Sisällysluettelo 1-2018

Ydin 1/2018 kääntää katseen median murrokseen ja sananvapauden tilaan. Arja Alho ja Marketta Mattila käyvät vuoropuhelua siitä, millaiset teknologiset ja kulttuurilliset tekijät muokkaavat nykyajan tiedonvälitystä. Katja Pietarinen kirjoittaa toimittajiin kohdistuvista uhista ympäri maailmaa ja A.-P. Pietilä muistuttaa kaupallisen uutismedian ahdingosta mainostulojen vähentyessä. Jasmina Amzil puolestaan kiinnittää huomion suomalaisen valtamedian yksiäänisyyteen ja kysyy, mitä tarkoittaisi vapaus puhua itselle.

Numeron muissa jutuissa Jorma Malinen kirjoittaa aktiivimallin ongelmista, Sarah Freeman-Woolpert raportoi Martin Luther Kingin perintöä jatkavasta liikkeestä Yhdysvalloissa ja Heini Huhtinen selvittää, kuinka Glasgow’n kaupunki voitti katuväkivallan. Esseissä Satu Hassi luo katsauksen Olkiluoto-3:n lunastamattomiin lupauksiin, Frank Pasquale analysoi Amazonin sekä muiden nettijättien vallan kasvua ja Obert Hodzi arvioi Zimbabwen tulevaisuudennäkymiä. Lisäksi numerossa tutustutaan muun muassa Suomen asekauppaan, paperittomia auttava lääkäri Ville Holmbergiin sekä siltoja eri kulttuurien välille rakentavaan Maria Gasolina -yhtyeeseen.

Julkaistu 8.3.2018

 

4 Pääkirjoitus Miksi Ydin?
6 Tekijät
7 Ytimekkäät
11 Jorma Malinen Aktiivimalli lisää pahoinvointia
12 Joonas Rahkola Perusoikeudet ja rahoitus törmäyskurssilla sote-uudistuksessa

Ydinhetki

14 Arja Alho Median uusi luomiskertomus
20 Katja Pietarinen Toimittajat uhattuina
24 Heini Huhtinen Glasgow katkaisi väkivallan kierteen
30 Arja Alho Brändi on tarina
34 Kari Paasonen Suomalaisia aseita konfliktialueilla
38 Sarah Freeman-Woolpert Martin Luther Kingin jalanjäljissä
42 Arja Alho Paperittomien lääkäri
44 Arto Timonen Osoite: Poste restante

Ytimessä

50 A.-P. Pietilä Uutiset eivät ilmesty ilmaiseksi
54 Eero Suoranta Meritokratia – kiinalainen erityispiirre?
58 Hannu Reime Menneisyyden haamuja Iberian niemimaalla
62 Satu Hassi Olkiluoto 3 – renessanssin aloittajasta murheenkryyniksi
67 Frank Pasquale Nettijätit valtion tontilla
72 Obert Hodzi Mnangagwa ja Zimbabwen tulevaisuus
76 Hanna Niittymäki Ettet ampuisi

Ydinkokemus

78 Juhana Unkuri Musiikilla siltoja kulttuurien välille
82 Juhani Tolvanen Täällä Läskimooseksen alla
84 Riitta Oittinen Porvoon sympaattinen sarjakuvafestivaali
86 Juhana Unkuri Prahan kevät ja Helsingin elokuu
88 Kirja-arviot
92 Levyt
93 Eero Suoranta Ylistystä sankaritoimittajien aikakaudelle
94 Timo Mielonen Jemenin sota on kannattavaa bisnestä
96 Jasmina Amzil Vapaudesta puhua itselle
98 Pala historiaa