Avainsana-arkisto: pääkirjoitus

Epävarmuus tuottaa konservatismia

Arja Alho

Arja AlhoKoronapandemia ja Yhdysvaltojen vaalit ovat hallinneet mediatilaa niin maalla, merellä kuin ilmassa. Jälkimmäinen asia on ratkennut ja vaalin tulos on selvä: Joe Biden on voittanut niin valitsijoiden kuin ääntenkin enemmistön ja hänestä tulee Yhdysvaltojen seuraava presidentti. Vaalituloksen peukaloinnista ei ole mitään näyttöä.

Bidenin voitosta huolimatta demokraattiystäväni ovat olleet hämmentyneitä. Kongressin edustajainhuoneen demokraattienemmistö kapeni, senaatin kohtalo riippuu Georgian osavaltion uusintavaalista. He eivät voi käsittää, miten on mahdollista, että republikaanit ovat selvinneet kuivin jaloin Donald Trumpin kaltaisesta presidentistä ja hänen kaudestaan.

Lue loppuun

Hyvä Eurooppa

Arja Alho

Haastattelin Rutger Bregmania kaksi vuotta sitten. Hän oli kirjoittanut kirjan utopioista – oikeastaan sosiaaliturvan uudistamisesta, perustulosta. Kun ihmisiin luottaa, tapahtuu hyviä asioita. Sen hän osoitti hyvin vakuuttavasti. Mielessäni on keskustelustamme erityisesti hänen toteamuksensa, joka sopisi hyvin aikamme mietelauseeksi: utopioiden merkitys on erityisesti siinä, etteivät ne tarjoa vastauksia, mutta esittävät oikeita kysymyksiä.

Nyt Bregmanilta on ilmestynyt uusi kirja, Hyvän historia, jossa hän käy läpi ihmiskunnan vaiheita. Hän päätyy totutusta sotien ja konfliktien jaksottamasta ja ihmisen pahuutta korostavasta tulkinnasta toisenlaiseen historiaan. Ihmisen menestys ekosysteemissä ei ole ollut kiinni ahneudesta, väkivallasta ja itsekkyydestä, vaan evoluutiossa valinta on suosinut ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta. Erilaisissa kriiseissä ja katastrofeissa ihmiset pysyvät sittenkin enemmän rauhallisina kuin panikoituneina, kykenevät toimimaan ja pitämään huolta toisistaan.

Lue loppuun

Pelon pandemia

Arja AlhoJoukkotuhoaseet uhkaavat eniten turvallisuuttamme. Olisi siksi loogista, että niin maailman valtiot kuin niiden kansalaisetkin tekisivät kaikkensa biologisten, kemiallisten ja ydinaseiden uhan vähentämiseksi. Ihmiskuntana olemme kuitenkin jotenkin turtuneita. Tuhannet toimintavalmiit ydinkärjet on suljettu pois mielistämme. Miksi saamme kuolla päivittäin sodissa ja konflikteissa, onnettomuuksissa ja köyhyydessä, mutta emme saa kuolla koronavirukseen? Lue loppuun

Orientin pelosta myönteiseen

päätoimittaja Arja AlhoTunisialainen vihanneskauppias sai joulukuussa 2010 tarpeekseen korruptiosta, rikkaiden rikastumisesta, työttömyydestä ja ainaisesta toimeentulon huolesta. Hän päätyi äärimmäiseen ratkaisuun ja poltti itsensä.

Teko puhutteli järkyttävyydessään arabimaiden yksinvaltaisten hallintojen alamaisia, kaltaisiamme tavallisia ihmisiä. Arabikevät pyyhkäisi kuin myrsky. Muutoksen toiveita huudettiin tuuleen.

Totalitaariset rakenteet taipuivat, mutta eivät vielä taittuneet. Myrskyä seurasi miltei kaikkialla pahin mahdollinen: veriset sisällissodat, sotilasdiktatuurit ja hirmuhallitsijat. Mutta paine muutoksiin on edelleen olemassa.

Lue loppuun

Kamppailu hegemoniasta ja suunnasta

Arja Alho

Kamppailua yhteiskunnan johtajuudesta käydään koko ajan ja kaikkialla: politiikassa, työyhteisöissä, yliopistoissa ja mediassa. Omalle näkökulmalle maailman selittämiseen haetaan laajaa kannatusta. Kyse on hegemoniasta.

