Puheenvuoro 17: Solidaarisuutta etelän siirtotyöläisille
Näyttelijä Emma Watson piti YK:n yleiskokouksessa puheenvuoron, jolla laukaistiin HeForShe-kampanja. Kampanja poiki nopeasti liikkeen, jossa miestähdet poseeraavat T-paidoissa. Niihin oli painettu teksti This is what a feminist looks like – tältä näyttää feministi. Pian selvisi, että paitoja valmistavat siirtotyöläisnaiset orjatyön kaltaisissa olosuhteissa. Isolla osalla heistä ei ole mahdollisuutta nähdä perhettään, koska heillä ei ole lomia eikä muutakaan vapaa-aikaa. Palkka on hyvin niukka eikä riitä elättämään perhettä. Paidat kuitenkin myydään globaalin pohjoiseen ja supertähdet poseeraavat ne päällään.
Me feministit olemme olleet asiaankuuluvan pöyristyneitä tästä, ainakin osin. Oli myös niitä, joiden näkemys oli, että feminismin levittäminen on pääasia. Työväenliikkeessä, samoin kuin naisasialiikkeessä, on ollut kyse solidaarisuudesta. Yhteistyö ei ole pysähtynyt maiden rajoille.
Kongon demokraattinen tasavalta on yksi maailman rikkaimpia valtioita. Siellä on paljon luonnonvaroja, jotka ovat elintärkeitä monikansallisille yrityksille. Kongo on ollut sisällissodan riivaama, ja erilaiset konfliktit tekevät monille arjesta lähes mahdottoman. Työläisiä kohdellaan huonosti, vaikka kuningas Leopoldin aikaisista käsien katkomisista onkin päästy eteenpäin.
Työolosuhteita valvotaan heikosti, ja maasta kannetaan resurssit pilkkahintaan ulos. Paikalliset köyhtyvät, me maksamme yhä enemmän älypuhelimistamme ja monikansalliset yritykset takovat voittoa. Niiden intressiä työväen riisto ja konfliktin ylläpitäminen vie eteenpäin kohti seuraavia, isompia osinkoja.
Globaali pohjola käyttää kehitysapuun paljon rahaa. Samalla länsimaiset monikansalliset yritykset käyvät eettisesti arveluttavaa kauppaa samoissa maissa, jotka saavat kehitysapua. Avun tarkoitus vääristyy, kun se päättyy ylläpitämään olemassa olevaa tilannetta ja rakenteita. Köyhien on pakko alistua huonoille työehdoille, kauppa vääristyy ja keskivertotyöläinen jää edelleen tyhjän päälle.
Maailman tilanne tänä päivänä on sekava. Vaikka olemme yhteydessä toisiimme nopeammin ja paremmin kuin koskaan ennen, tuntuu että olemme vieraantuneempia solidaarisuuden käsitteestä pahemmin kuin koskaan aiemmin.
Globaalin pohjoisen on korkea aika osoittaa solidaarisuutta etelän työläisille käytännössä. Voimme aloittaa massiivisin kampanjoin tai pienin askelin, mutta selkeä päämäärä ja viesti on oltava. Jos meitä ei saa alistaa ja kohdella työelämässä huonosti, niin ei saa niitä toisiakaan. Meidän tulee tukea vaatimusta siitä, että monikansalliset yritykset sitoutuvat noudattamaan yhteisesti työntekijöiden kanssa sovittuja työaikoja sekä palkkausta.
Tämä tarkoittaa isoja muutoksia niin ulkopolitiikkaamme kuin kehitysyhteistyöhön. Globaalin pohjoisen ensisijaisen vientituotteen tulisi olla ammattiyhdistysliikkeen tukeminen ja vahvistaminen etelässä. Meidän on painostettava ja vaadittava omia hallituksiamme asettamaan sanktioita yrityksille, jotka eivät noudata pelisääntöjä.
Huijaamme lähinnä itseämme, kun käännämme katseemme pois ajatellen, ettei kyse ole meidän ongelmastamme. Työpaikat ja tehtaat siirrettään jatkuvasti niin sanottuihin halpatuotantomaihin nimenomaan siksi, että siellä voi polkea työntekijöiden oikeuksia.
Työpaikkojen katoamisen lisäksi ilmastopoliittiset kysymykset ja kestävä kehitys ovat syitä vastustaa kapitalistista työntekijöiden sortoa ja alistamista sekä altistamista vaarallisiin olosuhteisiin ja tehtäviin. Meidän käyttämämme kulutustavarat valmistetaan kaukana ja kuljetetaan tänne. Työ viedään sinne, missä ympäristö ja ihmisoikeudet eivät rajoita kapitalismia.
Meillä on kuluttajina vastuu ja velvollisuus vaatia eettisesti valmistettuja tuotteita, joissa luomua eivät ole ainoastaan raaka-aineet vaan myös työehdot.
This is what a feminist looks like – Tältä feministi näyttää -kampanjan kohussa merkillisintä oli puolustuspuheenvuoro siitä, ettei ole mahdollista ostaa eettisesti valmistettuja paitoja. Tämä ei pidä paikkaansa. Se on toki vaikeaa, koska olemme niin sisäistäneet sisartemme ja veljiemme sorron globaalissa etelässä. Emme enää osaa kyseenalaistaa sitä. Mahdollista se kuitenkin on. Jos opimme asian, voimme myös oppia pois siitä.
Kun laadimme keskivertokuluttajiin vetoavia mainoskampanjoita lahjoitusten toivossa, olisi tärkeää tehdä näkyväksi globaalin pohjoisen toiminta, joka vaikuttaa etelään. Sen vuoksi köyhyys kasvaa, ja erityisesti naisten asema muuttuu yhä mahdottomammaksi.
On korkea aika, että työväenliike ja naisasialiike saavuttavat myös tuon tehtaan naisia solidaarisuusterveisin. Sillä jos he eivät ole vapaita, miten voimme itsekään koskaan olla?
Maryan Abdulkarim on yhteiskunnallinen aktivisti ja musta feministi. Hän toimii tällä hetkellä vapaana toimittajana ja on mukana ARX-verkostossa.
Kolumni on julkaistu myös Ytimen numerossa 4/2014.
Kuva: Hilla Kurki