Euroopan hulluna vuonna 1848 kuohunta synnytti aatteita: liberalismin, sosialismin ja nationalismin. Ne muovasit tulevia vuosisatoja ja vaikuttavat edelleen.
Aika on tuonut niille erilaisia etuliitteitä tai uusia muotoja kuten sosiaaliliberalismi, uusliberalismi, arvoliberalismi, sosialidemokratia, kommunismi, äärinationalismi tai poliittinen, kulttuurinen ja etninen nationalismi.
Ismit aatteiden hyllystössä voivat hyvin. Keräämme niitä ja niiden osia kuin koriin, joilla määritämme itseämme. Uusiakin syntyy.
Vuonna 1968 hullu vuosi taas tuli, jos jätetään vuosisadan traagiset sodat ulkopuolelle. Silloinkin sodittiin, Vietnamissa. Amerikkalaiset tilittävät aikaa yhä mutta eivät juuri ole siitä mitään oppineet. Kiinan kulttuurivallankumous jätti kipeät jäljet myös Xi Jinpingiin. Tšekkoslovakian ihmiskasvoinen sosialismi murskaantui. Euroopassa opiskelijat mellakoivat. Aika teki pasifismista suurten joukkojen ismin.
Olihan myös vuosi 1989 merkittävä, ei ehkä hullu kuitenkaan, kun rautaesirippu repesi ja muutti Euroopan. Berliinin muuri murtui – kuten muureille on tapana käydä.
Muistetaanko 2022 Euroopan hulluna vuotena? Ainakin se jää historiaan geopoliittisena ja geoekonomisena mannerlaattojen odottamattomina liikkeinä: järistyksinä turvallisuudessa ja tulevaisuuskuvissa. Venäjän rikollinen sota on luku sinänsä.
Vuosi 2022 jää historiaan geopolitiittisten ja geoekonomisten mannerlaattojen odottamattomina liikkeinä: järistyksinä turvallisuudessa ja tulevaisuuskuvissa.
Oman mielenmaisemamme valaisu asennemuutoksineen piirtää ajankuvaa vuoden hulluudesta. Historiaa on vaadittu kirjoitettavaksi uusiksi ”sinisilmäisyyden” tuomitsemiseksi. Mediaotsikoissa tämä näkyy anteeksipyyntöinä ja esimerkiksi lausuntoina, että vihdoinkin ”te suomalaiset näette Venäjän meidän silmin”. Kaadamme tietenkin patsaita. Siitäkin huolimatta, että irtautuminen tsaarinaikaisesta Venäjästä itsenäiseksi valtioksi ja sotien jälkeinen pitkä rauhanomainen aika on ylpeyden aihe.
Nurkista pilkottaa myös ihmisten syrjiminen kansalaisuuden perusteella. En olisi voinut kuvitellakaan Suomen ja suomalaisten tekevän näin. Mitä mielissämme on tapahtunut, kun uskomme aidan rakentamiseen tai venäjää puhuvien syyllistämisen auttavan ukrainalaisia sotarikosten keskellä? Tieteen, tutkimuksen ja kulttuurin kontaktien katkeaminen on suuri tappio.
Euroopan Unionin autonominen strategia on päreinä. Sehän olisi toteutuessaan tehnyt Euroopasta itsenäisen toimijan globaaleissa talous- ja turvallisuussuhteissa. EU:n piti vahvistua teknologisessa osaamisessa kuten myös yhteisessä puolustusteollisuudessa.
Muste eipä ehtinyt muste kuivua, kun olemmekin tiukasti sidoksissa Yhdysvaltojen teknologiseen osaamiseen, aseteollisuuden ylivertaisuuteen mutta myös sen retoriikkaan tulkita globaaleja ilmiöitä ja ottaa niissä sama asemoituminen. Tulevan konfliktin askelmerkit on jo piirretty Pentagonissa. Taiwanin kriisistä tulee myös Euroopan kriisi.