Hegemonisissa valtakamppailuissa tuotetaan ja annetaan ilmiasua uudenlaiselle toimijuudelle ja toiminnoille, joilla pyritään legitimoimaan ajattelutapoja ja näkemyksiä. Legitimiteetti ei perustu pakkoon, vaan siihen, että ihmiset noudattavat näitä ajattelutapoja vapaaehtoisesti sääntöinä. Usein säännöistä tulee myös lainsäädäntöä.

Lue loppuun

Sivistyksen merkitys ja voima

Arja Alho

Suomalaisella herravihalla on pitkät juuret. Eliittivastaisuus on ottanut julkisessa nykykeskustelussa populismista kierteen, jossa luokkaerojen kaventamisen sijaan korostetaan eroja ja epäluuloja. Seuraukset ovat muuttaneet paitsi poliittista kenttää myös tapaa analysoida yhteiskunnallisia ilmiöitä. On avointa tieteen ja tutkimuksen halveksuntaa tai sitten pseudotieteellistä näppäröintiä.

Lue loppuun

Fasismi on prosessi

Arja Alho

Euroopassa on aina ollut populistisia puolueita – niin vasemmisto- kuin oikeistopopulistisia. Populismissa ei sinänsä ole vikaa, jos lähdetään perusajatuksesta: politiikan pitää heijastaa kansan tahtoa. Populistiset liikkeet ovat haastaneet jo tovin demokratiaa ja kysyneet, toimiiko se todella niin kuin pitäisi. Vastaus on: ei toimi. Mutta mitä tehdä?

Lue loppuun

Peace and Love!

Arja Alho

Kun kiinnitin teini-ikäisenä rauhanmerkin olkalaukkuuni, tunsin olevani osa maailmanlaajuista sodanvastaista liikettä. Kylmä sota hyyti luissa ja ytimissä. Uutiskuvat napalmin polttamista lapsista kuristivat kurkkua. Mutta kaikkialla – siltä ainakin tuntui – ihmiset marssivat rauhan puolesta sotaa vastaan: Peace and Love!

Sitten tulivat julisteet, joissa Ronald Reaganin käsivarsilla lepäsi Margaret Thatcher kuin Tuulen viemää -elokuvassa. Taustalla kohosi ydinpommin sienimäinen ja pelottava pilvi. Siksi minäkin liimasin julisteita sähkökaappeihin. Kummankin valtaantulo 1980-luvun alussa nimittäin leikkasi liennytykseltä siivet – ja käynnisti vieläkin voimissaan olevan uusliberalistisen hegemonian. Neutronipommia kehiteltiin, alkoi tähtien sota. Oli tehtävä taas jotakin. Rauhanmarssit saivat ihmiset liikkeelle.

Lue loppuun

Kerro, kerro kuvastin

Arja Alho

Politiikan kauniit ja rikkaat tanssivat jo tähtien kanssa ja tekevät diilejä. He avautuvat elämänsä vastoinkäymisistä ja joskus onnen hetkistäkin. Tiedämme, mitä Liike nyt -aktivistit sanovat baaritiskin naiselle ja kuinka toisen puolen kansanedustaja kamppailee viinapirun kanssa.

Politiikan rohkeat sankarit sen sijaan tekevät työtä lähes vuorotta. Odotamme heiltä kansan edustamisessa vastuullisuutta, näkemyksellisyyttä ja nuhteettomuutta. Ne kaikki ovat vaikeita asioita kenelle tahansa. Keväällä arvioimme heitä: joko luotamme tai sitten ei. Silti tärkeintä on, millaisilla ohjelmallisilla kysymyksillä niin puolueet kuin ehdokkaatkin puhuttelevat meitä ja mille he haluavat kannatuksemme!

Lue loppuun

Maalari maalasi taivaanrantaa

Arja Alho

Kun tapaamme vieraan ihmisen, kerromme hänelle yleensä nimemme. Nimi tekee tuntemattomasta vähemmän tuntemattoman.

Saatan kysyä juhlissa uudelta tuttavuudeltani yhteyttä hääpariin tai syntymäpäiväsankariin. Olen kiinnostunut hänen kasvuympäristöstään, haluan tietää mistä hän kotoisin, missä käynyt koulua ja kuin huomaamatta olen onkinut samalla tietoja sukupolvikokemuksista, harrastuksista tai hänen ryhmäidentiteeteistään, siis mihin joukkoihin hän kuuluu. Yleensä aina löytyy jotain yhteistä. Lue loppuun