Lähikuvassa matkustusasiakirjat, taustalla lentokenttä.

Lentäminen kielletty

Eetu Lehto

Pahamaineinen No Fly List, eli lentokieltolista on osa WTC-iskun johdosta perustetun Yhdysvaltain terrorisminseulontakeskuksen (TSC) seurantalistaa. Tammikuussa sveitsiläinen hakkeri löysi ja latasi listan lentoyhtiön avoimelta palvelimelta.

Hakkeri Maia Arson Crimew oli tylsistynyt ja tutki huvikseen Yhdysvaltain kansallisen lentoyhtiön Commuteair:in palvelinta ja teki jännittävän löydön: Tiedoston nimeltä NoFly.csv. Tiedosto sisälsi koko lentokieltolistan vuodelta 2019.

Viittaan tässä jutussa siihen nimellä kieltolista. Palvelimelta löytyi myös tietoja yhtiön henkilökunnasta sekä toinen mielenkiintoinen lista, SELECTEE.csv, joka on ylimääräiseen tarkistukseen johtava matkustajien seulontalista. Seulontalistaa ei tule sekoittaa erilliseen terroristien seurantalistaan (Terrorism watchlist). Commuteair on myöntänyt vuodettujen listojen olevan aitoja.

Palvelimien selaaminen ei ole tavanomaista internet-surffausta, joten löydöstä voisi verrata esimerkiksi siihen, että löytäisi salaisia dokumentteja talvisesta metsästä. Jos sattuu jostain syystä olemaan harrastelijana paikalla, ne olisi vaikea olla huomaamatta. Crimew jakoi löydöksensä oitis tuntemilleen journalisteille ja asiasta uutisoi ensimmäisenä daily dot. DDoSecrets jakoi listat myös Ydin-lehdelle.

Lentokieltolista sisältää hulppeat 1 556062 nimeä. Seulontalistalla on nimiä 251169. Kaikki nimet eivät viittaa erillisiin ihmisiin. Listoilla on paljon salanimiä, pieniä variaatioita henkilöiden oikeista nimistä, tai samoja nimiä moneen kertaan eri syntymäajoilla. Todellinen terroristiepäiltyjen määrä listalla on siis reilusti alle puolet kirjauksista. Määrä on silti huomattava. Huomattavaa on myös, että joka kymmenes merkintä sisältää nimen Muhammad. Muhammad on toki maailman yleisin nimi, mutta muutenkin arabitaustaisten nimien määrä listalla on suhteettoman suuri.

Kieltolistalla on myös joitakin tunnettuja Irlannin Tasavaltalaisarmeijan jäseniä sekä siihen yhdistetyn Sinn Féin -puolueen jäseniä sekä tunnettuja 2018 lopetetun Baskimaa ja Vapaus (ETA) järjestön jäseniä. Kooltaan pienemmältä seulontalistalta löytyy mm. tunnettuja äärioikeistolaisia. Listoja ei ollut virallisesti ennen WTC-iskua, mutta epävirallisesti lentokiellossa oli 16 ihmistä ennen vuotta 2001.

Kieltolista on paisunut runsaasti vuosien varrella. Listaa aikaisemmin ylläpitänyt TSC:n johtaja Timothy Healy on tarjonnut toisinaan lukuja listan koosta ja kommentoinut julkisuudessa siitä, onko joku listalla vai ei. Vuonna 2008 lista sisälsi vain noin 2500 nimeä. 2011 siinä oli jo 10 000 nimeä, 2012 noin 21 000, 2013 noin 47 000, 2016 noin 81 000. Koska nykyinen lista on jo puolentoista miljoonan kokoinen, viittaisi se algoritmiseen apuun kirjauksien lisäämisessä. Koneoppimisen käyttöä suhteessa listaan kielii myös sen löytyminen lentoyhtiön palvelimelta.

Kieltolistalla on vain etu-, sukunimi ja syntymäaika, joista viimeinen näyttäisi useissa tapauksissa olevan satunnainen. Vain joillakin thaimaalaisilla, pakistanilaisilla ja afganistanilaisilla löytyy listasta myös kansallisuus.

Syntymäaikaa koneet eivät katso. Tapauksessa, jossa kaima on päätynyt listalle, lennolle pääsy siis evätään. Eräs listalta löytyvä suomalainen on nimellä Juuso Kivimäki. Listauksessa tarkoitettaneen Vastaamon tietomurrosta epäiltyä Julius Kivimäkeä, joka on muun muassa tehnyt perättömän pommiuhkauksen yhdysvaltalaiseen matkustajakoneeseen.

Valtiotieteen professori Marcus Holmes on arvioinut vuonna 2009, että listan ylläpitäminen maksaa noin 89 miljoonaa vuodessa. Se nostaa kustannukset tähän mennessä kahteen miljardiin. Kieltolistan koko on tolkuton ja on mietittävä, voiko paisuneesta listasta olla hyötyä. Vaikka olettaisi Yhdysvaltain tiedustelun saavan jäsentiedot suoraan Talebanilta, ISISiltä ja Boko Haramilta, puhuisimme vieläkin alle sadastatuhannesta ihmisestä, joka ei riittäisi edes kattamaan Mohammad-nimisten määrää listalla.

