Moskovan koulutetun nuorison piirissä ei uskota vallankumouksen pelastavan Venäjää. Ei myöskään demokratian. Poliittisten vaikutusmahdollisuuksien sijaan kaivataan materiaalista hyvinvointia.
Venäjän vuosi on ollut täynnä toinen toistaan järisyttävämpiä tapahtumia. Krim vallattiin salamyhkäisellä sotilasoperaatiolla eli korrektisti ilmaistuna palautettiin suuren isänmaan yhteyteen, maata syytettiin sekaantumisesta Ukrainan sotaan, heinäkuussa metrojuna suistui raiteilta Moskovassa ja 24 ihmistä kuoli, ruplan kurssi romahti, Venäjän tiedeakatemian sosiaalitieteiden kirjasto paloi, oppositiopoliitikko Boris Nemtsov murhattiin aivan Kremlin kupeessa.
Järkyttävistä tapahtumista huolimatta elämä Moskovassa on pysynyt melko rauhallisena, eikä poikkeuksellinen tilanne näy kaduilla juuri mitenkään. Huonoja uutisia baarissa kännykän näytöltä lukevaa ulkomaalaista pyydetään laittamaan puhelin pois ja keskittymään positiivisiin asioihin. Monet eivät halua edes ajatella kummallista geopoliittista tilanne, johon Venäjän on ajautunut. Ukrainan sota tuntuu tapahtuvan toisessa todellisuudessa.
Venäläisten elämään vaikuttaa kuitenkin selvästi ja suoraan Venäjän huono taloustilanne, joka on monella tapaa kytköksissä maan ulkopolitiikkaan. Venäjän itse asettamien elintarvikkeiden tuontikieltojen ja etenkin raakaöljyn hinnan laskun ja sitä seuranneen ruplan kurssin romahduksen takia kulutustuotteiden hinnat ovat nousseet huomattavasti. Monen kotitalouden tuloista jo puolet menee ruokaan. Pikkukaupungissa lähellä Kazakstanin rajaa toimittajana työskentelevä Daria (27) kertoo, että huonon taloustilanteen takia he joutuvat nyt perheensä kanssa jättämään väliin ulkomaanmatkat ja sellaisia ruokaostoksia, joihin meillä oli aiemmin varaa.
– Syömme vähemmän ulkona ja kokkaamme sen sijaan itse. Myös vaatteiden ja kenkien hinta on noussut rankasti. Toivon ettei minun tarvitse tänä vuonna ostaa uusia kenkiä.
Valuuttakurssit vaikuttavat tavallisten ihmisten elämään todella paljon. Ruplan kurssin pudottua 16. joulukuuta ennätyksellisen alas, moskovalaiset juoksivat kesken työpäivän vaihtamaan säästöjään dollareihin ja euroihin, sekä ulkomaisten valuuttojen loputtua kalliiseen elektroniikkaan. Seuraavalla viikolla nettihuutokaupoissa myytiin jo paniikkipäissään ostettuja kylpytynnyreitä ja taulutelevisioita, joille ei keksittykään käyttöä. Internetiin ilmestyi puolivitsikäs ruplalaskuri, jossa alati putoavan ruplan kurssin taustalla oli rauhoittava merinäkymä ja ambient-musiikkia.
Ruplalaskurin lisäksi Facebookissa jaettiin ahkerasti muun muassa tattarilaskuria, joka näytti reaaliajassa paljonko kilo tattaria maksoi eri valuutoissa. Tattari on keskeinen perusvilja venäläisessä keittiössä ja stereotyyppisesti köyhien opiskelijoiden perusruoka nuudelien sijaan. Tattarin hinnan nousu viime joulukuussa aiheutti heti pienimuotoista paniikkia ja supermarkettien tattarihyllyt tyhjennettiin muutamassa päivässä. Tattarin kaltaisten perushyödykkeiden kallistuminen näyttää osuvan erityisen kipeästi eläkeläisiin, joita on talvesta lähtien ilmaantunut yhä sankemmin joukoin kerjäämään ja kaupustelemaan kaikenlaista kuivatuista sienistä kukkahuiveihin suurten teiden ja metroasemien alikulkutunneleihin.
