Nuoren Lorcan opintomatkat

Nuoruudessaan Federico García Lorca koki musiikin itselleen läheisemmäksi kuin kirjallisuuden. Jo lapsuudessa häntä kiehtoi teatteri, mutta hän opiskeli teini-iässä pianonsoittoa ja säveltämistä ottaen tunteja [Antonio Segura Mesalta, joka oli Verdin kiihkeä ihailija. Ystävät tunsivat hänet muusikkona, Beethovenin, Chopinin, Debussyn, Sibeliuksen, ja Manuel de Fallan pianosävellysten etevänä tulkkina, joka soitti omia sovituksiaan espanjalaisesta kansanmusiikista ja sävelsi itsekin pienimuotoisia kappaleita.

Granadassa Lorcaa ympäröinyt henkinen ilmapiiri oli yllättävän rikas pienelle kaupungille. Alameda-kahvilan ”Rinconcillo” (Pikku nurkkaus) -keskustelupiirissä Lorca yhdisti usein voimansa lahjakkaiden nuorten miesten joukon kanssa. Tämä ryhmä tuli myöhemmin valtaamaan tärkeitä asemia sekä jättämään jälkensä espanjalaisen taiteen ja koulutuksen, diplomatian ja kulttuurin maailmaan.

Lorca kirjoittautui syksyllä 1914 Granadan yliopiston humanistiseen ja lainopilliseen tiedekuntaan. Hänen tienraivaajinaan yliopistossa oli erityisesti kaksi professoria: Fernando de los Ríos, vertailevan poliittisen oikeuden professori ja Espanjan sosialistisen puolueen tuleva johtaja Granadassa, sekä Martín Domínguez Berrueta, kirjallisuuden ja taiteiden teorian professori. Opettajina molemmat pyrkivät vaikuttamaan oppilaidensa henkiseen kehitykseen myös luokkahuoneen ulkopuolella solmimalla heihin henkilökohtaiset suhteet ja kutsumalla heitä kotiinsa illanviettoihin, joissa perehdyttiin vapaamuotoisesti tunneilla käsiteltyihin aiheisiin.

Professori De Los Ríosista tuli Lorcan perheen läheinen ystävä, Federicon elinikäinen neuvonantaja ja hyväntekijä. De Los Ríosin vaikutus oli ennen kaikkea moraalinen ja yhteiskunnallinen, ja hän vaikutti Lorcan elämän käänteentekeviin ratkaisuihin myös myöhemmin toimiessaan Espanjan toisen tasavallan opetus- ja julkisten töiden ministerinä. Berruetan vaikutus Federicoon oli lyhytaikaisempi mutta ratkaiseva tämän valitessa musiikin sijaan runoilijan ja kirjailijan uran.

Domínguez Berrueta syntyi vuonna 1869 Salamancassa ja väitteli vuonna 1893 Madridissa tohtoriksi ”mystiikasta Ristin Johanneksen runoissa”. Hän hoiti Salamancan yliopiston humanistisessa tiedekunnassa useita opetustehtäviä ja toimi samalla edistyksellisen katolisen julkaisun El Lábaron päätoimittajana. Vuonna 1910 Berrueta ehdotti lehdessä, että kirkko ja valtio tulisi erottaa toisistaan ja että liberaalien katolilaisten tulisi mennä mukaan politiikkaan. Samana vuonna hän julkaisi kirjan La Universidad Española, jossa hän vaati teorian ja käytännön välisen kuilun ylittämästä opettajien ja oppilaiden vuorovaikutukseen perustuvalla pedagogiikalla. Siirryttyään Granadan yliopiston taidehistorian ja kirjallisuuden teorian professoriksi hän pani ideansa välittömästi käytäntöön.

Berruetan mielenkiintoisin pedagoginen uutuus olivat hänen vuosina 1913–1919 järjestämänsä opintomatkat Espanjan taiteellisesti merkittävimpiin kaupunkeihin oppilaille, joiden vanhemmilla oli varaa maksaa matkakustannukset ja ylöspito. Berruetan ”kiertävässä koelaboratoriossa” opiskeltiin espanjalaista kulttuuria, historiaa ja taidetta maan historian ainutlaatuisten muistomerkkien äärellä. Oppilaat tekivät muistiinpanoja kohteistaan ja keskustelivat paikallisten merkkihenkilöiden, intellektuellien ja papiston kanssa näkemästään ja kokemastaan.