Kielto- ja seulontalistat ovat olleet kiistanalaisia. Monesti näennäisen mielivaltaisista syistä ihmisiä on otettu kiinni Yhdysvaltain lentokentältä. Listasta riippuen lento on evätty tai henkilöt ovat joutuneet tiukkaan tarkastukseen. Seulontalistalla tietää olevansa, jos tarkistuskortissa lukee SSSS. Merkinnän voi saada myös muista syistä. Epäilystä aiheuttavia syitä ovat muun muassa se, jos ei ole tilannut paluulentoa tai on maksanut lippunsa käteisellä. Tarkastukseen voi joutua myös aivan satunnaisesti.

Vuonna 2002 rauhanaktivistit Rebecca Gordon ja Jan Adams olivat kieltolistalla, vaikkei pitäisi olla mitään syytä olettaa heidän syyllistyvän terrorismiin. Lista ei ole ollut julkinen, mutta toisinaan lennolta kielletyille on hämärästi kerrottu heidän olevan “listalla”. Vuonna 2016 Timothy Healy sanoi, että listalla oli ollut oikeasti heidän kaimansa.

Princetonin yliopiston professori Walter F. Murphy oli seulontalistalla, kun hänet otettiin tarkastukseen. Hänen sanomansa mukaan lentokenttävirkailija kysyi “Oletko koskaan osallistunut rauhanmarssiin?”. Hän oli vastannut kieltävästi mutta myönsi esiintyneensä televisiossa kritisoiden TSC:n luonutta presidenttiä George W. Bushia. Tähän työntekijä oli vastannut, että sillä pääsee listalle. Murphy kuoli vuonna 2010, mutta nimi löytyy vieläkin seulontalistalta.

Ihmisoikeusasianaja Barbara Olshansky joutui useammin kuin kerran lentomatkoillaan riisumaan housunsa kaikkien matkustajien edessä. Rauhanaktivisti ja nunna Virgine Lawinger otettiin kuulusteltavaksi poikkeuksetta hänen yrittäessään matkustaa lentokoneella. Vihreiden Ralph Naderin presidenttikampanjaa koordinoinut taidekauppias Doug Stuber sanoi lentokenttäjonossa silloista presidentti Bushia tyhmäksi kuin kivi ja joutui kieltolistalle kahdeksi vuodeksi.

Arabitaustaisten matkustusvaikeudet ovat niin harmillisen yleisiä, että ne ylittävät harvoin uutiskynnyksen. Tapauksen on oltava erityisen törkeä. Tässä esimerkki moisesta:
Baby Doeksi kutsuttu, vain seitsemän kuukauden ikäinen muslimiperheeseen syntynyt poika, oli seulontalistalla ja sai SSSS merkinnän tarkistuskorttiinsa, jolloin lentokenttävirkailijat tutkivat jokaisen hänen vaippansa. Neljän ikäisenä lapsi joutui vielä tarkempiin testeihin. On sanomattakin selvää, ettei ole mitään järkevää syytä epäillä taaperoa terroristiksi.

Jopa puolet ihmisistä pelkäävät terrorismin uhriksi joutumista, ja tämä korostuu lentokoneissa. Tosiasiassa vain yksi sadasta miljoonasta kuolee vuosittain lentoon liittyvässä uhassa. Toisin sanoen, vain yksi suomalainen kuolee 18 vuodessa lentokoneessa. Todennäköisin kuolemaan johtava lento-onnettomuus on käsimatkatavaran kolahtaminen päähän lentokoneen laskeuduttua.

Lentoturvallisuus on parantunut tasaisesti vuodesta 1970, jolloin kaappaukset olivat vielä suhteellisen yleisiä. Trendi ei ole kiihtynyt minkään uusien turvatoimien myötä. Kenties tehokkain lentokoneen kaappauksia estävä parannus turvallisuuteen on ollut ohjaamosta lukittava turvaovi. Kieltolistojen toimivuutta ei olla pystytty osoittamaan.

WTC-iskujen jälkeen yleisölle on ollut helppoa oikeuttaa mielivaltaisia turvatoimia. Monet oikeusoppineet pitävät vapaata liikkuvuutta perustuslaillisena oikeutena ja pitävät ongelmallisena sitä, että ihmiset laitetaan listalle ilman oikeudellista prosessia. Listalle joutumista vastaan ei voi taistella ennen lennon peruuntumista, koska listauksesta ei tiedoteta sen kohteille.

Lista on elävä ja siltä voi myös päästä pois. Presidenttien kritiikki ei enää johda listalle ja muun muassa rauhanaktivistit saavat nykyään lentää huoletta. Donald Trumpin vuonna 2017 tekemä asetus muslimien maahanpääsyn eväämisestä on oletettavasti paisuttanut kuitenkin listaa merkittävästi vuoteen 2019 asti.

Kieltolista on kallis. Pahaa aikova tuskin menee omalla nimellään lennolle. Mitä tarkoitusta lista siis palvelee? Upotetaanko listaan kustannuksia siinä uskossa, että teknologia tekee siitä joskus kelpoisen? Vai tietävätkö kaikki mukana olevat listan olevan kelvoton, mutta silti ottavat kernaasti vastaan tynnyreittäin liittovaltion rahaa agenttileikkeihin?