Flow Talks: Festivaalien aatteet ovat niiden vaatteet
Kulttuurin ja palveluiden kulutuksen keskiössä ovat aina olleet niihin liittyvät arvot sekä identiteetti. Kun kokemuksellisuuden suhteen kaikki alkaa jo olla koettu, ovatko enää tapahtumien arvovalinnat todellinen tapa erottua toisistaan?
Flow Festival keräsi jälleen urbaanin musiikin suurnimien lisäksi Suvilahteen kiinnostavan kattauksen visuaalista taidetta, ravintolakulttuuria sekä Flow Talks -päiväohjelmistoon kuuluvia paneelikeskusteluja.
Pitkin kesää aktiivisesti itsestään tiedottanut Flow on korostanut artistikiinnitysten lisäksi myös omia arvojaan. Tapahtuman ravintoloissa ei esimerkiksi tarjoilla lainkaan punaista lihaa tai siipikarjaa, joka festivaalin omien tutkimusten mukaan vähentää yli puolella tapahtumassa tarjotun ruoan ilmastojalanjälkeä. Ekologisten syiden lisäksi myös yleisön palautteella on voinut olla vaikutusta festivaalin päätökseen tehdä ruoasta eettisempää.
Kuvassa oikealta vasemmalle: Mikko Manninen, Teemu Brunila ja Elina Aspelin. Kuva: Henri Salonen
Lisäksi Flow tiedotti alle viikko ennen tapahtuman alkua lopettavansa yhteistyön Heineken Silver -olutmerkin kanssa, koska brändin emoyhtiö Heineken jatkaa edelleen liiketoimintaa Venäjällä Ukrainan sodasta huolimatta.
Sekä liharuoista luopuminen että brändiyhteistyön päättäminen Heinekin kanssa ovat totta kai merkittäviä päätöksiä konkretian kannalta, mutta vähintää yhtä merkittävää on päätöksistä aktiivinen tiedottaminen ja arvojohtajuuden hakeminen näiden päätösten kautta. 2000-luvun poliittisen keskustelun ilmapiiriä toisinaan kritisoidaan identiteettikysymyksiin sekä politiikasta viestimiseen jumahtamisesta sen sijaan, että keskityttäisiin varsinaiseen toimintaan. Flown tapauksessa molemmat päätökset pitävät sisällään todellisia vaikutuksia festivaalin kävijöille sekä tapahtuman rahavirtojen suuntautumiseen. Tämän päivän tapahtumille tuntuu kuitenkin samanaikaisesti olevan entistä tärkeämpää ankkuroida itsensä osaksi tietynlaista arvoperhettä.
Valtakunnallinen uutiskynnys ylittyi kesäkuussa kun perinteikäs Seinäjoella järjestettävä Provinssirock poisti kesken festivaalien tapahtumasta sinne alunperin itse kutsumansa perussuomalaisten kansanedustajan Juha Mäenpään. Aiemmin viikolla Mäenpää oli kirjoittanut kolumnin, jossa hän kirjoitti pitävänsä Opetushallituksen kirjauksia tavasta puhua lapsille sukupuolen moninaisuudesta sairaina ja disinformaationa. Tiivistetysti Mäenpää kielsi ylipäänsä ajatuksen, että pieni lapsi voisi olla transihminen tai sukupuolestaan epävarma.
Teemu Brunila ja Elina Aspelin. Kuva: Henri Salonen
Provinssirock kuten myös Flow kutsuu vuosittain alueensa kansanedustajia kutsuvieraiksi tapahtumiinsa. Mäenpään kolumni oli kuitenkin liikaa Provinssirockin järjestäjille, jotka pitivät sukupuolen moninaisuuden käsitettä itsestään selvyytenä ja ihmisoikeutena. Tiettävästi vastaavanlaista ei ole aiemmin tapahtunut suomalaisten musiikkifestivaalien historiassa ja Provinssirockin jälkeen päätös herättikin merkittävästi keskustelua puolesta ja vastaan.
Alkukesän vastavalitun porvarihallituksen arvopohjaan liittyvät kriisit, rasismiongelma ja sitä kautta kärjistynyt identiteetti- ja arvokeskustelukamppailu näytti levittäytyneen seurauksineen myös kulttuurikentän puolelle Mäenpää-Provinssirockissa -tapauksen kautta.
Flow-puheet
Festivaalien portit avautuivat perjantaina klo 15 iltapäivällä ja siitä tuntia myöhemmin alkoi The Other Sound x Sun Effects -tilassa ensimmäinen Flow Talks paneelikeskustelu: Flow Talks Music. Flow Festivaali ja YouTube järjestivät yhdessä Musiikkiala.fi -verkoston kanssa keskustelun suomalaisen musiikkialan kansainvälistymisestä.