Berruetan opintomatkat pyrkivät olemaan myös kahdensuuntaista kulttuurivaihtoa. Paikallisten tarjoaman kestityksen vastapainoksi vieraat tarjosivat kaupungintaloissa, kasinoissa ja museoissa järjestetyissä vastaanottajaisissa esitelmiä kaikesta kokemastaan ja oppimastaan Berruetan kertoessa opetusmenetelmistään. Yliopistojen ja oppilaitosten rehtorit, pormestarit ja uskonnolliset johtajat toimivat granadalaisen retkikunnan innokkaina isäntinä.

Lukuvuonna 1915–1916 Lorca osallistui Berruetan taidehistorian kurssille, jonka aikana tämä vei oppilaansa tutustumaan Granadan taideteoksiin paikan päälle esitelmöiden muistomerkkien, maalausten ja rakennusten erikoispiirteistä niiden äärellä. Don Martín oli katedraalien ja luostarien erikoistuntija, joka oli vuosikymmenien aikana kehittänyt laajan suhdeverkoston ympäri maata ja mahdollisuuden päästä luostareiden salaisimpiin sopukoihin. Domínguez Berruetan kanssa Federico ja ryhmä luokkatovereita tekivät myös sarjan opintomatkoja: Baezaan, Úbedaan, Córdobaan ja Rondaan kesäkuussa 1916; Kastiliaan, Leóniin ja Galiciaan saman vuoden syksyllä; jälleen Baezaan keväällä 1917; ja viimeisen matkan Burgosiin kesällä ja syksyllä 1917.

Kesäkuun 6. päivä 1916 Lorca lähti Berruetan ja yliopiston logiikan professorin sekä viiden opiskelutoverinsa kanssa Granadasta kohti Baezaa, jonne he saapuivat seuraavana aamuna kello 10. Välittömästi perilletulon jälkeen vierailtiin katedraalissa, kahdessa kirkossa, renessanssipalatsissa, kaupungintalossa ja entisessä yliopistorakennuksessa, joka oli muutettu kouluksi. Berrueta oli suunnitellut tulopäivät päiväretkiksi, joiden aikana hän esitelmöi oppilaille paikallisten nähtävyyksien erikoispiirteistä. Sama kiivas tahti jatkui seuraavana päivänä.

Kolmantena päivänä oli vuorossa kohtaaminen paikallisen kulttuurieliitin kanssa, kun oppilaat tapasivat Antonio Machadon, Espanjan merkittävimmän runoilijan. Berruetan yritteliäisyyttä ja opetusmenetelmiä ihaileva Machado lausui opiskelijoille otteita tunnetuimmasta runokokoelmastaan Campos de Castilla (Kastilian kentät) sekä useita saman vuoden helmikuussa edesmenneen nicaragualaisen ystävänsä Rubén Darion runoja. Dario oli myös yksi Lorcan suurista esikuvista.

Machadon tapaaminen teki Lorcaan niin suuren vaikutuksen, että hän kuvasi episodin kotona vanhemmilleen jäljitellen Machadon luennan painotuksia. Lorcalle Machadossa tiivistyi runoilijan idea: surullinen, vetäytynyt mies, jonka nukkavierun mustan puvuntakin käänteissä näkyi jälkiä tupakantuhkasta. Tämän kaunis nuori vaimo oli yllättäen kuollut kolme vuotta aiemmin, ja surusta sekaisin mennyt Machado oli muuttanut syrjäiseen Baezaan ja ryhtynyt lukion ranskan kielen opettajaksi. Naapurit olivat tottuneet näkemään katuja itsekseen vaeltavan hahmon, joka ulospäin vaikutti irtolaiselta.

Federico García Lorca ja opintojensa jälkeen diplomaatin uralle Kreikkaan siirtynyt Luis Mariscal olivat Berruetan kiertomatkojen tähtiä. Lorca oli pianisti, joka antoi konsertin niissä paikoissa, joissa ryhmä viipyi. Mariscal oli virallinen puhuja, Berruetan valitsema matkakirjuri ja tapahtumien muistiinmerkitsijä, joka myös raportoi matkojen kulusta Granadan päivälehtiin. Hänen tehtävänään oli esitellä paikkakunnan silmäätekeville ryhmän osanottajat ja kertoa matkan tarkoitus.

Baezasta ryhmä suuntasi Córdobaan, jossa vietettiin kolme päivää. Suuressa moskeijassa käytiin useita kertoja päivisin ja iltaisin. Berrueta piti oppilaansa jatkuvasti liikkeessä: hän ei pelkästään edellyttänyt, että opiskelijat viettivät useita tunteja vuorokaudessa tarkkailemassa muistomerkkejä, tekivät muistiinpanoja ja keskustelivat näkemästään ja kokemastaan, vaan heidän piti myös päivän päätteeksi laatia kirjallinen matkaraportti.

