Franklin D. Roosevelt kuvasi pelkoa nimettömäksi, järjenvastaiseksi ja perusteettomaksi kauhuksi, joka lamauttaa kaikki tarvittavat yritykset kääntää perääntyminen etenemiseksi. Muistutus – kuten monet muutkin 1930-luvun tapahtumat – on syytä pitää mielessä. Näin siitäkin huolimatta, että harva meistä on kokenut itse aikaa. Apuna ovat kuitenkin kirjallisuus, dokumentit ja taide ylipäätään.
***
Keskustelu talouspolitiikasta taantui vaalipaneeleissa. Maailman onnellisin kansa saatiin taas pelkäämään. Nyt velkaa. Ihmiset on saatu uskomaan, että heitä kuuluukin ruoskia ja unettomina öinä pitääkin laskea riittävätkö omat rahat vielä valtion velkojen maksuun.
Antti Rinteen hallitusohjelmassa lähdettiin jälkikeynesiläisestä talouspoliittisesta ajattelusta. Valtion kuuluukin ottaa vastaan iskuja ja suojella suhdannevaihteluilta kansalaisiaan. Talouspolitiikkaa tehdään siksi, että huolehditaan kansakunnan kyvystä tuottaa kestävää kasvua, kykyä ottaa vastaan hyviä ja huonoja aikoja ilman, että lasku kierrätetään täytenä kansalaisille – jolloin saadaan moninkertaistettua huonojen aikojen syvyys.
Monien mielestä keskusteluissa ei osattu perustella silloisen hallituksen talouspoliittista ajattelua ja velan luonnetta. Vasemmistoliiton Li Andersson kyllä ansiokkaasti yritti. Jos keskustelu oli, ei leikata, oli vastapuolen helppoa sanoa, on pakko.
Velan kasvuvauhti ja -suunta vaativat taittamista mutta niin tarvitsee kansantalous velanhoitokykyäkin. Se muodostuu koulutuksen, tutkimuksen, hyvän johtamisen, luottamuksen, työn tuottavuuden ja monen muun tekijän kokonaisuudesta. Sitä vastoin veroelvytys leikkaa valtion tuloja ja heikentää velanhoitokykyä.
Talous ei ole vain finanssipolitiikkaa. Siihen liittyvät myös työmarkkinat ja rahapolitiikka, jota Suomen osalta tosin harjoittaa Euroopan keskuspankki.
Otetaan esimerkki. Kun elinkeinoelämä vaatii velan leikkaamista enemmän joustavia palkkoja, siis niiden alentamista heikentyneessä taloustilanteessa, pitää ottaa huomioon kotitalouksien tilanne. Kun joka toisella on asuntovelkaa, palkkojen alentaminen heikentää kotitalouksien velanhoitokykyä ja samalla mahdollisuuksia kuluttaa – ostaa ruokaa ja käyttää palveluja. Talouden tilanne kokonaisuutena huononee parantamisen sijaan.
Ylipäätään tarjolla on paljon tutkimusta työmarkkinoiden joustojen kielteisistä kokonaistaloudellisista vaikutuksista. Samoin kuin kokemuksia fiskaalikonservatismin kiroista taantuman syventäjänä.
Yksilöpuheen yleisyydessä on hankalaa puhua luokasta. On väitetty, ettei luokkia enää ole. Myös keskiluokasta ja siihen kuulumisesta on tullut eräänlainen luokkien sulatusuuni. Tosin, eihän luokasta puhuminen tarkoita sitä, että ihmisiä pantaisiin jonkinlaiseen järjestykseen. Sitä vastoin luokkapuhe auttaa ymmärtämään erilaisia lähtökohtia ja resursseja, joita ihmisillä taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti elämässään on. Kuinka se voisi koskaan olla vanhanaikaista? 