Työmarkkinat ovat avainasemassa luottamuksen ja turvallisuuden rakentamisessa suomalaisessa yhteiskunnassa. Monet pyrkimykset ja muutokset työn teettämisen tavoissa vievät päinvastaiseen.
Toistaiseksi voimassa olevan kokoaikaisen palvelussuhteen ja yrittäjyyden rinnalle ja välimaastoon on syntynyt erilaisia työn teettämisen muotoja, joiden tavoitteena näyttää olevan työntekijöiden työsuhdeturvan murentaminen sekä työnantajavelvoitteiden rajoittaminen tai kiertäminen. Vielä 1990-luvulla epätyypilliseksi luonnehditusta työstä on tullut yhä tavallisempaa, mikä on heikentänyt työntekijöiden turvaa.
Liiketoimintariskin siirtoa pidemmälle menevät sellaiset järjestelyt, joissa kaikki muutkin työnantajavelvoitteet, kuten sosiaalivakuutusmaksut, siirretään työntekijöille.
Työn tarjoamisen ja teettämisen näkökulmasta kyseessä on työnantajien liiketoimintalogiikan muutos, kun kysynnän vaihteluista aiheutuva liiketoimintariski ja työnantajavelvoitteet kaadetaan työntekijöiden kannettavaksi. Tätä logiikan muutosta ilmentävät esimerkiksi lisääntyneet määräaikaiset, osa-aikaiset ja nollatuntisopimukset, jotka eivät turvaa työntekijälle säälliseen elämiseen tarvittavaa toimeentuloa ja ennustettavuutta. Työnantajat saavat työntekijöistä irti maksimaalisen työpanoksen mahdollisimman pienillä kustannuksilla.
Liiketoimintariskin siirtoa pidemmälle menevät sellaiset järjestelyt, joissa kaikki muutkin työnantajavelvoitteet, kuten sosiaalivakuutusmaksut, siirretään työntekijöille. Työsopimuksen sijaan työtä teetetään erilaisten kumppanuus- tai toimeksiantosopimuksiin perustuen. Julkisuudessa on ollut esillä erityisesti alustavälitteinen ruokalähettien työ, mutta ilmiö ei rajoitu pelkästään heihin vaan laajenee yhä useammille aloille.
Työntekijät pyritään luokittelemaan niin kutsutuiksi kevytyrittäjiksi tai itsensätyöllistäjäksi, vaikka kysymyksessä on epäitsenäisen ja alisteisen työn teettämisen järjestely, jonka seurauksena tosiasiallisesti työsuhteen kaltaisessa asemassa olevat henkilöt työskentelevät vailla työsuhteen turvaa. Lainsäädäntö ei tunne kevytyrittäjän käsitettä, vaan kysymyksessä on joko aito yrittäjä tai työntekijä. Mitään kolmatta kategoriaa ei lainsäädännössä ole eikä sellaista tule luodakaan.
Näissä kumppanuus- ja toimeksiantojärjestelyissä on kyse enemmänkin työsuhteen naamioinnista muuksi sopimussuhteeksi.
Näissä kumppanuus- ja toimeksiantojärjestelyissä on kyse enemmänkin työsuhteen naamioinnista muuksi sopimussuhteeksi. Tällöin työntekijöiden toimeentulo muuttuu epävarmaksi ja on täysin riippuvainen tarjolla olevista työtilaisuuksista. Työsuhdeturvaa ei ole laisinkaan ja työn teettäjä voi päättää sopimuksen perustelematta ja ilman ennakkovaroitusta tai irtisanomisaikaa.