Moneen suuntaan rönsyilevä keskustelu pyöri pitkään kahden teeman ympärillä, nimittäin rahan sekä sen, kuinka alalla olisi enemmän rahaa, jos Suomessakin artistit ymmärtäisivät vain tehdä musiikkia englanniksi jolloin se olisi helpommin kaupallistettavaa. Paneelikeskustelun aikana järjestettiin useita reaaliaikaisia yleisöäänestyksiä, joissa kysyttiin tarvitaanko suomenkielistä musiikkia ylipäänsä. 15 prosenttia yleisöstä vastasi, että ei tarvita ja 85 prosenttia vastasi, että tarvitaan.
Paneelissa olivat mukana keskustelemassa uunituore tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok), kansanedustaja Nasima Razmyar (sdp), joka ohjasi puheen myös siihen miten tärkeää niin sanottua junnutasoa on kasvattaa sekä tukea erilaisissa musiikkikerhoissa, peruskoulutuksen parissa ja muissa musiikkiharrastuksissa, jotta tulevaisuudessa Oy Suomi Ab tuottaisi enemmän valtionkassaan suuria tuloveroja maksavia hittinikkareita.
Lisäksi paneelissa mukana olivat Music Finlandin toiminnanjohtaja Mikko Manninen, Googlen yhteiskuntasuhdepäällikkö Suomessa Heidi Jern, The Crash yhtyeestä tunnettu muusikko Teemu Brunila sekä digitaalisen luovan markkinoinnin yrityksen johtaja Elina Aspelin, kuka ehkäpä tahattoman koomisesti suomibrändikeskustelun lomassa ehti huomauttaa, että “Suomi on itseasiassa aika nuori brändi”. Näinpä. Melkoisella takamatkalla tässä lähdetään hiihtämään kiinni jo Nobelin dynamiitilla sekä ABBA:lla läpilyöneitä ruotsalaisia saati sitten jo renessanssin aikana maaliin itsensä maalanneita italialaisia. Mutta jos Flow Talks Musicin perusteella pitäisi uudelleen brändätä Marjo Matikaisen hiihdon MM-kisoissa 1987 lanseeraama legendaarinen “Havuja, perkele!” -huudahdus, niin se ehkä olisi: “Musaa englanniksi perkele – ja viekää se someen!”
Perjantaina paneelikeskustelu käytiin lähes täydessä salissa. Kuva: Henri Salonen
Vaikka Flow Talksin ensimmäinen päivä keskittyi erityisesti musiikkialan kaupalliseen puoleen, niin lauantaina lavalle marssii journalismi Helsingin Sanomien arvostetun Musta laatikko (Black Box) dokumenttiteatterin merkeissä. Kolmessa eri esityksessä HS:n toimittajat esittävät puheen muodossa tekemiään laajoja artikkeleita. Sunnuntaina keskustelu kääntyy taas ilmasto- ja ympäristökriisin käsittelyyn ja ratkomiseen yritysten sekä kuluttajien näkökulmasta.
Saksalaisen filosofi ja sosiologi Jürgen Habermasin julkisuusteorian mukaan vapaat ja avoimet keskustelut julkisuudessa ovat demokratian edellytys. Vapaan keskustelun ja vuorovaikutuksen prosessissa kansalaiset tuovat esiin erilaisia näkökulmia, argumentteja ja mielipiteitä, minkä tulisi osaltaan johtaa parempaan päätöksentekoon. Habermasilaisittain, Flow tekee osansa demokratian ja ideoiden vapaiden vaihdon eteen – vaikkakin salonkikelpoisessa festivaaliraamissaan, joka on perustuksiltaan ihan tosi keskiluokkainen.
Alfred Hermidan sosiaalista mediaa käsittelevässä kirjassa Tell everyone – Why We Share & Why It Matters, on osuva ja inhimillinen tiivistys siitä miksi me ihmiset jaamme arvojamme tai artikkeleita somessa kaikkien nähtäväksi. Hermida argumentoi, että vähintää yhtä tärkeää ellei jopa tärkeämpää, kuin jakamiemme arvojen tai uutisten varsinainen sisältö ja tieto, on se mitä viestimme itsestämme näitä arvoja ja uutisia jakaessa. Esimerkiksi, jos minä jaan somessa arvostetun The New York Timesin artikkelin Ukrainan sodasta ja sen aiheuttamasta humanitaarisesta kriisistä, niin uutisen varsinaisen sisällön lisäksi minä ensisijaisesti viestin seuraajilleni, että Minä olen henkilö, joka lukee The New York Timesia ja seuraan Ukrainan sotatilannetta – minä siis välitän. Palauttaakseen saman ajatuksen Flow’n kontekstiin, niin Flow Talks ensisijaisesti viestii ohjelmistollaan siitä, että Flow haluaa näyttää olevansa kiinnostunut Suomen musiikkialan kansainvälisestä ja kaupallisesta menestyksestä, journalismista sekä ilmastonmuutoksesta ja tämä on osa festivaalin brändiä ja kertomusta itsestään.
Habermasia tai Flow’ta voinee kritisoida niistä raameista ja mahdollisuuksista, joissa keskusteluita järjestetään ja kuka niissä pääsee ääneen, mutta kuten Heineken Silverin esimerkki osoitti, rajoja pystytään vetämään ja edelleen on olemassa arvoja, joita rahallakaan ei voi ostaa.