Lyhyt Andalusian lisäkierros oli ollut ainoastaan esimakua syksyn kolmen viikon mittaiselle matkalle vanhan Espanjan sydänmaille Kastiliaan, Léoniin ja Galiciaan. Tälle edellistä kunnianhimoisemmalle ja kohteiltaan vaihtelevammalle opintomatkalle Berrueta ja hänen oppilaansa saivat hallitukselta matka-apurahan, joka kattoi puolet kustannuksista. Toisen puolen maksoivat opettaja ja hänen opiskelijansa (siis heidän vanhempansa) itse. Professori Berruetan lempioppilas ja luottomies Luis Mariscal vastasi jälleen retkien käytännön järjestelyistä ja toimi virallisissa vastaanotoissa myös ryhmän puhemiehenä.

Berruetan ryhmä lähti toiselle opintomatkalle lokakuun 15. päivä Granadasta kohti Madridia. Siellä retkikunnan otti vastaan julkisten töiden ministeriön edustaja, joka pyysi saada nähdä heidän matkaohjelmansa lähettääkseen ryhmän tulosta virallisen ilmoituksen tuleviin kohteisiin: El Escorialiin, Ávilaan, Medina del Campoon, Salamancaan, Zamoraan, Santiago de Compostelaan, La Coruñaan, Lugoon, Leoniin ja Burgosiin.

Ministeriön edustajan avustuksella opintomatkalaisille järjestettiin vierailu senaatissa. Pradon taidemuseo oli kiinni, koska päivä sattui olemaan maanantai, mutta kuuden hengen piskuiselle opiskelijajoukolle järjestyi kuitenkin opastettu erikoisvierailu Rubensin, Tizianin, Velázquezin ja El Grecon maalauksiin tutustumisen merkeissä.

Ávilaan, Pyhän Teresan kaupunkiin, ryhmä saapui juuri sopivaan aikaan pyhimyksen juhlapäiviksi. Lorca kirjoitti innoissaan kotiväelleen: ”Tänään on täällä vietetty Teresan päivää: pormestarin ja kuvernöörin saattelemina olemme vierailleet pyhimyksen muistomerkeillä: hänen syntymä- ja kastepaikallaan ja paikassa, jossa hän antoi nunnalupauksensa. […] Olin innoissani nähdessäni nuo tilat, joissa asui Espanjan suurin ylpeys, tuo maailmankaikkeuden merkittävin nainen, nähdessäni ja koskettaessani vuodetta, jossa hän oli levännyt, hänen sandaaleitaan, ja luostarisolun, jossa hänelle ilmestyi pylvääseen sidottu Kristus, ja huoneen, jossa hän puhui hienostuneen mystikon, Ristin Johanneksen ja Alcantaran Pyhän Pedron kanssa.”

Ávilassa pyhimyksen muistopäivänä 1916 Pyhä Teresa johdatti nuoren Lorcan kädestä pitäen miettimään maansa taiteen historiaa ja syvintä olemusta. Kokemus sai muotonsa myöhemmin Lorcan mystisessä Duenden teoriassa, jonka innoittajina olivat Teresan henkiset kokemukset ja näyt.

Zamoran kautta ryhmä siirtyi kolmeksi päiväksi Santiago de Compostelaan. Paikallislehdet kirjoittivat Berruetan ylistyspuheesta iltatilaisuudessa ja ylistivät Lorcan soittoa kutsumalla häntä Enrique Granadosin musiikilliseksi perilliseksi. Santiagon häiritsevimpiin kokemuksiin sisältyi vierailu Conjon mielisairaalassa sekä Santo Domingo de Bonavalin orpokodissa, mikä järkytti Lorcaa kovasti.

Retken viimeinen kohde oli Burgos, jossa professori Berrueta oli nuoruudessaan viettänyt pitkiä jaksoja ja julkaissut ensimmäiset kirjalliset näyttönsä paikallislehti El Diario de Burgosissa. Vuodesta 1908 lähtien hän oli myös avustanut Toulousen yliopiston Burgosiin järjestämiä kesäretkiä, jotka synnyttivät hänessä ajatuksen järjestää vastaavia opintomatkoja Granadan yliopiston taidehistorian opiskelijoille.

