Turvallisuuspolitiikka ympäristökriisin aikakaudella
Perinteisiin turvallisuusratkaisuihin tukeutuminen ei yksin riitä ilmastonmuutoksen maailmassa. Tulevaisuudessa on yhä paremmin pystyttävä varautumaan tilanteeseen, jossa monta erilaista ja viheliäistä kriisiä on päällä yhtä aikaa.
Artikkeli on alunperin julkaistu Ytimen ja Vapaus valita toisin ry:n toimittamassa erikoisnumerossa joulukuussa 2023: Eurooppa sodassa & rauhassa – Mikä on EU:n rooli?
Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 rysäytti eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan asetelmat monin tavoin uusiksi. Perinteisestä sodankäynnistä tuli taas todellisuutta, asevarustelu kiihtyy ja ydinsodan uhkasta puhutaan mahdollisena. Realistisen koulukunnan on sanottu tehneen paluun kansainvälisen politiikan analyysiin. Äkkiseltään tilannetta voisi myös kuvata paluuksi vanhaan, perinteisen turvallisuuspolitiikan pariin.
Sota ei kuitenkaan ole pyyhkinyt pois ilmastonmuutosta tai muita ihmiskuntaa piinaavia uhkia. Siksi perinteisiin turvallisuusratkaisuihin tukeutuminen ei yksin riitä 2020-luvun maailmassa. Turvallisuuspolitiikkaa ja varautumista on jatkossa yhä enemmän pystyttävä tekemään tilanteessa, jossa monta erilaista ja yhä viheliäisempää kriisiä on päällä yhtä aikaa. Tämä ei tarkoita sotilaallisesta varautumisesta tinkimistä, mutta sen rinnalle tarvitaan yhä laaja-alaisempaa ymmärrystä erilaisista uhkista ja niiden keskinäisistä riippuvuuksista sekä ennakointikeinoista.
Vaikka hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n 28. helmikuuta ilmestynyt raportti jäi väistämättä sotauutisoinnin jalkoihin, eivät sen viestit ilmastonmuutoksen vaikutuksista olleet lainkaan edeltäviä raportteja huojentavampia. Päinvastoin, päivittyvän tiedon valossa on entistä selvempää, että ilmastonmuutoksen myötä voimistuvat sääilmiöt, kuten myrskyt ja tulvat, sekä merenpinnan nousun kaltaiset pysyvät muutokset tulevat heikentämään ihmisten hyvinvointia ja yhteiskuntien vakautta. Yhdessä luontokadon kanssa ilmastonmuutos myös lisää koronapandemian kaltaisten terveyskriisien mahdollisuutta.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät tapahdu irrallaan sotilaallisista ja geopoliittisista kriiseistä. Vaikka ympäristösyyt eivät tutkimustiedon perusteella yksin aiheuta sotia, ne voivat yhdessä huonon hallinnon, köyhyyden ja muiden altistavien tekijöiden kanssa lisätä konfliktiriskiä. Ilmastonmuutoksen hillintään pyrkivä energiasiirtymä puolestaan muuttaa valtioiden välisiä valtasuhteita, kun lisätä vastakkainasetteluja. Viitteitä tästä voi nähdä myös Ukrainan kohdistuneen sodan taustalla, vaikka Venäjän pääasialliset syyt hyökkäykseen ovatkin muualla. Euroopan unionin pyrkimys irtautua fossiilisista energialähteistä heikentää jatkossa Venäjän asemaa, mutta vielä toistaiseksi Euroopan fossiiliriippuvuus kasvattaa maan sotakassaa.
Päätöksentekijät sekä muut turvallisuuspolitiikan ja varautumisen suunnitteluun osallistuvat tahot kohtaavatkin entistä vaikeamman tilanteen. Ilmastonmuutoksen edetessä ja erilaisten kriisien yleistyessä on entistä todennäköisempää, että yhtä aikaa merkittävän geopoliittisen ja turvallisuuspoliittisen ongelman kanssa joudutaan hoitamaan esimerkiksi myrskyn tai muun äärisään seurauksia. Kriisit myös ketjuuntuvat. Esimerkiksi luonnonkatastrofi jossain päin maailmaa voi johtaa globaalien toimitusketjujen häiriintymiseen ja siten horjuttaa jonkin Suomelle kriittisen tuotteen tai raaka-aineen saatavuutta. Toisaalta ilmastonmuutoksen hillinnän kanssa ei voi odottaa, että sota on ohi, sillä sitä ennen päälle ehtii pahimmillaan jo iskeä joku muu globaali kriisi.
Täysin puhtaalta pöydältä ei uudenlaisen varautumisen suhteen onneksi tarvitse aloittaa. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia on orastavasti alettu huomioida ulko- ja turvallisuuspolitiikassa jo ennen Ukrainan sotaa. Esimerkiksi EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa linjaavassa globaalistrategiassa ilmastonmuutos ja sen hillintä nostetaan geopolitiikkaa olennaisesti määrittäviksi tekijöiksi.
