Miksi yhteisöt mahdollistavat yksinvaltiaat?

 

Kirjassa tämä on konkretiaa. Ioseb Stalin makaa sairaana rattailla, ja katsoo maisemaa, joka jää hänen taakseen, ”…yksitoikkoista tietä ja siperiankuusia ja lyhytvartisia valkoisia koivuja.”

Virke kasvaa metaforaksi. Menneisyytemme tiedämme. Ja muistamme, sikäli kun muistamme. Mutta tulevaisuus, sitä kohti menemme selkä edellä.

**

Istumme mökkiterassilla. On aurinkoinen elokuun sunnuntai, myrsky on jäänyt yöhön. Syömme paikallisen leipomon tuoreita korvapuusteja, jotka ovat niin isoja, että ne haluaa puolittaa.  Edes ampiaiset eivät kiusaa.

 

Hyvin menee, kun lähelle katsoo. Saisio, 76, katsoi Sulikossa kuitenkin etäämmäs. Historiaan ja nykyaikaan. Hän kirjoitti Stalinin diktaattorin ja hirmuhallitsijan muotokuvan. Romaani on ennen kaikkea kuvaelma olosuhteista, jossa diktatuuri syntyy. ”Suurin osa diktaattoreista on pettyneitä idealisteja”, Saisio sanoo.

Stalin oli kommunisti, joka uskoi aluksi rakentavansa sosialistisen unelmayhteiskunnan ja ryhtyi sitten tukahduttamaan ”vääriä ajatuksia ”perustamalla vankileirejä ja tapattamalla ihmisiä. Saisio luettelee, että Kiinan Mao Zedong, Pohjois-Korean Kim Il–sung, ja Romanian Nicolae Ceaușescu olivat ilmeisesti samanlaisia.

Vladimir Putinkin on pettynyt idealisti, ehdotan, mutta Saisio on toista mieltä. ”En usko. Putin on viemärirotta”, Saisio kuittaa ja perustelee: ”Neuvostoliitto ei ollut hajonnut, kun hän kävi 12-vuotiaana tarjoamassa itseään KGB:lle töihin. Näin hän on ihan itse sanellut muistelmiinsa.”

KGB ilmoitti Putinille, että tämän tulee käydä koulu loppuun ja tulla sen jälkeen takaisin. Näin todella tapahtui. ”Nyt hän haluaa jäädä historiaan miehenä, joka palautti Neuvostoliiton suuruuden.”

Kiinnostavaa Saision mielestä on, miten diktatuurit syntyvät samalla tavalla. Kuinka johtajan ympärille muodostuu etuoikeutettu taloudellinen eliitti, oligarkia. Kolkkoa, mutta kiinnostavaa tämäkin: Jugoslavian ja Serbian sotarikoksista syytetty presidentti Slobodan Milošević oli runoilija ja Adolf Hitler kuvataiteilija. ”Olivat he sitten hyviä tai huonoja, mutta jotain lumoutumisen kykyä näillä visionääreillä on.”

Saisiosta henkilöitä ja heidän tarinoitaan kiinnostavampaa on kuitenkin tarkastella yhteisöä, joka mahdollistaa diktatuurin muodostumisen. ”Mielestäni yhteisö on enemmän vastuussa kuin yksilö. Hullujahan on aina.”

Miksi hirmuhallintoa ei pysäytetä? Miksi shakespearelainen kuningasdraama toistuu – edelleen?

**

Kohtaamme viikonloppuna, jolloin Putin ja Donald Trump ovat tavanneet Alaskassa. Päivän uutisia ovat olleet kokouksen jälkianalyysit, kehonkielen asiantuntijoiden tulkinnat ja tuoreimpana tieto Alexander Stubbin lähettämisestä EU:n edustajana Volodymyr Zelenskyin ja Trumpin tapaamiseen.

Tämä on syytä mainita. Vaikka Trump on otsikoissa jatkuvasti, häneen liittyvä puheenaihe vaihtuu. On ollut Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa, yliopistojen toiminnan rajoittamista, rakkautta ja riitelyä Elon Muskin kanssa, kansalliskaartin lähettämistä Los Angelesiin sekä ulkopolitiikkaa, tullien asettamisia osana kauppasotaa, aluevaatimuksia Tanskalle (!), sotatoimi Iraniin yhdessä Israelin kanssa, vierailu Nato-kokoukseen… ja kaiken lisäksi yksityiset sotkut, Trumpin omat oikeudenkäynnit ja hänen epäselvä roolinsa naisten hyväksikäyttöön liittyvässä niin sanotussa  Jeffrey Epsteinin tapauksessa.

