Sisällysluettelo 4/2015

s01_YDIN_04_2015Ydin 4/2015 käsittelee sotaa ja konflikteja sekä niiden vaikutusta ihmisten elämään. Katja Kettu ja Ilkka Lehdonmäki puhuvat Suomen sotien jättämistä arvista ja viholliskuvien luomisesta. Liisa Liimatainen analysoi, kuinka Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian geopolitiikka johti sunni-jihadismin nousuun. Simo Ortamo kirjoittaa Suomen aseviennistä sotaa käyviin maihin ja Susanne Ekström raportoi evakkovaellukselta, jossa eläydyttiin kotinsa jättäneiden kokemuksiin.

Tutkijat Antti Ronkainen ja Joel Kaitila pohtivat vaihtoehtoja talouskuripolitiikalle, joita myös Heikki Taimio arvioi esseessään. Tapio Bergholm käsittelee hallituksen vaihtumista Portugalissa ja Mark Waller tarkastelee Etelä-Afrikan opiskelijamielenosoituksia, kun taas Satu Hassi kirjoittaa ilmastoneuvotteluista ennen ja nyt.

Lehden kolumnistit pohtivat Euroopan ja suomalaisten reaktioita terrorismiin, rasismiin ja pakolaisuuteen. Lehti käsittelee myös puolueiden ahdinkoa, EU:n ulkopolitiikkaa, Siperian hantien nykykulttuuria sekä musiikin suhdetta tunteisiin ja symboliseen valtaan.

4 Pääkirjoitus: Pelon ja vihan, rohkeuden ja rakkauden jakolinjat
6 Tekijät
7 Ytimekkäät
11 Kolumni: Timo Mielonen Solidaarisuutta ei mitata hävittäjissä
12 Kolumni: Nasima Razmyar Rasismia vastaan yhteisellä politiikalla

Ydinhetki

14 Arja Alho Puolueet ahdingossa
21 Tapio Bergholm Vallanvaihto Portugalissa
24 Simo Ortamo Suomi varustaa sotaa käyviä maita
28 Pirkko Jyväkorpi Paremman elämän puolesta
30 Tarja Lappalainen Yhdentoista kaivon rakentaja
32 Ville Ropponen Siperian taigan ja nykykulttuurin säväreitä
36 Mari K. Niemi Tutkija ylämailla
38 Arja Alho Intohimolla rahapolitiikasta
44 Susanne Ekström Kun koti piti jättää

Ytimessä

50 Arto Vilkko Musiikki ja tunteen voima
55 Mark Waller Opiskelijat vaativat maksutonta koulutusta Etelä-Afrikassa
58 Liisa Liimatainen Beirutin, Pariisin ja Bamakon jälkeen
61 Piritta Asunmaa Yhteinen vai kunkin oma?
65 Satu Hassi Planeetta ei neuvottele
70 Heikki Taimio Irti eurosta vai syvemmälle liittovaltioon?

Ydinkokemus

74 Kuulet kumman soiton – puhetta sodasta ja sotapuhetta
77 Riitta Oittinen The Funambulist tarttuu vallan rakennelmiin
81 Nora Luoma Sarjakuvakirja aseita ja väkivaltaa vastaan
84 Folke Sundman Rauhanliikkeen guru uusissa kansissa
86 Kirja-arviot
92 Levyt
93 Arja Alho Tottelisinko?
94 Kolumni: Hannu Reime Barbarian partaalla?
96 Kolumni: Liisa Jaakonsaari EU:n kriisipolitiikka on kaksinaamaista
98 Pala historiaa