Myös eurooppalainen ja erityisesti pohjoismainen ihmisoikeusperustainen ulkopolitiikka on ajamassa karille. Suurin mahalasku on nähty Turkin, Ruotsin ja Suomen keskinäisessä sopimuksessa, jossa Turkki sai oikeuden määrittää kansainvälisen terrorismin puolestamme. Näin siitäkin huolimatta, että emme ole pitäneet sitä demokratiana, oikeusvaltiona, saati ihmisoikeuksia kunnioittavana osapuolena, esimerkkinä kurdien kohtelu.
Murheellista on sekin, kansainvälisessä sopimisessa ilmastomuutoksen torjuminen ja vihreä siirtymä tulee jäämään kasvavien asevaraisen turvallisuuden määrärahojen jalkoihin samalla, kun Suomi on muuttanut linjaansa kansainvälisten ydinasekieltosopimusten suhteen. Vaikka Nato-jäsenyys on pian totta, Kati Juva muistuttaa kirjoituksessaan, että Suomen tulee torjua ydinaseet eikä siksi pitää kaikkia vaihtoehtoja avoinna ilman varaumia. Ydinaseisiin ei saa suhtautua huolettomasti.
Takana ja edessä on vaaleja ja valintoja. Äärioikeiston valta kasvoi, kun Italian veljet tekivät rakettimaisen nousun ykköseksi maan vaaleissa ohi populistisen Viiden tähden liikkeen. Syntynyttä hallituskokoonpanoa luonnehditaan oikeistolaisimmaksi sitten Benito Mussolinin aikojen. Sitä johtaa nuori nainen, Giorgia Meloni.
Ruotsidemokraatit ovat naapurissa hallituksen ulkopuolella muodollisesti mutta he vaikuttivat allianssin Tidö-sopimuksen syntyyn ratkaisevalla tavalla. Asiakirjassa ensimmäisenä on heidän kukkalogonsa. Yhteys Italiaan löytyy fasismin perinnöstä.
Brasiliassa presidentinvaalit voittanut Lula lupaa sitä vastoin Amazonin sademetsien suojelua, mikä on hyvä uutinen maapallon keuhkoille.
Ensi keväänä kuulemme edelleen sotaisaa puhetta, velkakauhistelua mutta myös arjen militarisaation syventymistä – ellemme valitse toisin. Tämä siitäkin huolimatta, että ihmiset ovat huolissaan ihan omista asioistaan: rahojensa riittävyydestä, turvaverkoista, lasten ja nuorten mielenterveydestä, ilmastotoimista ja miksei myös työmarkkinoiden epävarmuudesta.
Uskaltaako kukaan olla lujana, kun sosiaalinen media alkaa rummuttaa, maalittaa ja nimittelee? Vihaisuus voi mobilisoida muutoksen tekemiseen, hyvä. Mutta vihapuhe niputtaa ihmiset tietynlaisiksi rodun, uskonnon, kielen tai jonkun muun ryhmän ominaisuuden mukaan. Jokainen pitää kohdata sellaisena kuin kukin on. Se on myös hyvinvointivaltion ja rauhantyön kantava perusta.
Pohdin Risto Uimosen kanssa ajankuvaa. Ongelma on, että journalistisista sisällöistä ei haluta maksaa. Kuitenkin kriittinen, totuudenmukainen ja objektiivinen tiedonvälitys on demokratian happea, olipa kyse militarisaation analysoimisesta tai sen vaikutuksista talouteen, josta [lih] Eero Lehto kirjoittaa muun muassa puolustusmenojen liukumisena ei-keskusteltavien asioiden joukkoon.
Sivistyksen vaaliminen tarvitsee rahoituksensa samoin kuin hyvinvointivelan purku. Mutta vain menojen leikkauksista puhutaan. Ei esimerkiksi pääomaverotuksen uudistamisesta ja sen progressiosta, kuten Veikko Räntilä ehdottaa.
Rauhan vuotta 2023!