Kevytyrittäjiksi tai itsensätyöllistäjäksi naamioiduilla työntekijöillä ei myöskään ole työsuhteen mukanaan tuomaa oikeutta ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan, kuten sairausvakuutuksen, työttömyysturvaan ja työeläkkeeseen sekä työterveyshuoltoon ja lakisääteiseen työtapaturma- ja ammattitautivakuutukseen. Sosiaaliturva, mukaan lukien tulevaisuudessa maksettavat eläkkeet, jää verovaroin rahoitettavaksi. Lisäksi nämä työntekijät jäävät vaille työpaikan tarjoamaa osaamisen kehittämistä sekä osallistumisoikeuksia ja kollektiivisia neuvotteluoikeuksia.
Työnantajan laillisen tai lainsäädännön tulkinnanvaraisuuden varassa häilyvän toiminnan lisäksi suomalaiseen työelämään on pesiytynyt työntekijöiden turvallisuutta vaarantavaa hyväksikäyttöä ja työmarkkinarikollisuutta. Hyväksikäytön ilmenemismuodot ovat hyvin moninaisia lähtien liian alhaisten palkkojen maksamisesta aina ihmiskaupan tunnusmerkistöt täyttäviin rikoksiin. Näiden väliin mahtuu muun muassa ylipitkiä työpäiviä ilman korvausta, sairauslomien pitämisen kieltämistä ja työterveyshuollon järjestämisen laiminlyöntiä.
Työmarkkinanrikollisuuden ja hyväksikäytön uhreina ovat erityisesti ulkomaalaiset työntekijät, mutta ilmiö on laajempi. Riski joutua hyväksikäytön uhriksi on muita suurempi myös osatyökykyisillä ja nuorilla työntekijöillä. Yleistäen voisi todeta, että kyse on syystä tai toisesta haavoittuvassa työmarkkina-asemassa olevista työntekijöistä.
Rikosten ja hyväksikäytön uhreina olevilta ulkomaalaisilta työntekijöiltä vaaditaan maksuja työpaikasta ja työntekijän oleskeluluvista. Rahanpesutarkoituksessa työnantajat syyllistyvät jopa identiteettivarkauksiin. Työnantajan järjestämät asumisolot voivat olla epäinhimillisiä. Työntekijöiden kaltoinkohtelu ilmenee myös työantajan työntekijään kohdistamana epäasiallisena käytöksenä, henkisenä painostamisena ja kontrollina. Julkisuuteen on viime aikoina tullut uudestaan esimerkiksi thaimaalaisia marjanpoimijoita koskeva ihmiskauppaepäily.
Kollektiivisen sopimusjärjestelmän murentuminen lähti liikkeelle Elinkeinoelämän keskusjärjestön irtaannuttua keskitetyistä tulopoliittisista ratkaisuista vuonna 2016.
Edellä kuvattujen muutosten ohella työnantajat ovat viime vuosina pyrkineet murentamaan vuosikymmenten aikana Suomeen vakiintunutta kollektiivista neuvottelu- ja sopimisjärjestelmää, jolla on turvattu yhtäältä yhteiskuntarauhaa ja toisaalta ennustettavia työsuhteen ehtoja. Työehtosopimusten yleissitovuus on taannut vähimmäisehdot myös työnantajaliittoon kuulumattomien työnantajien palveluksessa oleville työntekijöille.
Kollektiivisen sopimusjärjestelmän murentuminen lähti liikkeelle Elinkeinoelämän keskusjärjestön irtaannuttua keskitetyistä tulopoliittisista ratkaisuista vuonna 2016. Vuonna 2020 murentajien mukaan liittyi Metsäteollisuus ry, joka ilmoitti luopuvansa alakohtaisista valtakunnallisista työehtosopimuksista.
Yritystason neuvotteluista selkeästi vaikeimmat käytiin viime talvena ja keväänä metsäyhtiö UPM:n kanssa. Yhtiö halusi toimillaan heikentää työntekijöiden neuvottelu- ja edunvalvontavoimaa. UPM tavoitteli vuosityöajan pidentämistä jopa sadalla tunnilla ilman kompensaatiota, mikä olisi tarkoittanut tosiasiassa palkanalennusta.