Burgosista toinen marraskuuta 1916 lähettämässään kirjeessä Lorca kehuu kaupungin vastaanottoa ja ylistää opettajaansa Berruetaa: ”Olen jo Burgosissa ja hyvin tyytyväinen siitä, koska meidät on otettu avosylin vastaan ja illanviettoja on riittänyt kyllästymiseen saakka. […] Don Martín on täällä isäntä ja valtias. Ette voi kuvitella, miten kaikki herrat täällä hänestä pitävät. Olemme lounastaneet markiisien, kansanedustajien ja pormestarin kanssa heidän kodeissaan yhdessä heidän perheidensä kanssa – siis todella suureelliseen tyyliin.”

Ryhmän koordinaattori Luis Mariscal puolestaan lähetti granadalaiseen sanomalehteen yhteenvedon Berruetan järjestämistä tutustumiskierroksista: ”Kaikista opetusmenetelmistä yksikään ei ole yhtä hedelmällinen kuin nämä opintomatkat. […] Objektiivisesti tarkasteltuna näihin matkoihin liittyy erikoislaatuinen etu: ne esittelevät meille isänmaatamme, joka suurimmalle osalle espanjalaisista on tuntematon. Kyse ei ole tietystä kaupungista, muistomerkistä tai maisemasta vaan pikemminkin kyseisen kaupungin, muistomerkin ja maiseman erityisestä tunnesisällöstä.”

Keväällä 1917 Berruetan ryhmä lähti toisen kerran opintomatkalle Baezaan, jossa oppilaat tapasivat jälleen Antonio Machadon. Kasinolla kuultiin Machadon ja Lorcan yhteisesiintyminen: Machado avasi tilaisuuden lausumalla katkelmia kuuluisimmista runoelmastaan Álvargonzálezin maa. Lorca soitti pianolla tanssiteeman Manuel de Fallan La Vida Brevestä ja valikoiman espanjalaisia kansansävelmiä.

Kesällä alkaneen retken tukikohta oli Burgos. Matkalle lähdettiin Granadasta 15. heinäkuuta, ja muut oppilaat palasivat kolmen viikon kuluttua takaisin. Lorca jäi Burgosiin vielä kuukaudeksi kahdestaan opettajansa kanssa – hän oli ainoa oppilas, jonka vanhemmilla oli varaa maksaa ylimääräiseen oleskeluun liittyvät kustannukset.

Seitsemän viikkoa Burgosissa teki Lorcaan pysyvän vaikutuksen. Federico ja hänen matkatoverinsa Luis Mariscal kommentoivat paikallislehdelle tämänkertaista matkaa, jonka huippukohta Federicolle oli vierailu Santo Domingo de Silosin luostarissa, joka oli ollut satojen vuosien ajan gregoriaanisen laulun keskus Espanjassa. Jäätyään kaksin opettajansa kanssa Lorca julkaisi kaikkiaan viisi kirjoitusta El Diario de Burgosissa. Hän kertoi lehdessä kirjoittavansa kirjaa Romanttisia vaelluksia vanhassa Espanjassa, johon esipuheen tekisi hänen matkaseuralaisenansa ja opettajansa Don Martín.

18-vuotiaana Lorca eli myrskyn ja kiihkon vuosiaan, mutta tunne-elämänsä kuohut hän oli toistaiseksi onnistunut kanavoimaan pianonsoittoon. Lorcan kirjallisen kutsumuksen heräämiselle Berruetan metodien merkitys oli kiistaton: vaihtuvat kohteet tarjosivat aineistoa, josta kirjoittaa, ja mikä tärkeintä, Berruetan pedagogiikka edellytti muistiinpanojen tekemistä kaikesta koetusta ja omien kirjallisten näkemysten jäsentämistä, perusteluja ja pohdintaa.

Matkojen tuloksena syntyi Lorcan ensimmäinen proosateos Impresiones y paisajes (Vaikutelmia ja maisemia), joka julkaistiin vuonna 1918 runoilijan isän rahoittamana omakustanteena. Kyseessä ei ole matkapäiväkirja vaan Lorcan parhaita proosatekstejä sisältävä pieni antologia, jossa sisäinen kokemus on ulkoista merkityksellisempi. Nuori Lorca käsittelee kirjansa esseissä Espanjan rappiotilaa, maan tulevaisuutta, häntä askarruttavia uskonnollisia ja esteettisiä kysymyksiä, luostarielämää, gregoriaanista laulua, renessanssin ja barokin kuvataidetta sekä Espanjan puutarhoja ja kansanlauluja.

Berrueta ei tehnyt kirjaan esipuhetta. Lorca omisti teoksen edesmenneelle musiikinopettajalleen, ja Martín Domínguez Berrueta kuoli kaksi vuotta myöhemmin Granadassa 51-vuotiaana. Runoilijan uranvalintaan ratkaisevasti vaikuttanut opettaja jäi suuren oppilaansa varjoon.