Palkkatöissäkin käyvistä yhä harvemmilla on varaa matkustella ulkomaille, mikä on näkynyt muun muassa Schengen-viisumeiden kysynnän jyrkkänä tippumisena. Euroopan sijaan saatetaan matkustaa esimerkiksi Krimille tai Turkkiin, jonne ei tarvita viisumia. Samaan aikaan monet Moskovan korkeasti koulutetut, luovissa töissä olevat nuoret aikuiset kertovat harkitsevansa maastamuuttoa tukalaksi käyneen poliittisen tilanteen takia. Kovin harva vaikuttaa kuitenkaan olevan halukas ottamaan ensimmäisiä askeleita kohti emigraatiota. Monet harkitsevat vuoden tai parin työpestejä johonkin läheiseen maahan, josta voisi vielä kohtuullisen helposti käydä kotona. Lopullisesti kukaan ei halua lähteä Venäjältä, vaan maastamuuttoakin harkitsevat sanovat haluavansa lopulta palata.
Moskovan poliittista ilmapiiriä voisi kuvailla sanoilla aggressiivinen passiivisuus. Jos liberaalilta nuorelta moskovalaiselta kysyy, miksei hän lähde kaduille protestoimaan, saa nopeasti täyslaidallisen siitä miten vallankumouksissa ei ole mitään järkeä. Ei Venäjällä kannata yrittää muuttaa mitään koska siinä saa vain itsensä hengiltä, kaikenlainen poliittinen aktiivisuus on nykyoloissa täysin turhaa. Eurooppalaisten uskoa äänestämiseen ja yksittäisen kansalaisen vaikutusmahdollisuuksiin pidetään lähinnä naiivina.
Vaikka tyytymättömyys presidentti Putinia kohtaa on melko yleistä, vallankumous on ylipäätään todella epäsuosittu idea.
– En ole mikään vallankumouksellinen, tietysti näitä asioita on mielenkiintoista puida yöaikaan jonkun keittiössä, mutta itse tuskin lähtisin kaduille. Otin kyllä osaa joulukuun 2011 mielenosoituksiin ja harmittelen, etten mennyt Nemtsovin muistomarssille. Kaikki muut mielenosoitukset ovat minusta järjettömiä, viestintäalalla työskentelevä Maksim (26) sanoo.
Pelialla työskentelevän Nikolain (28) mukaan ongelma on myös se, että tällä hetkellä ei ole karismaattista johtajaa, joka voisi johtaa vallankumousta. Kuka ottaisi ohjat ja mitä vallankumouksen jälkeen tapahtuisi? Nikolai vertaa tilannetta Ukrainan vallanvaihdokseen.
– Yksi korruptoitunut hallitus vaihdettiin siellä toiseen ja kuka siitäkin hyötyi? Ihmiset vain kärsivät. Vallankumous täällä ei ole vaihtoehto. Ei ole mitään johtavaa ideaa joka perustelisi sen.
Ohjelmoijana työskentelevän Andrein (31) mukaan koko Itä-Ukrainan sotilasoperaation tarkoitus on ollut osoittaa, että vallankumouksen kustannukset tavallisille kansalaisille ovat suuremmat kuin höydyt. Putinin ei hänen mukaansa kannata voittaa Ukrainan sotaa, vaan pikemminkin pitkittää sitä osoittaakseen, ettei vastaavaa tilannetta haluta Venäjälle. Ongelmana näyttää olevan myös se, ettei vallanvaihdoksen moottoriksi povattu Venäjän keskiluokka ole tarpeeksi suuri eikä liioin alueellisesti riittävän kattava ajaakseen todellista muutosta. Andrein mukaan keskiluokka haluaisi vain olla rauhassa ja kerryttää omaisuuttaan.
Nuorten haaveet vaikuttavatkin pyörivän paljon taloudellisten kysymysten ympärillä. Daria haaveilee voivansa vuoden sisään maksaa miehensä kanssa ottamansa asuntolainan takaisin.
– Sitten kun olen vielä kerryttänyt työkokemusta, aion ryhtyä miettimään äitiyslomaa. Äitiyteen liittyy tietysti huomattavia kuluja, kuten lääkärintarkastukset, lääkkeet ja lapsenvaatteet. En ole kuitenkaan pessimistinen: olen iloinen, että ehdimme hankkia uuteen kotiimme kaikki kodinkoneet ennen kriisiä.
Andrei haaveilee uudesta kannettavasta, Nikolai mielenkiintoisesta työpaikasta. Kavereilleen juuri kaapista ulos tullut Maksim on kaikkein pessimistisin eikä halua edes haaveilla.
– Nyt on vain pakko kestää
Kirjoittaja Emma Rimpiläinen on Moskovassa asuva antropologi