Somen koukuttavat algoritmit
Kuvittele tulevaisuus! Sjundeå svenska skolanin oppilaiden rauhanjulisteet inspiroivat ja muistuttavat yhteisestä maapallostamme, ystävyydestä ja ilosta. Adamin, Mariuksen ja Kiran mielestä aikuisten pitää pystyä parempaan, kun maailmassa on nyt paljon huolenaiheita....
Puheenvuoro 38: Etnisyyteen perustuvia rajanvetoja on mahdollista purkaa nuorten ryhmätoiminnassa
13.4.2015
Nuorilla ja nuorten parissa työskentelevillä ammattilaisilla on vaihtelevia näkemyksiä siitä, mikä merkitys syntyperillä ja kulttuurisilla taustoilla on nuorten kaverisuhteiden muodostumisessa. Joidenkin mielestä etnisyys on keskeisin ja pysyvä nuoria ryhmittelevä tekijä,...
Puheenvuoro 37: Sotalapset palvelivat poliittisia tavoitteita
13.4.2015
Talvi- ja jatkosodan aikana Ruotsiin tehtyjen lastensiirtojen ymmärtäminen vain humanitaarisena toimenpiteenä antaa puutteellisen kuvan tapahtuneesta.
Autonomisista asejärjestelmistä robottisotiin?
Aseteknologiassa ihmisen rooli on vähentynyt merkittävästi ja seuraava askel olisi itsenäisesti toimivat ja päättävät asejärjestelmät, ns. autonomiset aseet. Käsitteiden epämääräisyys ja näkemyserot tilanteesta haittaavat kuitenkin keskustelua.
Puheenvuoro 36: Pitkä pakolaisuus
9.4.2015
Länsirannan pakolaisleirissä eletään sukupolvesta toiseen.
Puheenvuoro 35: Kohti köyhyyden loppua
9.4.2015
Perustulokokeilut Namibiassa ja Intiassa osoittavat, että perustulo on hyvin toimiva vaihtoehto tulevaisuuden sosiaaliturvaksi globaalin etelän maissa. Voitaisiinko perustuloa myös rahoittaa globaalisti?
Puheenvuoro 34: Maahanmuutto vahvistaa kuntien ja alueiden elinvoimaisuutta
8.4.2015
Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Timo Kietäväisen mukaan onnistunut kotouttaminen on keino saada maahanmuuttajien osaaminen työmarkkinoiden käyttöön.
Puheenvuoro 33: Kovat kertoimet
8.4.2015
Puheenvuoro 32: Pako Syyriasta
5.4.2015
Puheenvuoro 31: Puolueiden kannat pakolaiskysymyksiin
5.4.2015
Puheenvuoro 30: Puhu hänelle suomea
5.4.2015
Nuori nainen astuu sisään helsinkiläiseen lankakauppaan. “If you need any help, just ask,” kuuluu myyjän ystävällinen ääni. “Ookoo,” vastaa nainen lopen kyllästyneenä. Puoli vuotta aiemmin, räppäri Deogracias Masomi esittää Noir-teoksessa...