Laura Lodenius: Ydinpelote: turva vai turma?
Onko kyse pelote- vai identiteettipolitiikasta, kun EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustajaa virolainen Kaja Kallas julistaa tarpeelliseksi keskustelun eurooppalaisesta ydinasepelotteesta? Jopa Suomen entinen pääministeri, Tony Blair -instituutin neuvonantaja, Sanna Marin näyttää liittyneen ydinaseuskovaisten kuoroon.
Eurooppalainen aseteollisuus asetetaan etusijalle jatkossa, Eurooppaa lisää vuosikymmeniksi varustelupanostuksiaan huimasti, mutta nyt esitetään jo ydinaseillekin uutta roolia EU:n varustelussa. Hintalappu siitä olisi sen verran korkea, että sillä vietäisiin viimeisetkin mahdollisuudet panostaa Euroopassa hyvinvointiin ja arjen turvallisuuteen.
Ilmeisesti meitä ja EU:ta patistetaan lisäämään riskiä ydinsodasta, jopa maapallon ekologisesta tuhosta, jotta olisimme suojassa pahalta (siis Venäjän valloitukselta) ja jotta voisimme tuntea olevamme ”peloteturvassa”.
**
Äitini isoäiti Alma oli viimeiset vuosikymmenet elämästään epäluuloinen ja vainoharhainen vieraita kohtaan. Hänellä oli siihen ihan perustellut syynsä. Hän oli elänyt sisällissodan jälkeisen valkoisten kostotoimien pelossa, sitten pari sotaa. Hänellä ei varsinaisesti ollut mitään syytä uskoa ihmiseen ja ihmisen hyvyyteen olipa ihminen sitten naapuri, ventovieras tai viranomainen.
Hän opetti äidilleni, miten selviytyä kiusaajista. Piti panna kivenmurikka lapaseen piiloon ja lyödä sillä. Hän uskoi myös pelotteeseen. Klooripulloon voi laittaa vettä hämäykseksi ja sillä uhata kiusaajapoikia, jos tulevat lähemmäksi. Äitini siirsi nämä opit minulle.
Vasta myöhemmin olen ajatellut, ettei idea lopulta ollutkaan niinkään voimankäyttö tai optio siihen. Ennemminkin viesti oli, että identifioidutaan pärjääjiin ja vahvoihin uhrin ja mukautujan roolin sijaan.
**
Pelote -keskustelu, ja ydinasepelote, perustuu siihen, että uhkaamme joukkotuhoaseen käytöllä, mutta että uhkaus riittäisi, eikä asetta tarvitsisi käyttää. Koko “pelote” keskustelu turvallisuuspolitiikassa on varjonyrkkeilyä ennakko-oletusten ja mielikuvien viidakossa. Perusoletuksena pelote -ajattelussa, jotta se toimii, on kuitenkin aina, että vastapuoli on rationaalinen ja toimii samoista lähtökohdista kuin me. Se, että välitetään edes omista kansalaisista, ellei sentään koko maapallosta, ja vielä ymmärretään valinnan peruuttamattomat seuraukset ja hinta.
Ydinasepelote, ikään kuin se voisi olla vain ”pelkkä pelote” ilman kaikkia niitä huimia ja kauhistuttavia siihen kuuluvia globaaleja lisäriskejä, on lupauksena lisätystä turvallisuudesta eräänlainen huijaus.
Tarinassa “keisarin uudet vaatteet” sadussa tämä kuvataan hyvin. Siinähän turhamaista ja itsekeskeistä keisaria huijattiin uskomaan, että hänelle tehdään hienoista kankaista komeat vaatteet, joita esitellä kansalle, mutta että niissä on “ihmeellinen taika” ja että ne nähdäkseen täytyi olla erityisen viisas. Kun kukaan ei halunnut, ei hoviherrat, kansalaiset eikä keisari itsekään, myöntää olevansa tyhmiä, hienot kankaat nähtiin, vaikka niitä ei ollutkaan. Tarvittiin pieni tyttö sanomaan, että “eihän keisarin yllä ole lainkaan vaatteita”.
Kaikki ne, jotka ydinaseista oikeasti jotain tietävät, ymmärtävät miten extreme-kallista ja riskialtista olisi aloittaa uusi ydinasevarustelu Euroopassa ja päästää lopullisesti ydinaseiden leviämisen henki pullosta. Samalla pitäisi myös ottaa riski vahingoista, teknisistä vioista ja inhimillisistä virheistä.
Vai onko kyse sittenkin hukassa olevasta eurooppalaisesta identiteetti -politiikasta? Kun Trumpin USA on epävakaa eikä enää katu-uskottava asevaraisen turvallisuuden takaajana Euroopalle, se ratkaistaankin niin, että EU pukeutuu sotilaallisen suurvallan mantteliin USA:n sijaan. Että me aiemmin kaupalliseen ja taloudelliseen yhteistyöhön luottavana rakentaisimmekin asevarustelun johtajuudesta uuden brändin itsellemme ja EU:lle?
**
Huomattavaa on, että äärimmäisyyksiin vietyyn asevarusteluun ja esimerkiksi ydinsepelotteen vaikutukseen uskovat eniten ja vahvimmin ne, jotka vähiten niistä ymmärtävät. Sotilaat, sotimista ja taistelustrategioita tuntevat harvemmin ovat yhtä militaristisia kuin sotilaalliset maallikot, jollaisia ovat lähinnä poliittiset päättäjät ja mediatalojen kolumnistit.
Nyky-ydinaseiden tuhovoima on myös aivan eri kuin Hiroshimaan ja Nagasakiin vuonna 1945 pudotettujen ”pikku” pommien. Ydinaseet joukkotuhoaseina eivät ole hyväksyttäviä kuten Kallas on todennut Iranin suhteen, mutta ei myöskään Pohjoismaille, Euroopalle eikä kenellekään muullekaan.
Kirjoittaja on Rauhanliiton toiminnanjohtaja, joka on seurannut asevalvontakysymyksiä yli kolmenkymmenen vuoden ajan.