulman, josta olisi myös hyötyä  lukijoille, niin voisin toki harkita, Sacco kertoi  Ytimelle sähköpostitse huhtikuussa. Kuinka raskas prosessi Palestiina ja Footnotes olivat tekijän kannalta? 

– Footnotes in Gazan tekeminen varsinkin oli  vaikeaa, koska se oli niin julma ja minun piti  piirtää niin paljon väkivaltaisia kohtauksia. En  nauttinut aamuisin työpöydän ääreen menemisestä. Olin tuolloin jopa vähällä luopua journalismista. Minulta meni sen kirjan tekemiseen  neljä vuotta. 

Tunteeko Sacco tällä hetkellä epätoivoa  Palestiinan tilanteesta? 

– Kyllä. Tilanne on äärimmäisen synkkä, ja  minusta on vaikea kestää amerikkalaisen valtamedian kirjoituksia, joissa kuvataan miehitettyjä ja miehittäjiä samalta moraaliselta tasolta  tai miehitetyt kuvataan yksinkertaisesti pelkiksi  terroristeiksi. 

– Minusta tilanne on synkkä ja voi vielä  huonontua. Yhdysvaltain hallinto on pettänyt  Palestiinan kansaa alusta asti, ja Trump on  vain kiihdyttänyt pitkään paikoillaan ollutta  prosessia. Voisi kuvitella Länsirannan maiden  laajamittaista liittämistä Israeliin ja väestön karkoituksia sieltä. 

Entä mitä hänellä on juuri nyt työn alla? – Teen tarinaa luonnonvarojen vähenemisestä ja Kanadan Luoteisterritorioiden alkuperäiskansoista, mutta minulla on myös kolme tai  neljä muuta projektia muhimassa.  

– Minä keskityn mieluiten niihin, joiden  ääni kuuluu heikosti. Valtamedia ja propaganda organisaatiot huolehtivat kyllä vahvojen äänten kuulumisesta. Kuten arvostamani britti journalisti Robert Fisk joskus sanoi: ”Minusta  reporttereiden pitäisi olla neutraaleja ja puolueettomia kärsivien puolella.”