UPM myös ilmoitti, ettei se enää neuvottele kollektiivisista työehtosopimuksista, vaan työehdot määritetään lainsäädännön, yhtiön aiempien käytäntöjen ja henkilökohtaisten työsopimusten perusteella. Käytännössä UPM olisi siis sanellut yksipuolisesti työehdot. Vaikka tämä UPM:n uhkaus ei lopulta toteutunut ja pitkän lakon jälkeen yhtiöön saatiin neuvoteltua työehtosopimukset, luottamus neuvotteluun ja sopimiseen perustuvaan työehtosopimusjärjestelmäämme sai UPM:n toiminnan vuoksi kovan kolauksen.
Suomalaisten työntekijöiden turvallisuutta ja luottamusta tulevaisuuteen tuskin lisäävät työ- ja elinkeinoministeriönkään avaukset. Valtioneuvosto julkaisi syyskuussa ministeriöiden yhteisen tulevaisuuskatsauksen, joka on tarkoitettu päättäjien tueksi muun muassa tulevan vaalikauden hallitusohjelmaa laadittaessa. Työntekijöiden näkökulma ja työelämän nykytilaan liittyvät haasteet puuttuvat katsauksen työ- ja elinkeinoministeriön osuudesta lähes täysin.
Työelämän epävarmuutta kuvaavat ilmiöt, kuten määräaikaiset työsuhteet, toimeentuloon riittämätön osa-aikatyö, työmarkkinarikollisuus, työntekijöiden hyväksikäyttö ja työnantajavelvoitteiden kiertäminen kumppanuus- ja toimeksiantosuhteiden kautta olisivat ansainneet osansa tulevaisuuskatsauksen kuvauksissa nykytilasta. Työelämän vastuuministeriöltä olisi voinut odottaa sääntelyn virtaviivaistamisen sijaan ehdotuksia näiden ongelmakohtien ratkaisemiseksi.
Työelämän kehittämisen ja työntekijöiden suojelun sijaan työlainsäädännön kehittämisestä vastaava ministeriö käsittelee tulevaisuuskatsauksessa vihreää siirtymää, digitalisaatiota, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, työvoiman kohtaanto-ongelmaa, työllisyysasteen nostamista sekä kilpailukykyä ja yrittäjyyttä. Nämä ovat tärkeitä asioita, mutta on kuitenkin perusteltua kysyä, eikö myös työntekijöiden suojelu, työelämän kehittäminen ja työlainsäädännön uudistustarpeet olisi pitänyt ottaa katsauksessa esille tulevaisuuden päätöksentekijöiden tueksi.
Työlainsäädännön kehittäminen mainitaan tulevaisuuskatsauksessa ainoastaan kohdissa, joissa käsitellään yritysten tarpeettoman sääntelytaakan keventämistä. Ministeriön mukaan yritykset tarvitsevat sujuvan sääntely-ympäristön kilpailukyvyn varmistamiseksi, minkä vuoksi muun muassa pienten ja keskisuurten yritysten erityispiirteet on otettava huomioon työlainsäädäntöä kehitettäessä. Lisäksi erilaisten laskutuspalveluiden kautta tehty työ ja alustavälitteinen työ kuvataan pelkästään uutena yrittäjyytenä ja yrittämisen aloittamisen kynnyksen madaltajana, vaikka näiden työnteon muotojen ongelmat sosiaaliturvaan liittyen mainitaankin.
Työntekijöiden luottamus ja turvallisuus tarvitsevat Suomessa kohentamista. Työntekijöiden aseman parantaminen voidaan aloittaa vahvistamalla lainsäädännön kautta työehtosopimusten yleissitovuutta vastapainona työnantajien neuvotteluhaluttomuudelle. Työsuhteiden naamiointi on estettävä tehokkaasti sekä työntekijöiden hyväksikäyttö ja työmarkkinarikollisuus on kitkettävä suomalaisesta työelämästä. Nämä asiat on löydyttävä seuraavan hallituksen hallitusohjelmasta.