Haastattelun ilmestyessä rattaat ovat kulkeneet eteenpäin. Juttuhetken tulevaisuus on menneisyyttä. Lukija tietää, miten Stubb selvisi Trumpin tyynnyttelijänä Zelenskyin kohtaamisessa. Vai toistuiko helmikuun outo ja kiivas näytelmä?

Yhtä kaikki Sulikon sisältämä peruskysymys on ajankohtainen: miksi yhteisö sallii yksinvaltiaan aseman? ”Koko maailma mielistelee karkeaa ja mistään mitään tietämätöntä miestä. Missä vaiheessa kävi niin, että se on välttämätöntä?”

Onko Stubb Saision mielestä yksi liehittelijöistä? Ei ainakaan huonossa mielessä. Päinvastoin: ”En yhtään paheksu Stubbia, että hän meni neljäksi tunniksi pelaamaan golfia Trumpin kanssa. Se oli ainakin mahdollisuus saada jotain ajatuksia Trumpin päähän.”

**

Trumpin sekavan toiminnan keskellä on kaikesta huolimatta ollut yksi kirkas ajatus: hän on sanonut haluavansa lopettaa tappamisen. Hän on suorasukaiseen tyyliinsä puhunut ihmisten kuolemista, ei harhautunut esimerkiksi ”resursseja” laskevaan sotajargoniin. ”Rauhaahan kaikki ihmiset haluavat”, Saisio sanoo.

Hän kuitenkin näkee asioiden monimutkaisuuden. Sen, että Ukraina ei voi suostua rauhaan millä tahansa ehdoilla. Se ei olisi sen enempää Ukrainan kuin muunkaan Euroopan – tai koko maailman – etu. ”Mitä Ukrainan pitäisi sitten saada? Sotakorvauksetkin tietysti. Kukaan tuskin kuitenkaan on niin naiivi, että uskoo Venäjän maksavan koskaan mitään sotakorvauksia.”

Voiko Ukraina suostua alueluovutuksiin? Millä tavoin se voi säilyttää aidon itsenäisyyden? On kysymyksiä, joihin vain ukrainalaiset voivat vastata. Muualta heitä, hyökkäyssodan uhreja voi vain tukea.

Tekeekö se rauhanvastustajan, jos kannattaa Ukrainan sotilaallista tukemista? Saision mielestä ei tee. Hän kuuluu siihen valtaosaan suomalaisia, joiden Nato-kanta muuttui helmikuussa 2022 yhdessä yössä. Kun Venäjä hyökkäsi, suomalaiset virittäytyivät selviytymistilaan. Natosta oli puhuttu optiona. Se oli nyt syytä lunastaa.

Venäläiset itse olivat läimäyttäneet kiinni 1990-luvulla auenneen ikkunan demokratiaan. Pitkään Neuvostoliittoon ja Venäjään myönteisesti suhtautunut, ”ihan perheenjäseninä” venäläisiä ystäviään pitänyt Saisio suree nyt, että historiasta ei ole opittu mitään. Putin on kuin Stalin, hirmuhallitsija, joka pelkää omaan valtaansa rakastuttuaan ja takerruttuaan asemansa menettämistä kuin puolustautuva susi – eikä lammasmainen kansa nouse vastustamaan häntä.

”Jos taivaalla on täysikuu, ulvomme. Vaikka emme tiedä mitä ulvomme, ulvomme silti.  Ja jos meitä pelottaa, näytämme hampaamme sille, jota pelkäämme, ja niin pelko siirtyy siihen toiseen.”

Pelolle ei saa antaa valtaa. Se mahdollistaa Saision mielestä alistumisen.

– Suomessa ei ole sotaintoilua, vaikka toisin väitetään. Syy on selvä: Suomi ei hyödy mistään sodasta mitään.

Kursivoidut kohdat Pirkko Saision romaanista Suliko (Siltala, 2024).