Myös YK:n turvaneuvosto on käsitellyt muuttuvan ilmaston vaikutuksia konflikteihin, ja useat korkean tason poliittiset johtajat Yhdysvaltain Barack Obamasta YK:n António Guterresiin ovat todenneet ilmastonmuutoksen globaaliksi turvallisuusuhaksi. Kehitys näkyy osaltaan siinä, että edes Ukrainan sodan alettua ei kiirehditty raivaamaan ilmastopolitiikkaa politiikan asialistalta sotilaalliseen kriisiin reagoimisen tieltä. Pikemminkin sota kirittää energiasiirtymää, ja ainakin julkisissa ulostuloissa ilmastotavoitteista on entistä voimakkaammin haluttu pitää kiinni.
Käytännön tasolla ei kuitenkaan aina ole selvää, miten laajempi turvallisuus toteutuu ja minkälaisia politiikkatoimia se edellyttää. Päätöksenteko jakautuu edelleen helposti sektoreihin, eikä esimerkiksi ilmastopolitiikan ratkaisuissa välttämättä oteta huomioon niiden mahdollisia ulko- tai turvallisuuspoliittisia hyötyjä. Pahimmillaan tällöin päädytään aiheuttamaan haittoja, jotka olisivat laajemmalla harkinnalla olleet helposti vältettävissä.
Suomella näyttää olevan poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat kokonaisvaltaisemman, ilmastokriisiä paremmin huomioivan turvallisuuspolitiikan tekoon. Meillä kansallista varautumista ohjaava kokonaisturvallisuuden malli perustuu ennen kaikkea sektorienväliseen yhteistyöhön ja yhteiskunnan eri toimijoiden osallistamiseen. Perinteistä turvallisuussektoria avoimempi malli mahdollistaa varautumisen myös sotilaallisia uhkia moniulotteisempiin kriiseihin. Käytännössä tosin ilmastonmuutos ei toistaiseksi kovin syvällisesti näy kokonaisturvallisuuden suunnittelussa tai toteutuksessa.
Siksi on syytä pyrkiä tarkemmin hahmottamaan suuntaviivoja turvallisuuspolitiikkaan ilmastokriisin aikakaudella. Välttämättöminä askelmerkkeinä turvallisuuspolitiikan suunnittelussa voi pitää ainakin entistä laaja-alaisempaa ennakointia ja varautumista, vihreän siirtymän hallittua edistämistä sekä globaalin ulottuvuuden huomioimista.
Ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksia on vaikea ennakoida, sillä ne eivät usein rajoitu pelkkiin fyysisen ympäristön muutoksiin vaan limittyvät eri tavoin poliittisiin ja taloudellisiin tekijöihin. Yksittäisten vaikutusten todennäköisyyksien arvioinnin sijaan ennakoinnin tulisi pyrkiä pitkäjänteisesti ja globaalisti seuraamaan ilmastonmuutoksen alulle sysäämiä tai kiihdyttämiä vaikutusketjuja. Ennakointityön tuloksia puolestaan tulisi hyödyntää laajasti varautumisessa. Esimerkiksi huoltovarmuuden suunnittelussa ennakoiva tieto ilmastonmuutoksen aiheuttamista toimitusketjujen häiriöistä olisi tärkeää.
Vihreä siirtymä ja ilmastonmuutoksen hillintä eivät ole turvallisuuspolitiikkaa, mutta niiden mahdollisia turvallisuuteen vaikuttavia seurauksia on pystyttävä hahmottamaan. Tärkeää on, että siirtymä tapahtuisi hallitusti, demokraattiseen päätöksentekoon pohjautuen, eikä äkillisinä, pakon sanelemina reaktioina. Hallitussa siirtymässä on mahdollista huomioida ilmastopolitiikan tiettyihin yhteiskunnan ryhmiin kohdistuvia haittoja esimerkiksi kompensoimalla eriarvoisuutta lisääviä vaikutuksia.
Lisäksi ilmastonmuutos tulee nähdä globaalin turvallisuuden ilmiönä. Osaltaan tämä tarkoittaa, että Suomi ei ole irrallaan muualla tapahtuvista ilmastonmuutoksen seurauksista, vaan ne voivat erilaisten vaikutusketjujen myötä koskettaa myös meitä. Yhtä tärkeää on muistaa, että Suomessa tehdyillä ilmastopoliittisilla päätöksillä voi olla myös globaaleja vaikutuksia, ja pyrkiä varmistamaan, etteivät ne ole haitallisia. Meidän energiasiirtymämme ei ole kestävällä pohjalla, mikäli se heikentää turvallisuutta muualla.
Koronapandemian yhtenä opetuksena voi ehkä pitää ihmisten ja yhteiskuntien kykyä sopeutua uudenlaisiin tilanteisiin. Ajatus toinen toistaan seuraavista kriiseistä voi silti tuntua lannistavalta, mutta varautumisen tarkoituksena on nimenomaan helpottaa niistä selviytymistä. Ilmastonmuutoksen tapauksessa lisäksi keinot sen hillitsemiseksi siedettäviin rajoihin ovat olemassa. Tulevaisuuden turvallisuuteen löytyy siis ratkaisuja – ne vain edellyttävät ripausta kaukonäköisyyttä.